|
Painoviestinnän
tekniikkaa
aktiiviseen opiskeluun
 |
| Painoviestinnän
tekniikkaa. Opetushallitus
ja tekijät. Otavan
kirjapaino Oy, Keuruu
2007. |
Opetushallitus
on nähnyt hyväksi
julkaista oppi- ja käsikirjan
graafisen tekniikan maailmaan.
Lähes parisataasivuisen,
oppikirjamuotoisen kirjan
kirjoittamisessa on esipuheen
mukaan hyödynnetty
kokemuksia insinöörikoulutuksesta,
joten aivan liian runsas
sekä vaikeaselkoinen
se on peruskoulutuksen tarpeisiin.
Mutta jos mielenkiintoa
on syvemmin graafisen alan
materiaaleihin ja tuotantoon
niin tässä se
on.
Harmillinen ensivaikutelma
kirjasta syntyy kun sen
avaa. Kirjan sidos on nimittäin
tehty niin tiukaksi, että
avatessa sitä on ”prässättävä”
jotta sivu ei lukiessa olisi
kaarella. Ihanteellista
oppikirjoille olisi, että
kirjoja voisi käyttää
kaikenlaisissa valaistuksissa
ja että oppikirjoille
välttämätön
alleviivaus tai korostus
voisi tapahtua miellyttävämmin.
Liekö lisäksi
sattumaa kun tätä
käsiin osunutta kappaletta
piti avata paperiveitsellä!
No, sattuuhan sitä!
Mutta sisältöön.
Kirja on jaoteltu jotakuinkin
klassisesti selostamalla
ensin yleistä painotuotteiden
maailmasta. Käytännössä
se kuitenkin ohitettaneen
helposti koska alaa opiskelevilla
perustiedot painomenetelmistä
jo ovat.
Toisena aihealueena on
ulkoasun toteutuksen tekniikka,
typografiaan ei paneuduta,
koska kyseessä on tekniikan
oppikirja. Kuvankäsittelyä
ja värienkäyttöä
selvitetään muutamalla
sivulla kuvanäyttein.
Kirjan hyvä oivallus
ovat marginaaleissa esitetyt,
paikoin vaikeatkin kysymykset.
Ne houkuttelevat lukijan
ponnistamaan ja perustelemaan.
Esimerkiksi vaikkapa kysymys:
”Tietyissä tapauksissa
sopimusvedostamiseen käytetään
painokonetta. Mieti, mitkä
ovat tällaisia erikoistapauksia?”
Painomenetelmiin kirja
paneutuu laajasti. Esittelyssä
ovat tavallisimmat painomenetelmät,
yllättäen mukana
myös kohopainaminen.
Digitaalinen painaminen
on kirjattu selkeästi
ja varustettu vielä
selkeyttävällä
kehotuksella: ”Keksi
painotyö, johon vaihtuvan
tiedon käyttö
soveltuisi erityisen hyvin!”
Kun kirja mitä ilmeisimmin
on tarkoitettu ennen kaikkea
korkeampaan ammattikoulutukseen
on luonnollista, että
teksti on paikoin likipitäen
tieteellistä. Puhutaan
muun muassa eri aineiden
pintajännityksestä,
painovärien kemiasta,
lasereiden aallonpituuksista
jne.
Painamisen sanastossa on
lyhenteiden määrä
alati lisääntynyt.
Ilman tiedon etsintää
ei taida kaikkien lyhenteiden
tarkoitus aueta edes painaja-ammattilaisille.
Kuten muun muassa: IPA,
CTP, IR, SC, LWC, MWC, ESA,
UG, CTS, RIP jne.
Painamisen marginaalikysymyksinä
on muun muassa: ”Onko
syväpainon raakeliterän
ja offsetin hierrintelojen
oskilloinnilla sama tarkoitus?”
Mielenkiintoinen taulukko
pysäyttää
lukemisen/selaamisen. Siinä
kerrotaan eri painomenetelmien
käytön osuudet
Euroopassa PIRA-tutkimuslaitoksen
mukaan vuosina 1999-2009.
Arviossa offset-painatuksen
osuus vähenee mainitulla
ajalla hieman, noin 58,8
prosenttiin. Syväpainamisen
osuus myös lievästi
laskee (13,4-11,0 %) mutta
digitaalisen painatuksen
osuuden oletetaan kasvavan
lähelle 10 prosenttia.
Kohopainamiselle arvioidaan
vain 0,2 prosentin osuutta
vuodeksi 2009. Ennustuksen
toteutuminen ei olisi yllätys.
Jälkikäsittelytekniikan
osuus kirjassa on vaatimaton
verrattuna muihin tuotantovaiheisiin.
Tieto on kuitenkin pakattu
ja kuvitettu niin, että
oleellisin käy ilmi.
Marginaalikysymys aiheesta:
”Mitkä ovat esilehtien
tehtävät kovakantisen
kirjan valmistuksessa?”
Painon materiaalit esitellään
perusteellisesti valmistusta
myöten. Käytännön
työlle on hyödyksi
tietää ja käsittää
paperin- ja painovärin
valmistuksen vaiheet. Silloin
osaa taatusti paremmin kohdata
työssä eteen ilmestyviä
yllättäviäkin
tilanteita.
Tuotantoprosessin hallinnasta
kirja antaa lukijalle joitakin
miettimisen aiheita. Jotakin
luetusta voi tarttua mukaankin
mutta käytännössä
jokainen paino toimii tuotantoprosessinsa
tehokkuuden ja tuottavuuden
suhteen olosuhteidensa ja
yrityskulttuurinsa mukaan,
niihin tämän kirjan
teoriat eivät taida
tuoda kovinkaan uusia oivalluksia.
Varsinkin kun kirjan lukijakunta
koostuu opiskelijoista,
tulevaisuuden osaajista.
Selkeintä luettavaa
allekirjoittaneelle oli
kirjan seitsemäs luku
Graafinen teollisuus ja
viestintäala. Tekijöille
suuri plussa on, että
kirja ei jättäydy
vain pieniin ja tarpeellisiin
tekniikkakysymyksiin, vaan
kertoo myös yleisiä
alan näkemyksiä.
Alan tulevaisuutta käsitellään
realistisesti, näkemyksiin
on helppo yhtyä.
Koska kirjaa tulevat käyttämään
alan tulevat ”kyvyt”
on tekijöille annettava
suuri plussa työturvallisuuden
ja työsuojelun ottamisesta
kirjan sivuille. Sen sijaan
pitkän miinuksen voisi
kirjata työpaikan yhteistoimintakysymyksistä
vaikenemisesta. Vaikka kirjan
nimi onkin Painoviestinnän
tekniikka niin muutamaa
viittausta laajemmin olisi
voinut todeta ihmisten osuuden
myös tuotannon tekijöinä
- siitä miten tuottava
toiminta sujuu paremmin
kun yrityksessä vallitsee
avoin, rehti ja luottamuksellinen
ilmapiiri.
Kirjan lopun sanastossa
on suomenkielisen ilmaisun
rinnalla englanninkielinen
ilmaus, joka on syytä
todeta tyytyväisyydellä.
Takakannessa todetaan kirjan
antavan perustiedot tuotantoprosesseista
ja tekniikoista. Runsas
kuvitus ja oheistehtävät
edistävät oppimista
ja johdattavat lukijaa pohtimaan
tiedon soveltamista käytäntöön.
Joten: Menestystä alan
oppi- ja käsikirjojen
joukossa!
Juhani Lahtinen
[sivun
alkuun] [osaston
etusivulle] [etusivulle] |
