Kunnossapitopäällikkö Kari Aaltonen (vasemmalla) ja painaja Petri Salo tarkastelevat rotaation koeajossa olevan osan painojälkeä.

Hyvä yhteishenki kantaa vaikeankin ajan yli
Lehtitehtaan tuhonneesta tulipalosta
tuli selviytymistarina

Aikainen sunnuntaiaamu Salon Lehtitehtaassa kymmenen kuukautta sitten. Automaattinen hälytysjärjestelmä ilmoittaa pelastuslaitokselle, että Salon Lehtitehtaassa palaa. Palokunta on paikalla muutamassa minuutissa huomatakseen, että nyt on tosi kyseessä.

Teksti Jukka Väyrynen
Kuvat Kalevi Keski-Korhonen

Salolaiset hörppivät aamukahviaan kesäkuisena sunnuntaina autuaan tietämättöminä kaikesta pahasta. Joku aamuvirkku polkee painotalon ohi. Taas niitä iänikuisia harjoituksia, hän saattaa miettiä. Niitähän on järjestetty kiitettävän usein.

Kirjatyöntekijän kotona soi puhelin. Sukulainen on kuullut aamu-uutisista tai nähnyt tekstitelevisiosta uutisen palosta ja on huolissaan omaisensa voinnista.

Pikku hiljaa totuus valkenee yhdelle ja toiselle. Kahvi on vähällä mennä väärään kurkkuun. Nyt ei olekaan kyse harjoituksesta, vaan tosi paikasta. Kirjapaino palaa.

Meneekö tässä nyt työpaikka?

Palopaikalle alkaa kertyä väkeä. Osa jännityksen vuoksi, osa siksi, että siinä palaa nyt oma työpaikka. Talon johtoryhmä toteaa, ettei siitä ole auttamaan sammuttajia, ja vetäytyy päivän ensimmäiseen kriisikokoukseen. Antaa pelastuslaitoksen tehdä se, minkä se parhaiten osaa.

Paloa seuraavien kirjatyöntekijöiden mieleen hiipii etsimättä pelko työpaikasta. Miten tästä eteenpäin, kun asuntolainaakin on vielä vaikka kuinka?

Paloa vastaan työskentelevien palomiesten tehtävää vaikeuttavat kirjapainonrakennuksen puurakenteet ja kattohuovan sisältämä, herkästi palava bitumi, joka levittää paloa kattorakenteissa. Ylimääräistä huolta tuottaa palon rajaaminen, jotta se ei pääsisi leviämään samassa kiinteistössä toimiviin Hansaprintin arkkipainoon ja Salon Seudun Sanomien toimitukseen.

Painosalissa odottaa lohduton näky

Pelastuslaitos osaa hommansa. Vaikka vedentulo välillä vähän takkuilee, palo sammuu aikanaan eikä onneksi leviä kiinteistön muihin osiin.

Salon Lehtitehtaalle se on kuitenkin ehtinyt tehdä ison vahingon. Rakennus on jo päällisin puolinkin katsottuna kärsinyt pahoin, mutta vasta hallin sisällä tuho paljastuu koko lohduttomuudessaan.

Osittain vasta edellissyksynä uusittu rotaatio on yltä päältä veden, kaikenkarvaisten palojätteiden ja pien peitossa. Ensimmäiset arviot tuhon aiheuttamista taloudellisista menetyksistä liikkuvat jopa lähes kymmenessä miljoonassa eurossa.

Menetetyt eurot eivät kuitenkaan nyt ole ensimmäinen murhe. Miten pelastaa työpaikat, miten turvata oman lehden, Salon Seudun Sanomien ilmestyminen, miten järjestellä kaikki siviilityöt, jotta asiakkaat eivät kaikkoaisi kilpailijoiden helmoihin? Siinä muutama pähkinä ihan noin aluksi.

”Lehti ei sitten taida huomenna tulla”

Rotaatiopainaja Kaineri Fagerström uutuuttaan kiiltelevän, täysremontin kokeneen rotaation ääressä.

Rotaatiopainaja Kaineri Fagerström seisoskelee sekavissa tunnelmissa pihamaalla. Naapuruston rouvat eivät taida huomata häntä, kun rohkenevat esittää tuomioitaan tapahtuneesta.

”Lehti ei sitten taida huomisaamuna ilmestyä”, toinen päättelee.

Hän ei ole lukenut painotalon väen ajatuksia, jotka ovat aivan päinvastaisia. ”Lehti ilmestyy normaaliin tapaan”, on kriisiryhmän johtoajatus.

Ja ilmestyy myös, monen yllätykseksi. Sitä ennen on kuitenkin yhden kesäisen sunnuntaipäivän aikana tapahtunut paljon. Yhtiön emon TS-Yhtymän kanssa on junailtu pikavauhtia käyntiin varaohjelma, jonka seurauksena kaikki Lehtitehtaan työt siirtyvät välittömästi Turun Lehtipainoon Turussa ja Sanomien Forssan painoon.

Henkilökunta perässä.

Evakkoon ei mennä syytinkitunnelmissa

Katastrofin läpikäynti on pääluottamusmies Kimmo Heinon mukaan lujittanut talon yhteishenkeä.

Vielä samaisena sunnuntai-iltana Salon Lehtitehtaan työntekijät kuskataan uusille työpaikoilleen, kuka Turkuun, kuka Forssaan. Evakkotaivalta helpottaa, että on kesä ja valoisat yöt eikä 20 astetta pakkasta ja pilkkopimeää.

Kaiken lisäksi konserni tarjoaa hätäapuna talon käyttöön pikkubussit niin, ettei väen tarvitse tehdä öisiä työmatkojaan kukin omalla kulkuneuvollaan.

”Sitä täytyy korostaa, että meidät otettiin tosi hyvin vastaan”, kiittelee Lehtitehtaan pääluottamusmies Kimmo Heino.

Voisi olla toisinkin. Jokainen sen tietää, miten voi käydä, kun omalle työpaikalle pelmahtaa joukko naapurikaupungin väkeä tekemään omia töitään - ”ja vielä meidän omilla koneillamme”.

Mutta Kimmo Heino kiittelee myös omaa väkeä. Hankalasta tilanteesta huolimatta väki lähtee yksissä tuumin jatkamaan töitä naapurikaupunkeihin.

”Yhtään nurinaa en kuullut koko aikana”, hän nyt sanoo.

Tietoa tulee, mutta riittääkö se

Epätietoisuus kalvaa silti väen mieltä. Jos nyt maanantain lehti ilmestyykin, miten käy jatkossa? Maanantain lehden ilmestyttyä päivällä järjestetään henkilökunnalle ensimmäinen tiedotustilaisuus, jonka sanoma on: toiminta jatkuu normaalisti – tai siis niin normaalisti, kuin se ilman omaa painokonetta nyt voi jatkua –, lehdet ilmestyvät ajallaan – niin omat kuin asiakkaidenkin –, ja henkilökunta pysyy töissä – siis kaikki, jotka haluavat pysyä. Ketään ei painon tuhoutumisen takia lomauteta, irtisanomisista nyt puhumattakaan.

”Business as usual”, ajattelee varmaan joku johtoryhmän väestä näppärästi, mutta tohtiikohan tuollaista bisnes-slangia näissä olosuhteissa nyt oikein käyttää.

Varmaan oikein ajatteleekin. ”Nyt ei ole sen aika, että erotutaan joukosta yläkerran porukaksi. Nyt on yhteishengen aika.”

Henkilökunnan keskuudessa vellovat kuitenkin aika ajoin epävarmat ajatukset. Tietoa tulee, mutta enemmästäkin olisi väliksi. Aina ei väki tiedä omasta mielestään tarpeeksi uusista käänteistä. Sopua se ei kuitenkaan pahasti koettele.

Huonomminkin olisi voinut käydä

Viime vuoden kesäkuussa jälki Salon Seudun Sanomien Lehtitehtaassa oli niin lohdutonta (yläkuva), että moni olisi ollut valmis lyömään vetoa, että tilat eivät olisi kymmenen kuukautta myöhemmin alakuvan kaltaisessa kunnossa ja tuotanto täydessä käynnissä. Kuvat SSS arkisto.

Kun tuotanto on saatu junailtua evakkoon, alkaa pikku hiljaa vahinkojen arviointi. Painorakennuksesta iso osa on kärsinyt tuhoja, mutta ehjääkin on jäänyt. Rotaatio, joka ensi kuvissa näytti hylkytavaralta, osoittautuukin korjauskelpoiseksi.

Rakennus on liimapalkkien kantama. Pahaksi onneksi liimapalkkimarkkinat huutavat juuri nyt ei-oota.

”Siitä täytyy antaa täysi tunnustus Tammen Veli-Matille”, sanoo painon työnjohtaja Esa Leppänen. Kiinteistöpäällikkö Veli-Matti Tammi on löytänyt markkinoilta Salon Lehtipainon mentävän raon: jollekin liimapalkkivalmistajalle kun on juuri parahiksi tullut odottamaton tilauksen peruutus.

Painon kone- ja laitetoimittaja KTA puolestaan panee hösseliksi, tutkii kahdeksantornisen rotaation vauriot, päättää korjata osan paikalla ja lähettää loput Saksaan valmistajan käsiteltäväksi. Tekee aikataulun ja lupaa sen myös pitää.

Kuraveden, palaneiden parrunpätkien ja sulaneen bitumin alta löytyy kuin löytyykin vielä jokunen myönteinen yllätys.

Yksissä tuumin katastrofista ulos

Tulee syksy ja pimeät. Väki reissaa päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen Salosta Turkuun ja Forssaan, ja aamuyöstä takaisin. Mutinaa ei kuulu, vaikka aika ajoin varmasti jokainen toivoo, että pääsisi takaisin omiin tiloihin ja lyhyelle työmatkalle.

Joku käy vaivihkaa katsomassa, miten remontti edistyy. Ensimmäinen merkki paluusta on, kun halli saa uuden katon. Syksyn mittaan katon alle aletaan koota rotaation torneja entistä ehompina. Ensimmäiset lehdet ajetaan puolitekoisen linjan läpi lokakuussa.

Jouluksi kotiin, ajattelee moni. Ja niin myös käy. Muutamassa kuukaudessa tuhkasta on noussut, jos nyt ei ihan feeniks niin vähän onnahdellen kontiltaan nouseva kirjapaino kuitenkin.

Siviilitöiden teettäjätkin suhtautuvat tilanteeseen pitkämielisesti. Työt on remontin ajaksi siirretty pois vanhasta tutusta ympäristöstä, mutta ymmärtämystä on riittänyt. Myös nyt, kun on taas päästy omin voimin liikkeelle, mutta vajaa kapasiteetti rajoittaa sivumääriä. Paksua lehteä ei nyt vain yksinkertaisesti saa tällä laitteistolla vielä ulos. Odottakaa, olkaa hyvät. Sekin aika vielä tulee, kun kaikki toimii jälleen, kuin ennenkin.

Kymmenen kuukautta uuteen alkuun

Painon työnjohtaja Esa Leppänen osoittaa rotaatiosta kohtaa, josta eteenpäin tornit laivattiin Saksaan perusteelliseen korjaukseen. Osa torneista korjattiin Suomessa.

Se aika on nyt. Seisomme Kimmo Heinon, Kaineri Fagerströmin ja Esa Leppäsen kanssa Salon Lehtipainon painosalin uutuuttaan kiiltävällä lattialla. Kaikki kahdeksan tornia ovat linjassa kiinni. Viimeksi tulleilla torneilla ajetaan koeajoa.

”Ei, eikös tuo ole se autoluettelo”, katsoo Esa Leppänen rataa tarkemmin. Niin on, se on ihan kaupallista tavaraa, ihan oikeasti asiakkaalle menevää. Tosin koekäyttöä siinä mielessä, että ihan täysillä ei vielä taideta ajaa.

Postituslinja kiiltelee uutuuttaan. ”Päätettiin nyt samaan remonttiin uusia koko linja, vaikka vanhemman osan uusiminen olikin alun perin suunnitelmissa vasta muutaman vuoden kuluttua”, Leppänen selvittää.

Mutta muutaman päivän päästä on H-hetki: silloin koko konekannan pitäisi käynnistyä täydellä teholla, entistä ehompana. Silloin viimeistään asiakkaatkin voivat huoleti teettää ne 64-sivuiset tabloidinsa tai 32-sivuiset broadsheetinsä ja tietää, että ne myös tulevat.

Silloin myös kaikki Salon Seudun Sanomien 22 000 tilaajaa voivat huoletta poimia aamulehtensä postilaatikostaan. Tai siis, ovathan he voineet tehdä sen keskeytyksettä tässä välilläkin, tosin joskus hieman myöhemmin aamulla, kuin tavallista, mutta kuitenkin.

Poksahtaako silloin? ”Poksahtaa”, vastaa yhtiön toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen. Vierellä nyökyttelevät henkilökunnan edustajat siihen malliin, että se on yhteisen ponnistuksen tulos ja siitä voivat kaikki olla ylpeitä.

Tasan kymmenen kuukautta sitten poksahti vähän ikävämmin.

Parempi hoitaa asiat ennen kuin jälkeen

Ulkona sataa kaatamalla. Pääoven pielessä on roskakori, mutta ei tuhkakuppia. Roskakorin kylkeen on liimattu tupakointikiellosta kertova tarra. Kaiketi se ei kuitenkaan ole osoitus hysteerisestä suhtautumisesta tulenkäsittelyyn, pikemminkin vain merkki tästä ajasta. ”Moni on lopettanut”, Kimmo Heino sanoo.

Kai väki sen kestää, jos se on kestänyt viime kuukausien koettelemuksetkin. Hyvä työilmapiiri on arvaamattoman arvokas asia.

Huonosta työilmapiiristä olisi varmasti vaikea polkaista yksituumaista joukkoa hädän hetkellä. Mutta jos asiat ovat jotakuinkin kohdallaan, ilmapiiri hyvä ja väki motivoitunutta, katastrofinkin voi kääntää vahvuudeksi. Ja varasuunnitelmat on hyvä laatia mieluummin ennen kuin jälkeen.

”Kyllä tuntuu, että tämä tapaus on vain lujittanut yhteishenkeä”, pääluottamusmies Kimmo Heino nyt arvioi.

Niin, ja tämä vielä: Yksikään työntekijä ei ruljanssin takia ottanut lopareita – taikka yksi, ”mutta ei varmaan tämän vuoksi”. Eikä yksikään asiakas vaihtanut painoa – taikka yksi, ”mutta ei varmaan tämän vuoksi”.

Selviytymistarina.

Salon Seudun Sanomien painamisen siirto Turkuun sujui toimitusjohtaja Kirsti Kirjosen mukaan ennalta tehdyn varasuunnitelman mukaan hyvin. Vaikeampaa oli löytää asiakaslehdille pitkäaikainen sijaispaino.

Onneksi oli varasuunnitelma

Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen vannoo ennakoinnin nimiin. Nyt vielä enemmän kuin ennen viime vuoden kesäkuun 17. päivää.

Paitsi että yrityksen kriisivalmiutta oli kehitetty toistuvin pelastusharjoituksin, myös siihen oli varauduttu, että syystä tai toisesta rotaation loppupäästä ei saataisikaan valmista tavaraa ulos.

”Tosin emme me ihan tällaiseen olleet varautuneet”, hän sanoo tulipalon aiheuttamasta katastrofista.

Ilman varasuunnitelmaa lehden keskeytyksetön ilmestyminen olisi joka tapauksessa ollut huomattavasti epätodennäköisempää. Nyt siirto Turkuun Lehtipainon rotaatiolle sujui Salon Seudun Sanomien osalta ennakkosuunnitelman mukaisesti.

”Huomattavasti vaikeampaa oli järjestää asiakaslehtien painatus”, hän myöntää. Salon seudulla sopivaa painokapasiteettia ei käytännössä ole tarjolla, joten ratkaisuja oli haettava muualta, ja pitemmäksi aikaa.

”Sen me tiesimme heti, kun näimme palon jäljet, että kysymys ei ollut päivien eikä edes viikkojen seisokista.”

Hän korostaa, että asiakkaiden luottamuksen säilyminen näinkin hankalassa tilanteessa oli äärimmäisen tärkeää. Samaa hän sanoo Salon Seudun Sanomien ilmoittajakunnan luottamuksesta.

”Me pyrimme kertomaan ilmoittajillemme välittömästi, että lehti ilmestyy ilman katkoksia palosta huolimatta”, hän sanoo.

Henkilökunnan hän kehuu osoittaneen tilanteessa erinomaista joustavuutta. Siirtyminen nopealla aikataululla työskentelemään Turkuun ja Forssaan ei luonnollisestikaan ollut mieluinen asia.

”Toisaalta ilman sitä ratkaisua, me emme olisi selvinneet”, hän sanoo viitaten muun muassa siihen, että omalla väellä on sellaista postituksen tietotaitoa, joka ei olisi ollut siirrettävissä nopeasti muiden painojen työntekijöille.

Entä taloudelliset menetykset? Kirsti Kirjonen sanoo nyt, että ne olivat miljoonia, eivät kuitenkaan kymmentä miljoonaa.

”Emoyhtiön puolelta kysyttiin ensimmäiseksi, ovatko vakuutukset kunnossa. Jos eivät olisi olleet, tuskin olisin tässä vastailemassa”, hän naurahtaa.

Postittaja Marjo Juttula.

Meno uuteen työpaikkaan jännittää aina. Entä jos lisäksi kuulee tulevan työpaikkansa juuri palaneen?

Näin kävi postittaja Marjo Juttulalle.

”Minä olin ihan pallo hukassa jo muutenkin. Tämä on minulla ensimmäinen tämän alan työpaikka. Että tarvitseeko minun edes aloittaa”, hän kelaa palon jälkeisen maanantaiaamun tuntojaan.

Vastaanotto kertoo kuitenkin työpaikan mentaliteetista: Sekä pääluottamusmies Kimmo Heino että painon silloinen työnjohtaja tulivat kumpikin ottamaan uutta työntekijää vastaan, vaikka kriisin ollessa pahimmillaan varmasti päässä pyöri muutakin.

[sivun alkuun] [etusivulle]