|

Alma
käy kauppaa netissä
TOR
WENNSTRÖM, LEHTIKUVA
 |
| Alma
Median lehdet onnistuivat
viime vuonna kasvattamaan
ilmoitustulojaan keskimäärin
muuta lehdistöä
paremmin. Levikeille
ei sen sijaan käynyt
yhtä hyvin. |
Alma Media asvatti liikevaihtoaan
viime vuonna yhdeksän
prosenttia 231 miljoonaan
euroon. Vaikka konsernin
sanomalehtiryhmäkin
kasvoi kuuden prosentin
vauhtia, sen suhteellinen
osuus pieneni edelleen.
Kovassa kasvussa ovat sähköiset
markkinapaikat, jotka viime
vuonna toivat yhdeksän
prosenttia konsernin liikevaihdosta.
Sanomalehtiryhmä toi
kuitenkin edelleen 69 prosenttia
konsernin myynnistä.
Alman lehdet lisäsivät
ilmoitusmyyntiään
jopa kahdeksan prosenttia
eli selvästi yli sanomalehtimainonnan
keskimääräisen
viiden prosentin kasvun.
Sanomalehtimainonnassa
tapahtui kuitenkin selvä
muutos vuoden aikana. Alkuvuonna
kasvu oli reipasta, mutta
vuoden viimeisen neljänneksen
aikana ilmoitusmyynti kasvoi
enää runsaan prosentin
edellisvuodesta. Verkkomainonnassakin
näkyi pientä hidastumista,
vaikka kasvuvauhti oli edelleen
lähes 30 prosentin
luokkaa.
Sanomalehdet lisäsivät
myös levikkituottojaan
viisi prosenttia edellisvuodesta.
Se tuli lähinnä
hintojen noususta, vaikka
konsernin vuosikertomus
kehuikin etenkin Aamulehden
ja Lapin Kansan levikin
kehittyneen hyvin.
Iltalehtikin
hävisi
Levikintarkastuksen luvut
näyttävät
kuitenkin vähän
toista. Niiden mukaan Aamulehden
levikki nousi edellisvuodesta
runsaat 900 kappaletta eli
0,7 prosenttia ja Lapin
Kansan 90 kappaletta eli
0,2 prosenttia.
Konsernin lehdistä
vain Raahen Seutu, Nokian
Uutiset ja Koillis-Lappi
lisäsivät merkittävämmin
levikkiään. Kaikkiaan
Levikintarkastuksen tilastoissa
olevien Alman lehtien levikki
laski viime vuonna edellisvuodesta
puoli prosenttia.
Pientäkin kasvua tai
hyvin pientä pudotusta
voidaan tietenkin pitää
hyvänä tai ainakin
hyvänä torjuntavoittona,
kun painetut lehdet kamppailevat
paikastaan mediamarkkinoilla.
Levikkitodellisuus on synkempi,
jos luvuista jätetään
pois vapaakappaleet ja joukkotilaukset
ja lasketaan mukaan vain
tilaus- ja irtonumeromyynti.
Se Almalla putosi viime
vuonna vajaat kaksi prosenttia
eli runsaat 10 000 kappaletta.
Suurin osa eli yli 7 000
kappaletta pudotuksesta
tuli Iltalehdestä.
Iltalehti pärjäsi
näennäisesti hyvin
Ilta-Sanomia vastaan, sillä
sen levikki putosi vähemmän
kuin kilpailijalla eli markkinaosuus
parani. Tosin viikonloppunumeroiden
kohdalla Iltalehden levikki
putosi enemmän kuin
Ilta-Sanomilla.
Tilauslevikki
takkuaa
Aamulehden levikkinousukin
muuttuu vajaan parin tuhannen
kappaleen menetykseksi,
jos mukaan otetaan vain
nämä ”puhtaat”
tilaukset.
Samalla tavalla Satakunnan
Kansan ja Pohjolan Sanomien
pienet levikkinousut perustuivat
vapaakappaleiden määrän
kasvuun. Niiden aidon tilaus-
ja irtonumeromyynnin määrä
sen sijaan laski. Lapin
Kansassa kasvu sen sijaan
oli aitoa.
Mutta lehtien kustantajien
kertomaan levikeistä
pitää muutenkin
suhtautua entistä varovaisemmin.
Mitä mahtaa tarkoittaa
esimerkiksi Alman vuosikertomuksen
toteamus, että ”sähäkästä
uutisoinnistaan tunnettu
Iltalehti.fi on lisännyt
myös painetun lehden
suosiota”? Lehden
nettisivuston viikottainen
kävijämäärä
nousi Alman mukaan viime
vuonna lähes kolmanneksella
1,2 miljoonaan kävijään.
Mutta paperilehden levikki
laski.
Iltalehden ilmoitushinnaston
mukaan nettilehden etusivulla
on viikottain vajaat 1,1
kävijää ja
päivittäin vajaat
puoli miljoonaa kävijää.
Jokelan kaltaiset tapahtumat
tuovat paljon kävijöitä
nopean uutisoinnin sivustoille.
Mutta sen vuoksi samankaltaisia
tapahtumia ei tarvita lisää.
Painotyöt
menneet pieniin
Alman lehdet tekivät
silti hyvää tulosta.
Koko ryhmän liikevaihto
nousi kuusi prosenttia 231
miljoonaan euroon ja näytetty
liikevoitto nousi lähes
kaksinkertaista vauhtia
vajaaseen 43 miljoonaan
euroon. Liikevoiton osuus
liikevaihdosta oli vajaat
19 prosenttia, mikä
on erittäin hyvä
tulos.
Tosin Alman vuosikertomus
ei kerro, mihin sen saamat
vajaan 12 miljoonan euron
satunnaistuotot Tampereen
kiinteistön vuokrasopimusten
uudelleenjärjestelystä
ja Lapissa tehdyistä
maa- ja kiinteistökaupoista
on kirjattu, joten toiminnallinen
liikevoitto voi olla heikompikin.
Alma irrottautui viime
vuonna entistä tarkemmin
painamisesta. Kainuun Sanomien
sanomalehtipaino ja arkkipaino
menivät myyntiin. Konsernin
lehtien painaminen toki
jatkuu samassa paikassa.
Osakkuusyhtiö Acta
Printin aikakauslehtipaino
myytiin Forssan Kirjapainolle
ja jäljelle jäi
vain Kivenlahden syväpaino.
Senkin osaomistuksesta Alma
haluaa hankkiutua eroon.
Alma on luopunut niin tarkkaan
painobisneksestä, että
ulkoinen painomyynti oli
viime vuonna enää
vain 0,6 % liikevaihdosta
eli pari miljoonaa euroa.
Talentumista
ei tarjousta
MIKKO
STIG, LEHTIKUVA
 |
| Poikkeuksen
Alman lehtien ilmoitusmyynnin
menestyksestä teki
Presso, jonka Kauppalehti
päätti marraskuussa
kolmen tappiovuoden
jälkeen lopettaa. |
Kauppalehti-ryhmä
saattoi kirjata viime vuonna
tililleen voiton, kun SanomaWSOY
ilmoitti paperi-Taloussanomien
lakkauttamisesta. Ryhmän
liikevaihto nousi toistakymmentä
prosenttia ja tulos parani
selvästi. Liikevoittoa
jäi kuitenkin selvästi
vähemmän kuin
sanomalehtiryhmässä,
11 prosenttia liikevaihdosta.
Kauppalehti sai saneerauksen
jälkeen tulostaan parannettua,
mutta loppuvuodesta alkoi
kovan kilpailun takia vuorostaan
tökkiä asiakaslehtien
tekeminen Lehdentekijöissä.
Alman konsernitaseen loppusumma
on 181 miljoonaa euroa.
Runsas kolmasosa varoista
on kiinni sanomalehtiryhmässä
ja näille rahoille
tuli erittäin hyvä
tuotto. Sähköisiin
markkinapaikkoihin sidotuille
rahoillekin tuli yli kolmanneksen
ja Kauppalehti-ryhmän
pääosaan sijoitetuille
varoille yli neljänneksen
tuotto.
Mutta Kauppalehti-ryhmään
sijoitetuista 56 miljoonasta
eurosta yli puolet eli 29
miljoonaa euroa on kiinni
osakkuusyrityksissä
eli Talentumissa. Ne rahat
toivat vain yhdeksän
prosentin tuoton.
Tämän vuoden
alussa Aamulehti ilmoitti,
että sen omistusosuus
Talentumissa nousee yli
30 prosentin, kun Talentum
alkaa ostaa omia osakkeitaan
pois markkinoilta. Siitä
ei Aamulehdelle synny velvollisuutta
tehdä ostotarjousta
koko Talentumista, vaikka
30 prosentin rajan ylittäminen
omin toimin tähän
velvoittaisikin.
Mikko.fi
kauppaa kaikkea
Sähköiset markkinapaikat
ovat Alman varsinainen kasvualue.
Kauppapaikkoja on tällä
hetkellä jo yhdeksän
ja osa niistä toimii
monessa maassa. Niiden liikevaihto
kasvoi runsaan kolmanneksen
31 miljoonaan euroon.
Tosin osa kasvusta tuli
yritysostojen myötä
mutta niitä Alma tekee
jatkossakin, etenkin ulkomailla.
Itäisen Euroopan markkinoita
on monesti helpompi vallata
ostamalla paikallisia toimijoita
kuin perustamalla kilpailevia
yrityksiä.
Markkinapaikkojen liikevoittokin
kasvoi lähes kaksinkertaiseksi
edellisvuodesta 5,3 miljoonaan
euroon. Se on suhteellisesti
jo lähes sanomalehtiryhmän
tasoa.
Uusi luokitellun ilmoittelun
markkinapaikka Mikko.fi
toi vielä viime vuonna
miljoonan euron tappion,
mutta rahaa silläkin
on jatkossa tarkoitus tehdä.
Alman tavoitteena on saada
Mikkoon puoli miljoonaa
kävijää viikossa
vuoteen 2010 mennessä.
Alkuun heitä oli syksyllä
35 000.
Mikko.fi ei ole ainoa eikä
ensimmäinen nettikauppapaikka,
joten työtä tavoitteessa
riittää. Tosin
Mikolla on omia erityispiirteitään.
Sen ilmoitukset näkyvät
esimerkiksi oman otsikkonsa
alla myös Alman maakuntalehdissä.
Ilkka
ilmaantui rahanjakoon
Alman osakekurssi oli vielä
lokakuuhun saakka reippaassa
nousussa. Yhtiön omistuksen
muutoksista tuli tiedotteita
tasaiseen tahtiin. Lähinnä
niissä puhuttiin Nordeasta,
Kai Mäkelän Herttaässä
Oy:stä tai Ahti Vilppulan
Mekaanikontalo Oy:stä.
Iso osa ilmoituksista koski
termiinikauppoja eli oli
sovittu, että joku
ostaa tietyn osakepotin
joltakulta joskus myöhemmin.
Kaikki niistä eivät
koskaan toteutuneet.
Tämän vuoden
maaliskuussa Ilkka-yhtymä
osti oikeasti seitsemän
prosentin siivun Alman osakkeista.
Ilkka nousi toiseksi suurimmaksi
omistajaksi runsaan kymmenen
prosentin osuudella. Maaliskuun
lopussa Herttaässä
omisti Alman osakkeista
11 prosenttia.
Ilkan kaupantekoaikaan
viime vuoden kurssinousu
oli jo sulanut pois ja Alman
osake maksoi suurin piirtein
saman verran kuin vuosi
sitten.
Ilkka on sanonut aikovansa
olla pitkäaikainen
omistaja Almassa ja osallistuvansa
sen kehittämiseen.
Ainakin se pääsee
jo keväällä
mukaan konsernin kassan
kehittämiseen.
Alman omavaraisuusaste
nousi viime vuoden lopussa
jo 70 prosenttiin ja se
jakaakin omistajilleen rahaa
rutkasti. Osakkaat saavat
viime vuodelta osinkoa 0,90
euroa osaketta kohti, vaikka
tulosta kertyi vain 0,68
euroa osaketta kohti. Ilkka
saa kymmenesosan sijoittamistaan
rahoista keväällä
takaisin osinkoina.
Heikki Lehtinen UP-uutispalvelu
Kuvaaja:LEHTIKUVA/TOR
WENNSTRÖM
| Alma
Media (Konserni) |
|
|
|
| |
2005 |
2006 |
2007 |
| TOIMINNAN
LAAJUUS |
|
|
|
| Liikevaihto,
Me. |
286 |
302 |
329 |
| Henkilöstö |
2
708 |
2
758 |
2
769 |
| KANNATTAVUUS |
|
|
|
| Liikevoitto
-% |
15 |
15 |
16 |
| Sijoitetun
pääoman tuotto -% |
23 |
31 |
44 |
| RAHOITUS |
|
|
|
| Maksuvalmius |
0,7 |
1,4 |
1,4 |
| Omavaraisuus
-% |
55 |
61 |
70 |
| TUOTTAVUUS |
|
|
|
| Arvonlisäys,
Me * |
158 |
159 |
172 |
| Työn hyötysuhde
* |
1,81 |
1,83 |
1,81 |
| * arvio |
|
|
|
Kuvateksti:
[sivun
alkuun] [etusivulle] |