|
...ei
tää oo mitään
henkilökohtaista...
 |
| Aino
Kontula: Herra Rehtori.
Ajatus Kirjat, 2009,
278 sivua. |
Liimapuristin lentää
ilmassa, ohittaa rehtorin
kallon. Suomalainen extreme-
laji? Ei, vaan tarinaa tarkkiksesta,
yksi episodi Aino Kontulan
kirjasta Herra rehtori.
Ja nykyaikanako kouluissa
on alkanut olla rauhatonta?
Aino Kontulan kolmas romaani
koulumaailmasta kertoo Herra
rehtorista, peräseinästä,
joka ei petä. Vankkumaton
työssään,
peruskoulun puolustaja,
lasten kasvattaja, itsensä
likoon laittaja.
Rehtori, joka harrasti
koulun ja kodin välistä
yhteistyötäkin
– ei se mikään
uuden ajan keksintö
ole.
Rehtori meni valittamaan
lapsen äidille tämän
tupakanpoltosta. Äiti
siihen, että olen minä
sille sanonut, että
”menisi ylös
omaan huoneeseensa sauhuttelemaan,
mutta olohuoneessa se vaan
polttaa, niin että
verhot pinttyy”. Herra
rehtori totesi, että
meillä säännöt,
teillä verhot.
Toisen kerran valitti poikaoppilaan
isälle jälkeläisen
poissaoloista. Poika alkoi
tulla kouluun joka päivä.
Soitto kotiin selvitti syynkin.
Isä kertoi ajaneensa
kasvatusta lättähattuun
alapäästä.
Kun sieltä se on heidän
sukuunsa helpommin yleensä
mennyt. Siihen loppui sekin
yhteistyö.
Kouluhallitus
iskee jälleen
Vaikka tarina sinänsä
on osin fiktiota, on koulumaailman
kuvaus uskomattoman toden
tuntuista. Tärkeilevät
tarkastajat, joiden tuloa
kouluun odotettiin pelonsekaisella
kunnioituksella, niuhottavat
opettajat,;kurittomat oppilaat,
joiden kanssa jonkun piti
viime kädessä
pärjätä.
Ja kukas muu se olisi kuin
Herra rehtori, joka puuttui
asiaan aina siinä vaiheessa,
kun muilta olivat konstit
loppuneet.
Aikoinaan ei kouluille
tilattu mitä vain:
kouluhallitus antoi tarkat
ohjeet. Ensimmäisen
luokan oppilaille sai tilata
neljä kappaletta mustekynän
teriä ja desin mustetta,
mutta kynänvarret sai
tilata vasta toisena vuonna.
Kumilenkkejä sai tilata
kymmenen kappaletta.
Kouluhallituksessa ei osattu
neuvoa Herra rehtoria, pitääkö
mustekynän terät
sitoa kumilenkeillä
sormiin, vai miten kirjoitustyö
sujuu.
Jos lukijoissa on joku,
joka ei ole selvillä
kouluhallituksen roolista
ohjeistuksen antajana tai
peruskoulun syntyvaiheista:
lue kirja. Ja te muut: lukekaa
muuten vain.
Ei
mikään rauhan
tyyssija
Lähiajan historiaa
voi opiskella hauskastikin.
Selviää samalla,
että koululaitos ei
ole koskaan ollut mikään
rauhan tyyssija.
Kuten kirjan takakansi
sen ilmaisee: ”Mutta
meillä täällä,
tässä koulussa,
ovat kaikki nämä
tapaukset, joita ei löydy
yhdestäkään
kodista Suomessa. Mistä
he meille aamuisin oikein
tulevat, avaruuden oliot
pimeydestä, paholaisen
planeetalta?”'
Oli rehtorikin koulunsa
käynyt. Tarkastaja
lääninhallituksesta
soitti, ja ohjeisti rehtorikoulutuksen
puuttuessa, että ”ei
koskaan juovuksissa kouluun!
Jos on pakko lyödä,
ei todistajia!”
Itse Herra rehtori pohdiskelee
vaimonsa kanssa keskustellessaan,
että maanviljelijä
saa sentään heittää
mädän perunan
laarista, mutta mitä
rehtori saa tehdä?
”Pitää kaikki
laarissa, ketään
ei reestä jätetä!
Se on ihmisten kanssa, Herra
rehtori, ihan eri asia kuin
ruttoperunoiden”.
Sellaista on opetustyö.
Ja jos kukaan muu ei enää
jaksa, Herra Rehtori jaksaa.
Koulun peräseinä,
itsevaltias, jonka luunappien
takana on kuitenkin rakkaus.
Mirja Suhonen
[sivun
alkuun] [osaston
etusivulle] [etusivulle] |
