|

Ilkka varmistaa
tulostaan
Ilkka päätyi
yt-neuvotteluissaan valtaosin
lomaraharatkaisuihin, mutta
I-Printistä myös
irtisanotaan kuusi ihmistä
tuotannollisin perustein.
Tavoitellut miljoonan euron
kulusäästöt
ovat runsas viisi prosenttia
viime vuoden henkilöstömenoista.
Vaikka mainonnan väheneminen
leikkaa Ilkankin tuloja
sekä omissa lehdissä
että painon puolella,
ei sillä hätää
ole. Viime vuoden tulos
oli erinomainen, kun ottaa
huomioon vuoden lopun rajun
suhdannekäänteen.
Kustannustoiminnassa Ilkan
liikevaihto ei kasvanut
kuin puolisen prosenttia
44,6 miljoonaan euroon.
Kulut pysyivät kurissa,
sillä liikevaihdosta
jäi liikevoittoa lähes
sama määrä
kuin edellisvuonna. Liikevoiton
osuus liikevaihdosta oli
edelleen 21 prosenttia.
Painopuolella ulkoisten
painotöiden myynti
kasvoi hieman 10,9 miljoonaan
euroon. Sisäinen laskutus
kuitenkin putosi vajaat
miljoona euroa 9,3 miljoonaan
euroon, kun omien sanomalehtien
sivunvalmistus siirrettiin
painosta lehtien puolelle.
Se kuvio sopii ehkä
paremmin tiivistyvään
yhteistyöhön omien
lehtien tuotannossa. Lisäksi
se parantaa hieman lehtipuolen
tulosta, sillä omistakin
töistä on maksettu
markkinahinta.
I-Printille markkinahinta
on ollut kannattava hinta.
Vaikka painopuolen kannattavuus
heikkenikin, 20,2 miljoonan
euron liikevaihdosta jäi
käyttökatetta
edelleen 23 prosenttia ja
poistojen pienentyessä
liikevoittoa 13 prosenttia
eli ihan hyvin.
Alma
teki Ilkalle temput
Ilkan tulos pysyi edellisvuoden
tasolla, mutta sen tase
rumeni pahasti. Ilkka osti
viime keväänä
52 miljoonalla eurolla seitsemän
prosentin siivun Alman osakkeista.
Sen omistusosuus nousi
yli kymmenen prosentin eli
ilman Ilkan myötävaikutusta
Almaa ei viedä mihinkään.
Ilkka maksoi osakkeista
vajaan kympin kappaleelta
ja kauppaa varten se joutui
ottamaan velkaa. Edellisvuoden
lopussa korollista velkaa
ei ollut ollenkaan, viime
vuoden lopussa 43 miljoonaa
euroa.
Vuoden loppuun mennessä
Alman osakkeen arvo putosi
runsaaseen viiteen euroon.
Ilkka joutui kuittamaan
Alman ja muiden omistamiensa
osakkeiden arvonalennuksia
omasta pääomastaan
yhteensä 42 miljoonaa
euroa.
Omavaraisuusaste putosi
edellisvuoden 84 prosentista
31 prosenttiin.
Pudotus on lähinnä
kirjanpitoa niin kauan kun
osakkeita ei myydä.
Eikä Ilkka niistä
aio luopua. Mutta tappioiden
sietokykyä se leikkasi.
Keskisuomalainen puolestaan
osti Jouhkien Thominvestilta
vajaan viiden prosentin
osuuden Ilkan osakkeista.
Se on osakkeiden määrillä
mitaten nyt Ilkan suurin
osakkeenomistaja, mutta
ei sillä äänivallasta
ole kuin alle prosentti.
Ilkan omistus on edelleen
hyvin hajallaan maakunnassa
ja etenkin äänivalta
on vahvasti siellä.
TEKSTI: UP/Heikki
Lehtinen
| Ilkka-Yhtymä |
2006 |
2007 |
2008 |
| TOIMINNAN
LAAJUUS |
|
|
|
| Liikevaihto milj.
euroa |
52,7 |
54,9 |
55,4 |
| Henkilöstö |
399 |
388 |
393 |
| KANNATTAVUUS |
|
|
|
| Liikevoitto -% |
18 |
22 |
19 |
| Sijoitetun pääoman
tuotto-% |
34 |
27 |
24 |
| RAHOITUS |
|
|
|
| Maksuvalmius |
3,4 |
2,9 |
0,8 |
| Omavaraisuus |
79 |
84 |
31 |
| TUOTTAVUUS |
|
|
|
| Arvonlisäys milj.
euroa |
30 |
32 |
32 |
| Työn hyötysuhde |
1,74 |
1,86 |
1,76 |
[sivun
alkuun] [etusivulle] |