|
TYÖVÄEN
ARKISTO |
 |
| Yhteiskirjapaino
vietti 50-vuotispäiväänsä
14.3.1962. Kuvassa kirjapainon
uusi painohalli Konalassa,
missä yhtiön
joulukuussa 1961 valmistunut
painotalo sijaitsee. |
Kertomus teknologian
murroksesta Yhteiskirjapainossa
Näin
siinä kävi
Gutenbergin keksinnön,
irtokirjakkeiden, aika kesti
painotuotteiden teossa runsaan
puolisen tuhatta vuotta.
Vasta viime vuosisadan loppupuoliskolla
tekninen kehitys syrjäytti
vanhan, kohopainamiseen
perustuvan valmistustekniikan.
Yleisimmäksi painomenetelmäksi
kehittyi offsetpainaminen
ja sen myötä niin
kutsuttu valoladonta.
Ammatit uusiutuivat. Enää
ei tarvittu esim. konelatomista,
käsinlatomista, kuvalaattojen
tekemistä jne. Arvostetusta
osaamisesta tuli sellaisenaan
tarpeetonta.
Ennen latomon ammattiväelle
tarpeelliset sanat, kuten
esimerkiksi revideeri, kasti,
fasetti, sviibeli, steegi,
regletti, holari, haka,
ooli, fasetti, ovat jo nykypäivän
ammattilaisille tuiki tuntemattomia
työsanoja.
Muutoksen alku ajoittui
1960–70-luvuille jolloin
lyijyä kärrättiin
ovista ulos ja sisään
tuotiin uutta valoladontatekniikkaa.
Yritys toisensa jälkeen
investoi uusiin laitteisiin
ja uudelleenkoulutti omaan
tahtiinsa omien näkemyksiensä
ja mahdollisuuksiensa mukaan,
asiakkaittensa tarpeita
kuunnellen sekä tekemisen
osaamista edistäen.
Monet työntekijät
latomoissa saattoivat olla
kovilla kun opittu työ
jouduttiin hylkäämään
ja siirtymään
opettelun kautta jopa epätoivottuihin
työtehtäviin.
Uusissa työtehtävissä
tarvittiin kuitenkin vanhoissa
ammateissa kehittynyttä
osaamista, silmää,
kokonaisuuden ymmärtämistä
sekä työkulttuuria,
joten uusiin työtehtäviin
pyrittiin uudelleenkouluttautumaan.
Työntekijät jaksoivat
uskoa alan kykenevän
työllistämään
tekniikan muuttuessakin.
Pääasiassa ja
pelkistäen painopinnanvalmistuksessa
tapahtui niin, että
ensin siirryttiin valoladontaan,
paperi- sekä arkkiasemointiin
josta sitten atk-tekniikan
kehittyessä päädyttiin
90-luvulla päätetyöskentelyyn,
myös taittotyössä.
Sittemmin 1990-luvun alkupuolen
lama sekoitti työllisyystilannetta.
Kirjapainoja joutui talousahdingossa
lopettamaan, sen seurauksena
alan työllisyydestä
tuli vielä hankalampi.
Ilman työtä jäi
ahkeraa ja osaavaa väkeä,
monet jopa pysyvästi.
Eräs
muutoskertomus
 |
| Yhteiskirjapainon
työsuojeluvaltuutettu
Martti Laakama (vas.)
ja rotaatiotyöntekijä
Väinö Hassinen.
Kuva on vuodelta 1978. |
Muutoksen tuulet puhalsivat
eri työpaikoissa eri
tavoin ja eri aikaan. Siksi
ei ole mahdollista kirjata
muutosvaihetta yleispätevästi.
Seuraavassa tiivistetysti
siirtymähistoriaa helsinkiläisen,
parikymmentä vuotta
sitten edesmenneen Yhteiskirjapainon
osalta. Tiedot perustuvat
muistoihin siitä mitä
tapahtui latomon työntekijöille
1960-luvulta alkaen vuoteen
1976 jolloin uusi valoladonta
työnsi metalliladonnan
kokonaan syrjään.
Siis: Miten työntekijöiden
kävi?
Käsinlatojat
Yleisimmin käsinlatojat
siirtyivät ajan kuluessa
sivuasemointiin jossa harjaannuttiin
uudenlaiseen työhön
aikaisemmin siirtyneiden
opastuksella. Uusien ja
outojen työmenetelmien
oppiminen oli ensi alkuun
vaikeata kun työvälineet
vaihtuivat veitseen, saksiin
ja liimaan.
Otsikkotekstejä saatettiin
esimerkiksi tehdä filmikasetille
jonka tulos näkyi vasta
kehitettäessä.
Tai työskenneltiin
pimeässä filmejä
valottaen ja kehittäen.
Se poikkesi entisestä
niin paljon, että jos
tahto ei ollut kohdallaan,
niin kaikki oli monin verroin
vaikeampaa.
Siirtyminen sivuasemointiin
oli monelle mieluisaa (”minua
arvostetaan”) kun
taas jotkut murisivat joutuneensa
lapsellisiksi lappusten
liimailijoiksi.
Kaikille pyrittiin järjestämään
kuitenkin työpaikka,
joillekin miltei ”räätälöimällä”.
Mutta jotkut lähtivät
talosta, mikä oli tosin
siihen aikaan alalla tavallista.
Konelatojat
Ensin konelatojia houkuteltiin
”tavallisiksi”
tekstinkirjoittajiksi mutta
kun siihen ei ollut vähääkään
kiinnostusta niin tekemistä
löytyi muualta, esim.
valolatomakoneelta ja aineistonkäsittelystä.
Konelatomoa oli jo vuosien
mittaan vähä vähältä
supistettu joten sijoitusongelma
ei lopulta ollut suuren
suuri.
Monotype
Uusia töitä löytyi
myös kaikille monokirjoittajille
ja -valajille. Jotkut siirtyivät
sivuasemointiin, pari vanhinta
eläkkeelle ja yksi
innokkaasti tekstinkoodaajaksi
(esivalmistelija). Työttömäksi
jäi vain 60-vuotias
edelleen toimintakuntoinen
monovalinkone.
Oikovetäjät
Tekstinvalmistuksen siirtyessä
valoladonnaksi oikovetäjien
työt loppuivat ja siirto
toisiin töihin oli
edessä. Painosta ja
offsetpainolevyjen tekemisestä
löytyi töitä.
Stereotypia
Latomon kyljessä sijainnut
muutaman hengen osasto joutui
myös lopettelemaan,
kun kuvalaattoja ei enää
tarvittu. Kaikille löytyi
uusi työpiste talon
sisältä enemmän
taikka vähemmän
miellyttävästi.
Yhteenveto
Mukana eläen ja edellä
kerrotun perusteella uskaltaa
todeta, että uuden
tekniikan tulo latomoon
sujui sittenkin pääosin
kohtuullisen hyvin.
Ketään ei muutosten
vuoksi irtisanottu ja valtaosa
porukasta otti haasteen
vastaan sopeutumalla uuteen.
Tiedossa ei ole myöskään
palkanalennuksia työn
vaihtuessa.
Näinkin kivuttoman
muutoksen teki mahdolliseksi
se, että
1) Muutokset eivät
tapahtuneet hetkessä.
Tarvittava tapahtui vuosien
mittaan -- sekä tekniikan
hankkiminen että asenteiden
kasvaminen.
2) Uusi tekniikka ei poistanut
tekemisen tarvetta, vain
työtavat muuttuivat.
Muutokset eivät aiheuttaneet
työpaikkojen häviämistä.
3) Työnantaja pyrki
välttämään
kylmää määräilyä.
Työntekijöiden
ajatuksia kuunneltiin ja
näin vältettiin
tässä herkässä
tilanteessa työmotivaation
heikentyminen. Käsinlatojat
esimerkiksi tähdensivät,
että sivunvalmistukseen
siirtymiset tulee hoitaa
ensisijaisesti käsinlatojia
uudelleen kouluttamalla,
niin kauan kuin käsinlatojia
on tarjolla. Eikä siitä
näkyvää riitaa
syntynyt.
4) Työntekijät
ottivat heti alkuun myönteisen,
joskin jonkin verran epäilevän,
asenteen uuden tekniikan
aiheuttamiin suunnitelmiin.
Matkan varrella muutokseen
totuttiin ja ymmärrettiin
että ”kello on
lyönyt”.
Myöhemmät
vaiheet
Kun YKP syksyllä 1989
lopetti ja sulautettiin
Kunnallispainoon, monet
olivat jo siirtyneet eläkkeelle
tai lähteneet muualle.
Iso osa pestattiin uuteen
paikkaan töihin mutta
osa joutui hakeutumaan muualle,
tuolloin se oli vielä
mahdollista.
Tällaisia olivat yhden
siviilikirjapainon kokemukset
ensimmäisestä
vaiheesta kohti arvostettujen
vanhojen latomoammattien
tarpeettomuutta.
Lisää muutoksia
seurasi 1990-luvun alussa
kun tuli lama ja sittemmin
päätetyöskentely.
Mutta se onkin jo toinen
juttu.
Teksti: Juhani
Lahtinen
Kirjoittaja toimi Yhteiskirjapainon
pääluottamusmiehenä
vuosina 1972-78.
HUOM!
Herättikö teksti
muistoja, jotka haluaisit
jakaa Kirjatyön lukijoiden
kanssa? Jos näin sattui
käymään,
ota yhteys lehden toimitukseen
kirjatyo@viestintaliitto.fi
tai veli-pekka.heino@viestintaliitto.fi
[sivun
alkuun] [osaston
etusivulle] [etusivulle] |
