Kirjatyö
Pääkirjoitus
Ajankohtaista
Kolumni & pakina
Kansainvälistä
Muut jutut
Hessu
Ilmoitukset
På svenska
Arkisto
Mediatiedot
Yhteydenotot
Linkit
No 6 - 15.5.2008

Ajankohtaista

Ilkka istahti Alman pöytään

MATTI BJÖRKMAN, LEHTIKUVA
Ilkka-Yhtymän toimitusjohtaja Matti Korkiatupa esitteli yhtiön tilinpäätöstä Helsingissä 19. helmikuuta 2008.

Ilkka-Yhtymä ylitti viime vuonna kaikki itselleen asettamansa taloudelliset tavoitteet. Käyttökatekin nousi yli tavoitteena olevan 25 prosentin, edellisvuonna jäätiin hiuksenhienosti alle.

Konsernin liikevaihto kasvoi hieman yli neljä prosenttia eli enemmän kuin mittarina oleva kuluttajien ostovoiman kasvu. Ilkan filosofiassa nähtävästi velaksi elämistä ei pidetä suotavana, sillä viime vuonna kansalaisten kulutus kasvoi enemmän kuin ostovoima. Ihmiset ottivat lisää velkaa ostaakseen esimerkiksi lehdissä mainostettuja tuotteita.

Velkafilosofia näkyi myös Ilkan taseessa. Siinä ei ollut vuoden päättyessä euroakaan korollista velkaa.

Ilkan lehtien liikevaihto nousi neljä prosenttia yli 44 miljoonan euron ja liikevoitto kohosi 21 prosenttiin liikevaihdosta.

Uhkista mahdollisuuksia

Ilkka pyrkii kääntämään uhkat mahdollisuuksiksi, vaikka sen leipälaji onkin uhanalaisiksi julistetut sanomalehdet. Ilkan toimitusjohtajan Matti Korkiatuvan mielestä esimerkiksi television digitalisoinnissa oli lehdistön kannalta hyviäkin puolia. Se vahvisti sanomalehdistön asemaa ainoana mediana, joka voi saavuttaa samanaikaisesti suuren osan koko väestöstä. Se on ilmoitusmyynnin kannalta hyvä tilanne.

Tosin Ilkka satsaa myös muuhun, vaikka se puhuukin monikanavaisista sanomalehdistä. Se haluaa Ilkan ja Pohjalaisen nettipalveluista alueen ykkösportaalit, joiden kautta ihmiset nettiin hakeutuvat. Sivustot uudistettiin juuri ja niissä satsataan paperilehdestä erilliseen online-journalismiin, mutta jatkossa entistä enemmän myös muihin palveluihin.

I-Print painaa tulosta

Konsernin painopuoli I-Print kasvatti liikevaihtoaan lehtipuolta hieman nopeamminkin, vajaat viisi prosenttia. Tänä vuonna liikevaihtoa leikkaa se, että Ilkka-lehden taitto siirrettiin painosta lehden puolelle. Mutta paino puolestaan on laajentanut toimintaansa pelkästä ulkopuolisten asiakaslehtien sivunvalmistuksesta ja painamisesta niiden sisällöntuottajaksi.

Ilkka-konsernin henkilöstömäärä on ollut tasaisessa laskussa ja vähennykset ovat tapahtuneet nimenomaan painon puolella. Viime vuonnakin väkimäärä pieneni kymmenellä hengellä.

Väen vähennykset ovat olleet osatekijä painon kannattavuuden kohoamisessa.

Viime vuonna liikevoittoa jäi 21 miljoonan euron liikevaihdosta jo 16 prosenttia.

Tämän vuoden lopussa ihmisiä tosin voidaan tarvita lisää, sillä I-Print pykää sanomalehtirotaatioonsa lisää yhden painoyksikön. Sillä saadaan Ilkan ja Pohjalaisen sivumääriä nostettua ja myös lisää mahdollisuuksia liitteiden tekoon.

Isoja osakeostoja

Ilkka-Yhtymässä osakekauppa on osa bisnestä. Mutta on sillä muitakin tavoitteita.

Viime keväänä Ilkka tarjoutui ostamaan kaikki Vaasan Läänin Puhelin Oy:n 94 000 osaketta, joista sillä ennestään oli hallussaan vain 0,6 prosenttia. Koko osakepotti olisi maksanut 136 miljoonaa euroa. Ilkan tarjoamalla hinnalla ei irronnut kuin parisataa osaketta.

Ilkan tarkoitus ei ollut saada koko yhtiötä haltuunsa vaan estää etelästä päälle tunkevan, sijoitusyhtiöksi muuttuneen Lännen Puhelimen eteneminen. Se on haalinut VLP:stä 12 prosenttia, koko muu omistus on hajallaan pitkin maakuntaa. Ilkka halusi pitää yhtiön pohjalaisena. Saattoi Ilkka ajatella sitäkin, että VLP:llä on 50 000 laajakaista-asiakasta ja päälle vielä kaapeli- ja netti-tv-toimintaa.

Mutta muuallakin Pohjanmaalla kuin Ilkassa ymmärrettiin rahan päälle, sillä paikallinen puhelinyhtiö on lähes puhdas rahakasa. Sen oman pääoman pelkkä tase-arvo oli edellisen vuoden lopussa 115 miljoonaa euroa, pelkästään pankissa oli rahaa 50 miljoonaa euroa.

Ilkka myi viime vuoden alussa miljoona kappaletta eli noin kolmanneksen halussaan olleista Alma Median osakkeista ja sai 3,2 miljoonan euron myyntivoiton.

Vuotta myöhemmin Ilkka muutti linjaansa Alman suhteen. Se nosti 51 miljoonan euron kaupalla omistusosuutensa nousi Almassa yli kymmeneen prosenttiin eli yhtä suureksi kuin Kai Mäkelän Herttaässän suora omistus. Herttaässällä tosin heiluu termiinisopimusten päässä lisää osakkeita.

Ilkka ilmoitti, että osto on osa sen kasvun strategian toteuttamista ja että sen tavoite on olla pitkäaikainen omistaja. Tässä yhteydessä velkafilosofiakin unohtui, sillä 51 miljoonan euron kauppaan piti ottaa lainaa.

Heikki Lehtinen UP-uutispalvelu

Ilkka      
  2005 2006 2007
TOIMINNAN LAAJUUS      
Liikevaihto, Me. 53,9 52,7 54,9
Henkilöstö 410 399 388
KANNATTAVUUS
Liikevoitto -% 18 18 22
Sijoitetun pääoman tuotto -% 27 34 27
RAHOITUS
Maksuvalmius 2,1 3,4 2,9
Omavaraisuus -% 83 79 84
TUOTTAVUUS
Arvonlisäys, Me * 30 30 32
Työn hyötysuhde * 1,73 1,74 1,86
* arvio      

[sivun alkuun] [etusivulle]

pixtr.gif (85 bytes)

Viestintäalan ammattiliitto ry

logopieni.jpg (2555 bytes)
Siltasaarenkatu 4,
PL 303, 00531 Helsinki
puhelin (09) 6165 81