Kari Haring

Keväinen alkukesän luonto, puiden aukeavat lehdet ja maasta nouseva ruoho näyttäytyvät puhtaan vihreinä. Ensimmäiset kesäpäivät, sateen jäljiltä uusien koivunlehtien tuoksu kantautuu nenään. Jossain tuomen kukkien raskas aromi sekoittuu ilmaan. Valkovuokkojen peittämät eteläisen Suomen niityt ja metsät, ojanvarsien keltaisena kukkivat rentukat, maasta työntyvät kielon lehdet, lämpimillä paikoilla ensimmäiset kukkavanat ja taustalla hiljaisen talven jälkeen muuttolintujen äänet kertovat, Suomen luonto herää kesään.

Puutarhoissa kukkivat krookukset, tulppaanit, narsissit. Pihanurmikko alkaa vihertää. Ihmisen mielen valtaa halu, halu laittaa puutarhaa, kunnostaa kukkapenkkiä, möyriä kasvimaalla, kylvää ja istuttaa, panna alulle uutta.

Puutarhamyymälöiden siemen- ja taimivalikoimat tarjoavat uskomattoman valikoiman kuvissa toinen toistaan kauniimpia kasveja. Niitä katsellessa unohtuu viime kesän epäonnistumiset ja monien edellisten kesien epäonnistumiset: Taimimyymälän kuvassa olleen, värikkään ja voimakaskasvuisen perennan sijasta tuloksena oli laiha ja kituva, vain muutaman kukan tehnyt raakki, joka talven aikana kuoleutui pois.

Mutta epäonnistumiset unohtuvat, on joskus sentään onnistunutkin. Muutamat perennat ovat kuin ovatkin kotiutuneet kukkapenkkiin, metsään kuolemaan nostettu alppiruusu on yllättäen täynnä nuppuja. Kasvimaasta on saanut itse kasvatettuja kasviksia syötäväksi.

Mutta kevät sen tekee, taas haluaa kokeilla uusia kasveja, laittaa pihan kukkapenkin ja kasvimaan talven jäljiltä kuntoon. Kuinka hyvältä tuntuukaan olla polvillaan tonkimassa maata, suunnittelemassa uutta. Siinä sielu lepää, ajatukset ovat poissa arkisesta työstä. Tämähän on terapiaa.

Monelle puutarhan hoito on intohimo. Etsitään uusia kasveja, uusia muotoja, uutta järjestystä puutarhaan. Oppia haetaan kirjoista, televisio-ohjelmista, tutustutaan näyttelyihin, matkustetaan hakemaan virikkeitä toisista puutarhoista, taimitarhoista. Vaihdetaan toisten kanssa mielipiteitä, opiskellaan. Halutaan puutarhasta parempi, kauniimpi, tuottavampi tai harmonisempi.

Ja puutarha ei ole koskaan valmis. Jossain vaiheessa voi tuntua, että kaikki on valmista, nurmikko hoidettu, kukkapenkki valmis, kasvimaa ojennuksessa. Mutta sitten huomaakin, nurmikko pitäisi leikata, rikkakasvit kitkeä, kukkapenkki siirtää toiseen paikkaan, vanhat ja ränsistyneet pensaat leikata.

Yhteiskunta on kuin puutarha, oikeastaan yritykset, organisaatiot ja ammattiliitotkin ovat kuin puutarhoja. Yhteiskunnasta tai organisaatiosta haluaa paremman, kauniimman, edustavamman kuin ennen. Ei puutarha tule koskaan valmiiksi, eikä yhteiskuntakaan tule koskaan valmiiksi.

Puutarhaa pitää hoitaa, tehdä suunnitelmia, istutuksia ja leikkauksia. Itse kukin tekee pihastaan, puutarhastaan oman näköisensä. Samoin poliittiset puutarhurit pyrkivät tekemään yhteiskunnasta haluamansa näköisen, samoin organisaatioissa johto muokkaa organisaatiosta oman näköisensä.

Joku pitää laajoista nurmikoista, joku yksivärisistä kukkaistutuksista, joillekin luonnontilainen piha on mieluisin. Vaikka vanha puutarha olisi mallikelpoisesti hoidettu, on välillä tarvetta tehdä nuorennusleikkauksia puihin ja pensaisiin, jakaa vanhoja kukkia, istuttaa uusia ja järjestellä kukkapenkkejä uudelleen. Jos pihapiirissä on ollut vain yhden värisiä kukkia, sekaan kasvavat toisen väriset ja muotoiset kukat voivat saada kokonaisuuden näyttämään paremmalta ja houkuttelevammalta kuin aikaisemmin. Jatkuvaa uudistamista ja hoitamista tarvitaan puutarhoissa, samoin myös yhteiskunnassa ja organisaatioissa.

[sivun alkuun] [etusivulle]