TS-Yhtymä
kulki valtavirtaa vastaan
Siinä
missä monella suomalaisella yrityksellä toiminta tökkäsi
taantumavuoteen 2002, pärjäsi TS-Yhtymä varsin
mainiosti. Konsernissa viime vuoden liikevaihto hypähti
yli kuusi prosenttia aikaisempaa korkeammaksi. Edes
itse konserni ei odottanut moista suoritusta.
Suunnitelmat oli tehty alenevalle liikevaihdolle.
Toisaalta TS-Yhtymä on viestintäkentässä kulkenut
aikaisemminkin omia polkujaan. Sähköinen puoli on
konsernissa ollut vaatimatonta moniin muuhun
verrattuna. Sen verran uutta mediaa on kuitenkin
mukana ollut, että konsernissa on tietoa
suuntauksesta, ehkäpä jopa niinkin paljon, ettei
hurmahenkisyyteen ole sorruttu.
Strategiat
toteutuneet
TS-Yhtymä
toteaa itse vuosikertomuksessaan olevansa toiminnan
luonteelta kaksitahoinen. Toisaalta emossa ovat
omistukset ja hallinto, toisaalta konserni harjoittaa
kustannus- ja painotoimintaa. Viimeksi mainituista
painopalveluiden osuus liikevaihdosta läheni jo 73
prosenttia. Muulle viestinnälle, Turun Sanomat mukaan
lukien, jäi vajaat 26 prosenttia. Painopalveluiden
kasvun merkitys johtuu vuosia sitten valittujen
strategioiden onnistumisesta. Työn ja pääoman
liitto on johtanut TS-Yhtymän reiluun kasvuun.
Omistajat ovat halunneet selvästi nostaa konsernin
arvoa. Se on tehty käyttämällä vuosittain muhkeat
osuudet liikevaihdosta työlle eli henkilöstökuluihin
ja pääomalle eli investointeihin.
Vuonna
1998 konsernissa henkilöstökulut ja investoinnit
veivät liikevaihdosta 57 prosenttia ja vuotta myöhemmin
55 prosenttia. Vuonna 2000 tämä osuus oli 49
prosenttia ja toissa vuonna 43 prosenttia. Viime
vuonna luku aleni 34 prosenttiin.
Suhteellisuus
peittää alleen sen, että panostuksista seuranneesta
liikevaihdon kasvusta jäi joka tapauksessa paljon
miljoonia jatkoinvestointeihin. Vuonna 2002 niitä
tehtiin 27 miljoonalla eurolla. Merkittävimmäksi
kohteeksi vuosikertomus nostaa Hansaprintin
heatset-rotaatiokoneen. Sillä kyetään
A4/64-sivuiseen tuotantoon. Koneen käynnistäminen
viime vuoden lopulla teki Artukaisista
painokapasiteetilla mitattuna suurimman yksikön Itämeren
alueella. Eivätkä investoinnit tähän lopu.
Konsernin taseessa on liki 21 miljoonaa euroa käytetty
tulevaan omaisuuteen: Artukaisten painotalon
laajennukseen ja Vantaan tehtaan painokoneeseen.
Työn
ja pääoman onnistuneesti yhdistäneen strategian
seurauksena konsernin henkilöstömäärä on viiden
vuoden kuluessa noussut 30 prosenttia. Väen lisäys
on perustunut tuottavaan työhön, sillä liikevaihto
per henkilö on noussut samalla 33 prosenttia.
Tuottavuuden merkitys näkyy tehdyssä arvonlisäyksessä.
Se on kasvanut huikeat 73 prosenttia viidessä
vuodessa rahalla mitaten. Osa tästä menosta on
johtanut korkeampiin palkkoihin, mutta vielä enemmän
on kasaantunut pääomiin. Onneksi ne kasat ovat
suurimmaksi osin maa-alueissa, rakennuksissa ja
koneissa, eli työpaikoilla eikä veroparatiiseissa.
Uudet
edesssä
TS-Yhtymän
investointien suhteellinen vähentyminen kertoo jotain
uutta olevan tulossa. Sitä tukee konsernin pitkäaikaisen
tavoitteen, vakavaraisuuden nousun yli 50 prosentin
rajan, täyttymisen jo toisena perättäisenä
vuotena. Kun vähäinenkin hengenveto investoinneissa
johti kuuden prosenttiyksikön petraukseen
vakavaraisuudessa, niin TS-Yhtymän huomattava
vaurastuminen jatkuu. Ja voihan sitä vain rikastua,
mutta siitä seuraa suurempien verojen maksaminen. Jo
viime vuodelta konserni maksoi niitä kaksi miljoonaa
euroa aikaisempaa enemmän, kokonaisuutena reilut 14
miljoonaa euroa.
Tunnuslukujen
valossa mitään nopeaa liikahdusta ei olisi näköpiirissä.
Tätä näkemystä tukee maksuvalmiutta mittaava quick
ratio. Se tuppaa yleensä nousemaan ennen suurempia
panostuksia. TS-Yhtymän kyseessä ollessa tähän
mittariin ei voi kuitenkaan luottaa, sillä korkea
kannattavuus yhdessä erinomaisen tuottavuuden kanssa
takaa muutenkin mahdollisuudet. Olennaiseksi
kysymykseksi jää: kykeneekö TS-Yhtymä käyttämään
edessä olevan nousukauden yhtä hyvin edukseen kuin
taakse jäävän taantuman.
Vastuut
esille
Kun
koko konserni teki liikevaihtoa 293 miljoonaa euroa,
niin Hansaprint pääsi 197 miljoonaan. Siitä jäi
Hansaprintille tilikauden voitoksi yli 27 miljoonaa
euroa. TS-Yhtymän tuloslaskelman viimeisen rivin
voitto oli hieman pienempi.
Kuluneen
vuoden aikana Hansaprint laajeni Ruotsissa. Siellä Västeråsissa
toimiva Hansa Direct liitettiin konserniin syyskuun
alussa. Mielenkiintoinen on Hansaprintin 49 prosentin
omistusosuus Raisiossa ja Uudessakaupungissa
painopalveluja tekevässä Newprintissa.
Monet
vuodet hurjasti tulosta tehnyt salolainen SSS-konserni
nosti hieman liikevaihtoaan. Sitä tuli viime vuonna
vajaat 15 miljoonaa euroa. Tästä liikeni joka
kymmenes euro emolle, TS-Yhtymä Oy:lle
konserniavustukseksi.
Lomaketuotantoa
tekevä Polytypos pinnisti kasaan 12 miljoonaa
liikevaihtoeuroa. Polytypos teki pienen voiton, johon
vaikuttivat myönteisesti vähentyneet korkokulut.
TS-yhtymä
näkyy yhteiskunnassa muutenkin kuin painetun paperin,
tv-kuvan ja radioäänen kautta. Konsernin voimantunto
näkyy uudessa vuosikertomuksen osassa. Siinä käsitellään
TS-Yhtymään yhteiskunnallisena vaikuttajana.
Keskeisenä ulottuvuutena ovat konsernin viestintäryhmän
erityistehtävät. Niitä ovat varsinkin Turun
Sanomien perinteinen rooli, mutta myös kansainväliset
yhteydet. Niitä TS-Yhtymälle on tullut paljon lisää,
kun konsernin viestintäryhmän monimediatoiminta on
herättänyt maailmanlaajuista huomiota.
TS-Yhtymän
vastuu ympäristöstä kiteytyy saavutuksiin. Suomessa
olevien tuotantoyksiköiden kokonaisjätemäärästä
98 prosenttia joko kierrätettiin tai hyödynnettiin.
Näin korkeaan lukuun konserni pääsi osin sen
vuoksi, että 96 prosenttia jätteistä oli paperia
tai pahvia. Vain yksi prosentti luokiteltiin ongelmajätteeksi.
Henkilöstövastuu
TS-Yhtymässä perustuu asemaan yhtenä maakunnan ja
toimialan suurimmista työllistäjistä.
Vastuut
kokonaisuutena arvioiden TS-Yhtymän tavoitteena on
vastata siitä, että se on tulevaisuudessakin alan
eurooppalainen edelläkävijä.
Arto
Suninen
| TS-Yhtymä (konserni) |
|
|
|
| |
2002 |
2001 |
2000 |
| TOIMINNAN LAAJUUS |
|
|
|
| Liikevaihto, Me. |
293,1 |
276,0 |
246,7 |
| Henkilöstö |
2
052 |
1
975 |
1
903 |
| KANNATTAVUUS |
|
|
|
| Liikevoitto -% |
16,3 |
17,5 |
16,9 |
| Sijoitetun
pääoman tuotto -% |
27,8 |
15,5 |
16,9 |
| RAHOITUS |
|
|
|
| Maksuvalmius, QR |
0,88 |
0,87 |
0,75 |
| Vakavaraisuus -% |
56 |
50 |
45 |
| TUOTTAVUUS |
|
|
|
| Arvonlisäys, Me
* |
157,3 |
141,3 |
130,0 |
| Työn
hyötysuhde * |
2,18 |
2,02 |
1,94 |
| * arvio |
|
|
|
[sivun
alkuun] [etusivulle] |