Kirjatyö
Pääkirjoitus
Ajankohtaista
Kolumni & pakina
Kansainvälistä
Muut jutut
Hessu
Ilmoitukset
På svenska
Arkisto
Mediatiedot
Yhteydenotot
Linkit
Ajankohtaista

1 800 lehdenjakajaa ja 100 toimihenkilöä siirtyy Postin palvelukseen
Posti osti Leijonajakelun liiketoiminnot

Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtaja Seppo Kievari (vas.) ja Posti Oyj;n toimitusjohtaja Jukka Alho.

SanomaWSOY-konserniin kuuluva Sanoma Osakeyhtiö myi 23. huhtikuuta 2003 julkistelulla kaupalla Leijonajakelu Oy:n liiketoiminnat Posti Oyj:lle. Leijonajakelun 1 800 lehdenjakajaa ja 100 toimihenkilö siirtyvät Postin palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä.

Postin toimitusjohtajan Jukka Alhon mukaan jakelu kuuluun yrityksen ydinliiketoimintaan, jolle haetaan kasvua Leijonajakelun liiketoimintojen oston myötä. Leijonajakelun liikevaihto oli viime vuonna lähes 70 miljoonaa euroa, josta kaupan myötä noin 50 miljoonaa euroa siirtyy Postille. Kaupan vahvistaminen edellyttää kuitenkin kilpailuviraston hyväksyntää.

Jakelu keskeinen kilpailutekijä

Alhon mukaan sanomalehtien varhaisjakelun laatu on ydinasia sanomalehdille ja keskeinen kilpailutekijä. 

Alhon mukaan Postin ja Sanoma Osakeyhtiön yhteisenä tavoitteena on järjestää kustannustehokas jakelutoiminta tulevaisuudessa.

Alhon mukaan Postin haasteena on jakelun osalta kirjeiden jakelun määrän laskeminen viime vuonna jo kolmatta vuotta peräkkäin. Jaettavaa kuitenkin riittää, sillä esimerkiksi kirje on suoramarkkinoinnin välineenä ylittämätön. Aikakausilehdet ovat välttämättömiä ja jakelun kannalta menestyviä tuotteita ja sanomalehdet jatkavat vahvasti tulevinakin vuosina. Jaettavaa koteihin riittää.

Jakelun suuria lähiajan haasteita ovat toimitusjohtaja Alhon mukaan suurten ikäluokkien eläköityminen ja tähän liittyen uusien työntekijöiden saaminen jakelutoimintaan. Tavoitteena on lisätä jakelutyön arvostusta ja Alhon mukaan Posti haluaa tarjota jatkossakin jakajille uudistuvan ja kilpailukykyisen työympäristön.

Myyjän eli Sanoma Osaosakeyhtiön toimitusjohtaja Seppo Kievarin mukaan sanomalehden kannalta on tärkeää, että lehti tulee lukijalle laadukkaasti, ajallaan ja varhain. Kaupanteon yhteydessä on ollut tavoitteena, että lehtien jakelun laatu säilyy vähintäänkin nykyisellä tasolla. Kauppaa Kievari luonnehtii pitkäksi neuvotteluprosessiksi.

Kievarin mukaan jakelu on sanomalehdille suomalaisissa oloissa tärkeä osa lehden tuotantoprosessia, mutta ei kuitenkaan ydintoimintaa, joka on lehden sisällön tekeminen. Tämän vuoksi on mahdollista verkottua muun muassa jakelun osalta.

Ei päätöksi yhdestä jakelukierroksesta

Postissa on suunniteltu sanomalehtien varhaisjakelun ja perinteisen postikannon yhdistämistä yhdeksi varhaisjakeluksi. Toimitusjohtaja Alhon mukaan Postilla ”ei ole vielä päätöksiä siitä, että voisimme siirtyä yhteen jakelukierrokseen”. Alhon mukaan keskustelu jakeluiden yhdistämisestä on lähtöisin sanomalehtien piiristä, erityisesti sisä-Suomen parinkin sanomalehden pyynnöstä.

Leijonajakelua ei voi sanoa kovinkaan tuottavaksi yhtiöksi. Mistä muusta kuin palkoista Posti aikoo hakea Leijonajakelun liiketoimintojen tuoton jatkossa? Toimitusjohtaja Jukka Alhon mukaan parempi kannattavuus syntyy jakelun suuremmista määristä.

Teksti Erkki Järvinen
Kuvat Kalevi Keski-Korhonen

Puheenjohtaja Pertti Raitoharju:
Leijonajakelun kauppa yllätti

Pertti Raitoharju

Viestintäalan ammattiliiton puheenjohtaja Pertti Raitoharju pitää yllättävänä Leijonajakelu Oy:n jakeluliiketoimintojen myyntiä Posti Oyj:lle. Vielä muutamia viikkoja sitten yrityksen luottamusmiehet tiedustelivat asiaa Leijonajakelun toimitusjohtajalta, eikä hän sanojensa mukaan tiennyt asiasta mitään.

Leijonajakelu Oy käynnisti lehtien jakopiirien muuttamisen ja yrityksen työsuhde-ehtojen heikentämisen viime vuoden alkupuolella, ja näiden muutosten seurauksena käytiin jälkijättöisesti yhteistoimintaneuvottelut tuotannollisten ja taloudellisten syiden perusteella.

”Neuvottelut ovat tähän mennessä poikineet muun muassa 17 erimielisyysmuistiota, joista neljää erimielisyysasiaa valmistellaan alioikeuteen vietäväksi, muut erimielisyydet ovat alan liittojen käsittelyssä”, sanoo Raitoharju.

Postin palveluksessa Leijonajakelun toimitusjohtaja jatkanee entisessä tehtävässään ja joutunee vetämään myös uudet yt-neuvottelut. Tässä tilanteessa toimitusjohtajan uskottavuus ei ole kovinkaan korkealla huolimatta siitä, että ”hiljaiseloa” perusteltiin pörssilainsäädännöllä. Suomen Postin henkilökunnalle suunnitelmista oli tiedotettu jo maaliskuussa.

Puheenjohtaja Raitoharju muistuttaa siitä, että Viestintäalan ammattiliitolla on sanomalehtien varhaisjakelua koskeva yleissitova työehtosopimus, joka on voimassa helmikuun 15. päivään 2005.

”Tässä suhteessa tilanteeseen ei ole odotettavissa muutoksia ennen sopimuskauden päättymistä, eikä tehdyllä kaupalla ole välittömiä seurauksia työehtoihin. Nykyisen sopimuskauden päättymisen jälkeen tilanne on kokonaan toinen. Työehtosopimusta ja sen tarpeellisuutta tullaan miettimään Viestintäliiton osalta useista eri näkökulmista, ja harkittavaksi tulee Viestintäliiton ja Postiliiton sopimuksien yhteensovittaminen”, sanoo Raitoharju.

Raitoharjun mukaan harkittavaksi tulee myöskin yrityskohtaisten työehtosopimusten solmiminen sanomalehtitalojen kanssa tai jakajien ja kirjatyöntekijöiden työehtosopimusten yhdistäminen. Jatkossa työrauhaa ja jakelun laatua voidaan myydä uudella tavalla.

[sivun alkuun] [etusivulle]

pixtr.gif (85 bytes)

Viestintäalan ammattiliitto ry

logopieni.jpg (2555 bytes)
Siltasaarenkatu 4, PL 303 00531 Helsinki
puhelin (09) 6165 81