Kirjatyö
navi_v.gif (669 bytes) Pääkirjoitus
Ajankohtaista
Kolumni & pakina
Kansainvälistä
Muut jutut
navi_k.gif (702 bytes) På svenska
Arkisto
Mediatiedot
Yhteydenotot
Linkit
navi_oa.gif (757 bytes)
Hessu
Ilmoitukset
N:o 13 torstaina 27. marraskuuta 2008 10. vuosikerta
pixtr.gif (85 bytes)
 

Bookwell irtisanoi yhdeksän työntekijää

Syyskuun puolessa välissä WS Bookwellillä aloitettiin yt-neuvottelut. Yrityksen säästötavoite oli 1,8 miljoonaa euroa, ja ensimmäisten arvioiden mukaan se olisi merkinnyt jopa 40–50 työpaikan menettämistä. Lopulta irtisanottavien määrä putosi yhdeksään. Pehmeät ratkaisut, kuten eläkejärjestelyt, auttoivat säästötavoitteen saavuttamisessa. Mutta minkälaisen jäljen neuvottelut jättivät työntekijöihin?

SAK:n puheenjohtaja vaihtuu keväällä

Lauri Ihalainen ilmoitti jättävänsä puheenjohtajuuden SAK:n valtuuston kokouksessa 21.11.2008 Kiljavalla.
”Uskon, että ajankohta puheenjohtajavaihdokselle on sopiva. Sopimuspolitiikka on murroksessa – joistakin tavoista toimia luovutaan ja uutta linjaa etsitään”, hän sanoi.

 
Jali Heilman

Nyt on painomustekin sähköistetty

Sähkökirjan vallankumouksesta on puhuttu kohta kaksikymmentä vuotta. Tällä hetkellä läpimurto on lähempänä kuin koskaan aikaisemmin. VTT:n tutkija Jali Heilmann pitää kädessään erästä virstanpylvästä: ensimmäistä aikakauslehteä, jossa on sähköistä paperia.

Kolumni:
Masentavan suomalainen syksy

Selänpesijä:
Markkinat sielun osto- ja myyntiliikkeenä

Puheenjohtajan näkökulmasta:
Maltti on valttia


logo02.jpg (2555 bytes)
Toimitus: Siltasaarenkatu 4, PL 303, 00531 Helsinki
puhelin (09) 616 581, ohivalinta (09) 6165 8342, faksi (09) 6165 8330
sähköposti: kirjatyo@viestintaliitto.fi

a wysiwyg design

pixtr.gif (85 bytes)
Kirjatyö 13.2008
Lainat

Mediassa mediasta

”Minä en lue sanomalehtiä käytännössä enää ollenkaan. Pysyn teksti-tv:n ja internetin avulla täydellisesti perillä siitä mitä maailmassa tapahtuu.”

Hollantilaisen painotalon Roto Smeetsin johtaja J.P. Caris Painomaailma-lehdessä (7/2008)

”Tietoverkoissa spontaanisti syntyneitä poliittisia kampanjoita on toki koettu jo Suomessakin, mutta toistaiseksi ne ovat keskittyneet yksittäisiin tietoyhteiskuntapolitiikan kysymyksiin. Vielä Suomessa kukaan ei ole pistänyt kiertoon viestiä: ’CU@Manta k18. Tuo tomaatteja’.”

Kansanedustaja Jyrki J.J. Kasvi Tietokone-lehden (11/2008) kolumnissaan.

”Ongelmallista on, jos ihmiset eivät uskaltaisi keskustella tai esittää radikaalimpia mielipiteitä, koska he pelkäisivät, että niistä ilmoitetaan poliisille.”

Electronic Frontier Finlandin varapuheenjohtaja Ville Oksanen poliisin nettivalvonnasta (HS, 20.11.2008