Kirjatyö
Pääkirjoitus
Ajankohtaista
Kolumni & pakina
Kansainvälistä
Muut jutut
Hessu
Ilmoitukset
På svenska
Arkisto
Mediatiedot
Yhteydenotot
Linkit
No 4 -2.4.2009

Ajankohtaista

PunaMustan tie Venäjälle
meni tukkoon

Pohjois-Karjalan Kirjapaino nosti viime vuonna liikevaihtonsa hiuksenhienosti yli sadan miljoonan euron rajan. Liikevaihto kasvoi 17 prosenttia. Painopuolen ulkoinen liikevaihto nousi jopa runsaan viidenneksen. Osa painopuolen kasvusta tuli yritysostojen ansiosta, mutta osa myös edellisvuoden lopussa käynnistetystä uudesta heatset-koneesta. Alkuvuosi painotöissä meni lujaa, mutta loppuvuonna alkoi alamäki.

Liikevaihdon kovasta kasvusta huolimatta PKK:n PunaMustan liikevoitto painopuolella pysyi ennallaan eli suhteellisesti kannattavuus laski. Lasku ei tosin kaikilta osin johtunut toiminnasta. Yritysostot ja uusi rotaatio nostivat poistojen määrää reippaasti, ja tämäkin leikkasi liikevoittoa.

Kokonaisuudessaan graafisen alan vienti laski viime vuonna selvästi, mutta PunaMustalla viennin osuus liikevaihdosta nousi lähes viidennekseen. Vienti Venäjälle nousi jopa lähes puolella ja PunaMustan osuus koko graafisen teollisuuden viennistä itänaapuriin olikin kymmenesosa.

Mutta alkusyksystä alkoivat Ruotsin ja Norjan kruunut heikentyä euroa vastaan ja se teki hallaa länsiviennille. Loppusyksystä Venäjän rupla heikkeni nopeassa tahdissa jopa kolmanneksen. Vanhoilla asiakkailla oli vaikeuksia selviytyä laskuistaan ja itäviennin mahdollisuudet tyrehtyivät täysin.

PunaMustan vastaus oli maaliskuussa tehty päätös sulkea Iisalmen yksikkö ja irtisanoa 33 ihmistä.

Lehdillä edelleen kova kannattavuus

Lehtipuolella konsernin päälehti Karjalainen teki edelleen erittäin hyvää tulosta. Vaikka senkin ilmoitustuotot kääntyivät jo viime vuoden puolella hienoiseen laskuun, lasku oli selvästi pienempää kuin sanomalehdissä yleensä. Karjalaisessa liikevoittoa jäi liikevaihdosta selvästi yli viidesosa. Koko lehtipuolen yhteenlaskettukin liikevoitto pysyi 20 prosentin paremmalla puolella.

Pohjois-Karjalan Kirjapaino on painamisen ja lehtien teon ohella harrastanut aina myös arvopaperikauppaa. Viime vuonna sijoituksista tuli tappioita, sillä osakkeiden arvonalennukset pienensivät tilikauden tulosta 2,5 miljoonaa euroa. Edellisvuoden isot investoinnit kasvattivat lainataakkaa ja sitä myöden korkomenot nousivat. Viime vuoteen asti PKK on toiminut pankkiirina: sen rahoitustuotot ovat olleet suuremmat kuin rahoituskulut. Nyt tilanne kääntyi toisin päin.

Omistajat saavat silti PKK:sta osansa. Osinkoina jaetaan ensi alkuun 2,5 miljoonaa euroa 4,8 miljoonan euron tuloksesta. Mutta hallitukselle annetaan valtuudet maksaa lisäosinkoja toinen samanlainen summa, jos rahatilanne sen sallii.

UP/Heikki Lehtinen

PunaMusta 2006 2007 2008
TOIMINNAN LAAJUUS      
Liikevaihto milj. euroa 78 86 100
Henkilöstö 429 446 508
KANNATTAVUUS      
Liikevoitto -% 11 12 10
Sijoitetun pääoman tuotto-% 29 23 11
RAHOITUS      
Maksuvalmius 1,9 0,7 0,9
Omavaraisuus 65 56 49
TUOTTAVUUS      
Arvonlisäys milj. euroa 34 36 42
Työn hyötysuhde 1,65 1,70 1,64

[sivun alkuun] [etusivulle]

pixtr.gif (85 bytes)

Viestintäalan ammattiliitto ry

logopieni.jpg (2555 bytes)
Siltasaarenkatu 4,
PL 303, 00531 Helsinki
puhelin (09) 6165 81