|

Pikavauhtia
nuorisotyöttömyyden
kimppuun
SAK on erittäin huolissaan
nuorisotyöttömyyden
rajusta kasvusta. Järjestön
mukaan kaikki mahdollinen
on tehtävä niin
nuorisotyöttömyyden
kuin yleensä työttömyyden
torjumiseksi.
– Suomella ei ole
varaa syrjäyttää
ketään. Tarvitsemme
pikaisesti lisäpanostuksia
opiskelu-, harjoittelu-
tai työpaikan turvaamiseksi
nuorille viimeistään
kolmen kuukauden kuluttua
työttömyyden alkamisesta
eli nuorisotakuusta ei saa
livetä, SAK:n johtaja
Pertti Parmanne sanoo.
Työttömyyden
noustessa on erityisesti
nuorityöttömyyden
kasvu ollut voimakasta.
Viimeisimpien tietojen mukaan
15–24-vuotiaiden nuorten
työttömyysaste
on jo peräti 21,6 prosenttia.
Nuorista miehistä tällä
hetkellä työttömänä
on joka neljäs.
– Mikäli haluamme
ylläpitää
suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan
jatkossakin, toimiin on
ryhdyttävä pikaisesti.
Tässä mielessä
SDP:n puheenjohtaja Jutta
Urpilaisen avaus kansallisen
työllisyysryhmän
perustamiseksi on erittäin
tervetullut, Parmanne sanoo.
Hänen mukaansa uhkana
on nuorten valmistumisen
lykkääntyminen,
jos ammatillisten opintojen
pakollisiin työssäoppimisjaksoihin
ei löydy työpaikkoja.
– Kuitenkin yleisenä
tahtona muun muassa työurakeskustelussa
on ollut lyhentää
opiskeluaikoja, toteaa Parmanne.
Ihalainen:
Lisää ammattikoulutusta
SAK:n entisen puheenjohtajan
Lauri Ihalaisen mielestä
ammatillisen koulutuksen
puuttuminen on merkittävin
nuorisotyöttömyyden
syy. lauantaina puhuneen
Ihalaisen mukaan tällaisilla
nuorilla on suuri riski
syrjäytyä sekä
työelämästä
että koko yhteiskunnasta.
Lauri Ihalainen puhui Joensuussa,
Pohjois-Karjalan Ammattiopiston
valmistujaisjuhlassa työmarkkinauransa
viimeisen virallisen puheensa:
– Pitää
selvittää, auttaisiko
oppivelvollisuuden pidentäminen
niin, että myös
toisen asteen koulutus kuuluisi
oppivelvollisuuteen, Ihalainen
esitti pohdittavaksi.
Hänen mielestään
on hienoa, että ammatillisen
koulutuksen arvo on taas
noussut.
Tänä keväänä
toisen asteen yhteishaun
96 000 hakijasta 65 000
pyrki ensisijaisesti ammatillisiin
oppilaitoksiin.
– Vaikka ammatillinen
koulutus on hyvä perusta,
opittavaa riittää
koko työuran ajaksi,
sillä työelämän
muutosvauhti kiihtyy koko
ajan. On oltava entistä
monitaitoisempi ja totuttava
siihen, ettei mikään
koulu pysty tarjoamaan kaikkia
niitä valmiuksia, joita
työssä tarvitaan,
Ihalainen totesi.
Hänen mukaansa ammattipätevyyden
tueksi ja rinnalle tarvitaan
myös muuta osaamista
elämässä
pärjätäkseen.
– Nykyaikaisen työelämän
tuloksia ja menestystarinoita
rakennetaan yhteistyö-
ja sosiaalisilla taidoilla.
Työpaikalla minä
en ole yksin mitään,
vaan tärkeintä
on me yhdessä -ajattelu,
Ihalainen sanoi.
[sivun
alkuun] [osaston
etusivulle] [etusivulle] |