Kirjatyö
Pääkirjoitus
Ajankohtaista
Kolumni & pakina
Kansainvälistä
Muut jutut
Hessu
Ilmoitukset
På svenska
Arkisto
Mediatiedot
Yhteydenotot
Linkit
No 7 - 11.6.2009

Ajankohtaista

Metalliliitto hylkäsi TEAMin liittokokouksessaan, jossa vähemmistö pääsi käyttämään valtaansa

Näin historiallinen TEAM-hanke kaatui

1. Ensimmäiset askelmerkit osuivat kohdalleen: Teollisuusalojen Ammattiliitto TEAM ry syntyi Viestintäliiton liittokokouksessa. Puuliitto ja Rautatieläisten liitto tekivät päätöksen liittymisestä.

Lauantai 9.5.2009

Viestintäliiton liittokokouksessa oli vielä tunnelma korkealla.

Neljän vuoden valmistelutyö alkoi muuttua todellisuudeksi Viestintäliiton liittokokouksessa. Launtaina 9.5.2009 noin kello 14.15 kokouksen puheenjohtaja löi nuijalla pöytään, ja Teollisuusalojen Ammattiliitto TEAM syntyi.

Historiallinen hetki tuntui salin ilmassa jännityksenä. Kokoussalin täytti puheensorina. Nytkö se tapahtui? Suuriin huomionosoituksiin ei kukaan ryhtynyt eikä taputuksia kuulunut.

Jotain merkittävä oli kuitenkin tapahtunut. Vielä päivää aikaisemmin kuuden liiton, Viestintäliiton, Metalliliiton, Kemianliiton, Sähköliiton, Puu- ja erityisalojen liiton sekä Rautatieläisten liiton suunnitelma uudesta yhteisestä liitosta olivat vain papereita, jotka odottivat hyväksyntää. Tuon kopautuksen jälkeen ne olivat todellisuutta.

Kenties ilmassa oli myös haikeutta. Päätös lopetti 115-vuotisen kirjatyöntekijöiden itsenäisen liiton. TEAM tosin syntyi Viestintäliiton pohjalle niin, että perustamisvuosi säilyisi ennallaan, mutta silti.
Yksi liitoista oli tuossa vaiheessa jäänyt pois. Sähköliitto, joka jo edellisenä syksynä ehti jättäytyä TEAMin suunnittelutyöstä, ei ollut allekirjoittanut uuden liiton aiesopimusta määräaikaan mennessä.
Sähköliiton lopullinen päätös tuli 13.5.2009: liiton hallitus irtautui TEAMista ”lopullisesti”. Päätös ei tullut suurena yllätyksenä.

Kun TEAMin säännöt hyväksyttiin Viestintäliiton kokouksessa, niihin tehtiin kylmän rauhallisesti muutokset, joissa Sähköliitto poistettiin papereista.

Lauantai 16.5.2009

Puuliitto päätti liittyä TEAMiin viikko sen jälkeen, kun uusi liitto oli perustettu. Puuliiton Särmä-lehti kertoi tapahtumasta näyttävästi.

Nyt kun TEAM oli syntynyt, oli muiden liittojen vuoro lakkauttaa itsensä ja liittyä uuteen liittoon. Käytännössä nuo toimet tehtäisiin vuoden 2010 lopulla juuri ennen, kuin TEAM aloittaisi. Mutta ensin tarvittiin päätökset.

Puuliiton vuoro oli olla ensimmäinen. Liitto päättikin omassa liittokokouksessaan 16.5.2009 liittyä TEAMiin. Kokous valtuutti liiton hallituksen allekirjoittamaan liittojen yhdistymistä koskevan sopimuksen ja ryhtyä lakkauttamaan Puuliittoa.

Puuliiton päätös syntyi yksimielisesti.

Torstai 28.5.2009
Seuraavana vuorossa oli Rautatieläisten liitto, joka järjesti jäsenäänestyksen TEAMiin liittymisestä. Äänestyksen tulos selvisi 22.5.2009, ja tulos oli TEAMille myönteinen.

Äänestäneiden enemmistö, 53,9 prosenttia, äänesti kyllä Teollisuusalojen Ammattiliitto TEAMiin liittymisen puolesta. Äänestysprosentti oli 41 prosenttia.

Jäsenäänestys oli neuvoa-antava. Varsinaisen päätöksen teki Rautatieläisten liiton liittokokous 28.5.2009.

2. Vuorossa oli Metalliliitto, jonka liittokokous pidettiin 2.–3.6.2009. Ratkaiseva askel jäi kuitenkin tekemättä, kun liiton vähemmistöryhmä torppasi TEAMin dramaattisesti äänestyksessä.

3. Suunnitelmat uusiksi: TEAM ei toteutunut, joten nyt on tehtävä uutta eikä jäätävä paikoilleen.

2. Vuorossa oli Metalliliitto, jonka liittokokous pidettiin 2.–3.6.2009. Ratkaiseva askel jäi kuitenkin tekemättä, kun liiton vähemmistöryhmä torppasi TEAMin dramaattisesti äänestyksessä.

Torstai 19.2.2009

Menossa toinen ja ratkaiseva äänestys. Metallin liittokokousedustajat kävivät yksitellen puhujapöntössä sanomassa jaa tai ei. Jaa-ääniä oli enemmän, mutta tällä kertaa se ei riittänyt.

Kaiken aikaa oli selvä, että TEAMin toteutumisen lopullinen sinetti tulisi Metalliliitolta, jonka jäsenmäärä muodostaisi yli puolet uudesta liitosta. Metallin päätös oli määrä tehdä ylimääräisessä liittokokouksessa kesäkuun 2009 alussa.

Ennen liittokokousta Metalli järjesti jäsenäänestyksen TEAMista. Äänestyksen tulos selvisi 19.2.2009: 55,6 prosenttia vastanneista oli TEAMiin liittymisen kannalla.

Tulos oli aikanaan helpotus monelle, sillä oli käynyt selväksi, että Metalliliiton vasemmistoryhmä oli hyvin kriittinen TEAMia kohtaan. Kun jäsenäänestyksen järjestämisestä oli päätetty, Metallin poliittiset ryhmät olivat lupautuneet kunnioittamaan jäsenistön tahtoa.

Tiistai 5.5.2009

TEAMin aloitusta päätettiin siirtää vuoden 2011 alkuun. Syyksi mainittiin muun muassa työttömyyskassojen kiireet: taantuma oli ruuhkauttanut kassat niin, että vuoden 2010 aluksi kaavailtu kassojen yhdistyminen ei olisi onnistunut. Etenkin Metalliliiton kassa oli vaikeuksissa.

TEAMin projektihallitus oli sitä mieltä, että liittojen ja kassojen yhdistymisen oli hyvä tapahtua samaan aikaan.

Keskiviikko 27.5.2009

TEAMin ylle alkoi kasautua tummia pilviä aikaisempaa vakavammin. 27.5.2009 eli viikkoa ennen h-hetkeä Metallin liittotoimikunta piti kokouksensa, jossa oli tarkoitus tehdä esitykset liittokokoukselle TEAMiin liittymisestä ja Metallin purkamisesta.

Esitykset hyväksyttiin muttei yksimielisesti – liittovaltuuston vasemmistoliittolaiset jäsenet äänestivät esitystä vastaan. Esitys meni eteenpäin sosialidemokraattien äänin 13–7.

Seuraavana päivänä kokoontui Metalliliiton valtuusto, jossa käytetyissä puheenvuoroissa TEAM jakoi mielipiteitä voimakkaasti.

Tiistai 2.6.2009

Metalliliiton ylimääräisen liittokokouksen ensimmäisenä päivänä käytettiin noin sata puheenvuoroa TEAMista.

Vastustajien pääargumentti oli se, että kun Sähköliitto oli jättäytynyt projektista pois, jäsenäänestyksellä ei enää ollut merkitystä. Epäilyksiä esitettiin myös muiden liittojen taloustilanteesta.

Keskiviikko 3.6.2009

Puheenvuoroista päästiin vihdoin päätöksentekoon.

Liittokokousedustajilla oli edessään kaksi esitystä: toisella päätettäisiin liittyä TEAMiin ja toisella purkaa Metalliliitto.

Esityksillä oli teknisesti yksi merkittävä ero, joka juonsi juurensa liiton säännöistä. Edellisen hyväksymiseen tarvittiin yksinkertainen enemmistö, siis yli puolet äänestäneistä. Sen sijaan jälkimmäisen läpimenoon vaadittiin 3/4 äänistä. Tämä lopulta ratkaisi koko pelin.

Metallin liittokokouksessa äänestettiin kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla vastakkain olivat liittotoimikunnan esitys TEAMiin liittymisestä ja vasemmistoryhmän vastaesitys. Esitys liittymisestä voitti äänin 306–179. Äänestys suoritettiin suljettuna lippuäänestyksenä.

Vaikka tie uuteen liittoon oli nyt auki, oli selvää, että äänimäärä ei riittäisi Metalliliiton purkamiseen. Menettelytapavaliokunta siirtyi pohtimaan tilannetta, minkä jälkeen poliittiset ryhmät pitivät omat kokouksensa.

Menettelytapavaliokunnan esitys oli seuraava: järjestetään uusi äänestys, ja jos esitys Metalliliiton purkamisesta ei saa taakseen 3/4 enemmistöä, liittoa ei pureta eikä se liity TEAMiin.

Äänestys suoritettiin nimenhuutoäänestyksenä. Seurasi kummallinen näytelmä: lähes 500 kokousedustajaa kävi vuorollaan puhujanpöntössä sanomassa nimensä, vaalipiirinsä sekä jaa:n tai ei:n.

Tulos ei muuttunut. Nyt se oli 303–181. Vastustajat löytyivät edelleen vasemmistoryhmästä.

Tähän äänestykseen päättyi Metalliliitton taival TEAM-projektissa.

Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto seurasi äänestystä eturivissä vakavan näköisenä. Ja vakava hän oli myös pitäessään puhetta kokouksen päätteeksi:

– Yritimme uudistua edunvalvontaa yhteistyön ja kompromissien kautta, mutta vähemmistöryhmä päätti tuhota viime hetkellä monivuotisen työn.

– Aivan ensimmäiseksi on keksittävä keinot, millä palautamme jäsenten luottamuksen liittoon, joka ei kunnioita edes jäsenäänestyksen tulosta, hän sanoi.

3. Suunnitelmat uusiksi: TEAM ei toteutunut, joten nyt on tehtävä uutta eikä jäätävä paikoilleen.

Torstai 4.6.2009

Dagen efter.

Viestintäliitto on ottanut näkyvän roolin TEAMin palasten uudelleen kasaamisessa. Puheenjohtaja Helkavuorta haastatteli Uutispäivä Demari 8.6.2009.

Tämä oli se päivä, jolloin Kemianliitto olisi tehnyt valtuuston kokouksessaan päätöksen liittyä TEAMiin. Nyt Kemianliitto tyytyi toteamaan, että se jatkaa yhteistyökumppaneiden etsintää. Liiton puheenjohtaja Timo Vallittu mainitsi nimeltä Viestintäliiton, Sähköliiton ja Paperiliiton.

Puuliiton puheenjohtaja Sakari Lepola taas sanoi, että SAK:lainen suurliitto on edelleen tärkeä tavoite ja että Puuliitto jatkaa yhteistyötä kaikkien TEAM-liittojen kanssa.

Rautatieläiset ilmoittivat miettivänsä yhteistyökuvioita kesäkuun alkupuoliskolla.

Viestintäliiton hallitus otti selkeämmän kannan ja antoi liiton johdolle valtuudet aloittaa neuvottelut fuusioitumisesta Kemianliiton kanssa. Alustavaksi tavoitteeksi asetettiin, että fuusio voisi toteutua ensi vuoden alusta.

Joka liitto, myös Metalliliitto, on nyt sanonut, että yhteistyötä ja uudistusta tarvitaan. TEAM ei joidenkin mielestä ollut hyvä ratkaisu. Aika näyttää, syntyykö parempaa.

[sivun alkuun] [etusivulle]

pixtr.gif (85 bytes)

Viestintäalan ammattiliitto ry

logopieni.jpg (2555 bytes)
Siltasaarenkatu 4,
PL 303, 00531 Helsinki
puhelin (09) 6165 81