Jatkuvaa
muutosta
 |
Irene
Hämäläinen |
Joukkoirtisanomiset ja
tehtaiden lopettamisia koskevat
uutiset ovat viime päivinä
hallinneet tiedotusvälineiden
uutisointia. On syytelty
valtion omistajapolitiikkaa.
Valtio-omistajana polki
jalkaan ja erotti Outokummun
hallituksen puheenjohtajan
Jukka Härmälän.
Pitihän joku syyllinen
löytää ja
laittaa ”pää
pölkylle”, vaikka
Härmälä ei
enää Stora Enson
toimitusjohtajana toiminutkaan.
Työelämän
muutos koettelee jatkuvasti
ihmisiä. Mikään
toimiala ei ole nykyisessä
globaalissa maailmassa turvassa.
Muutos on jatkuvaa.
Tässä myllerrysten
maailmassa sitä miettii,
mikä tekee toisten
ihmisten työpaikkojen
loppumisesta ”mediaseksikkäämpää”
kuin toisten?
Uutiset joukkoirtisanomisista
ovat lisänneet epävarmuutta
ja epäluuloa, koska
ne ovat lähes jokapäiväinen
muistutus siitä, että
työpaikat ovat entistä
epävarmempia. Uutiset
irtisanomista lisäävät
ihmisten epävarmuutta
niilläkin työpaikoilla,
jotka eivät ole samalla
tavalla vaarassa kuin avoimen
sektorin työpaikat.
Viestintäalan ammattiliiton
työttömyysprosentti
ei ole merkittävästi
pienentynyt yleisestä
työllisyyden paranemisesta
huolimatta. Viestintäalan
isoja perinteisiä kirjapainoja
on lopetettu ja väkeä
on irtisanottu. Mutta maan
vanhimman ammattiliiton
väenvähentämisestä
ei ole mediassa juurikaan
mitään kerrottu.
Ehkä olemme ammattikuntana
niitä maan hiljaisempia.
Ammattien rakennemuutos
ja tietoyhteiskunnan eteneminen
on koetellut kirjatyöntekijöitä
todella rajusti. Työllisyyden
kannalta merkittäviä
kirjapainoja on mennyt konkurssiin
tai niitä on yrityskauppojen
myötä yhdistely.
Kukapa olisi parikymmentä
vuotta sitten uskonut, että
Helsinki-nimisessä
kaupungissa ei vuonna 2008
toimi yhtään kirjapainoa,
joka painaisi sanomalehtiä.
Tammikuun lopulla viestintäalan
yksi merkittävä
työllistäjä
aloitti yt-neuvottelut,
joille yksi perustelu on
se, että kalentereiden
valmistaminen Suomessa ei
ole kannattavaa.
Ammattiyhdistysliikkeessä
puhutaan ainakin juhlapuheissa
eettisyydestä. Häviääkö
se eettisyys talouspäälliköiden
laskelmien jälkeen
johonkin? Surutonta kertomaa
on se, että moni jäsenmäärältään
suuri ammattiliitto on tilannut
kalenterinsa muualta kuin
Suomesta.
Se siitä eettisyydestä
ja solidaarisuudesta.
Kalenterien painattamisen
siirtäminen ulkomaille
uhkaa nyt usean kirjatyöntekijän
työpaikkaa lopettamista.
Se ei taida paljon muuta
ay-liikettä kiinnostaa.
Nähtävissä
on kuitenkin toisenlainen
totuus. Yhteiskunnassamme
työllisyys on parantanut.
Työttömyysaste
oli Tilastokeskuksen mukaan
viime vuoden joulukuussa
6 prosenttia eli 0,4 prosenttiyksikköä
alempi kuin vuotta aikaisemmin.
Suomalaisista oli työssä
vajaat puolet eli 2,5 miljoonaa.
Viime vuoden lopulla työllisiä
oli keskimäärin
47 000 enemmän kuin
vuoden 2006 vastaavana aikana.
Työllisyys on parantunut
mutta työnantajat raportoivat
yhä pahenevasta työvoimapulasta.
On toimialoja, joilla on
todellinen pula nuorista
osaajista. Koulutusjärjestelmämme
ja ihmisten asenteet ovat
kai ohjanneet nuoret hakeutumaan
aloille, joilla työllistyminen
ei olekaan niin varmaa.
Vai onko tietyistä
ammateista on tehty muuten
vaan ”mediaseksikkäitä”.
Sillä vaan ei pelkästään
elätetä ketään.
Mutta ihmisten kokemaa
epävarmuutta ei poista
se, että yleisellä
tasolla työllisyyskehitys
on hyvä. Monille ihmisille
työpaikan menetys johtaa
aivan uuteen työhön.
Uudessa työpaikassa
työsuhteen ehdot saattavat
olla paljon huonommat kuin
vanhassa työssä.
Irtisanomiset tai niiden
uhka ovat aina traumaattisia
kokemuksia, joissa luottamus
oikeudenmukaisuuteen joutuu
koetukselle. Tosiasia on
kuitenkin, että työpaikkoja
katoaa jatkossakin kiihtyvään
tahtiin ja uusia työpaikkoja
syntyy tilalle. Miten vastaamme
haasteeseen, jolla yhteensovitamme
muutosvalmiuden ja turvallisuuden
tunteen?
On turhaa vaatia työntekijöiltä
muutosvalmiutta ja sopeutumista,
jos vaikeuksiin joutuneille
ihmisille ei ole tarjolla
uskottavaa turvaverkkoa.
Vaikka tiedostamme sen,
että jatkuva muutos
on välttämätöntä,
mutta valtava määrä
voimavaroja kuitenkin tuhlataan,
jos ihmisistä ei pidetä
huolta.
[sivun
alkuun] [etusivulle] |
