Suvi Ahola panee kirjoja 
uuteen järjestykseen

Suvi Ahola: Tietokone ja silitysrauta, Tammi 2003,  223 sivua.

Nyt jo edesmennyt, suosittu dekkarikirjailija Mauri Sariola oli aikoinaan vieraana television keskusteluohjelmassa. Sinne odotettiin yllätysvierasta. Toimittaja kysyi Sariolalta jännittääkö tätä. Kirjailija vastasi, että ei jännitä, saa tulla kuka tahansa, mutta jos tulee Anja Kauranen (nykyisin Snellman), niin hän poistuu. Todennäköisesti Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikko Suvi Ahola saisi samanlaisen tuomion, mikäli Sariola olisi lukemassa hänen uusinta kirjaansa Tietokone ja silitysrauta.

Esseekokoelmassaan Suvi Ahola tarkastelee ”Elämän kirjoja”. Aivan kokonaan Ahola ei pysy kirjojen parissa, vaan valottaa myös itseään ja elämäänsä. Aholan valinnoissa ”Elämän kirjoiksi” näkyvät tämän vuoksi ammattilaisen, lapsen, perheenäidin, ja ennen kaikkea naisen ajatukset. Ne väliin raivostuttavat, ilahduttavat, yllättävät ja herättävät niin monia tunteita että harva kirjoittaja tai kirja yltää samaan aikaan yhtä voimakasta tunnemyrskyä.

Mauri Sariola olisi luultavasti kohottanut kulmakarvojaan Suvi Aholan tajuttua, ettei Väinö Linnan Tuntematon sotilas olekaan pyhä. Eivätkä Kariluoto, Hietanen ja Koskela kelpaa elävän elämän esikuviksi. Perusteluina Ahola toteaa Tuntemattoman sotilaan ihmisten olevan ensinnäkin romaanihenkilöitä, toiseksi miehiä ja kolmanneksi oman aikansa tuotteita. Suvi Aholaa vaivaa myös taistelukohtausten keskenkasvuisuus. Toisaalta Aholan mielestä Linna analysoi ansiokkaasti suomalaista sankaruutta, pelon psykologiaa ja johtamista. Viimeksi mainitusta tulee mieleen Koskelan ihmisjohtaminen suhteessa Lammion asiajohtamiseen. Ahola odottaa sitä päivää, jolloin Tuntematon sotilas on yhtä vähän luettu teos kuin Volter Kilven Alastalon salissa.

Arvionsa Tuntemattomasta sotilaasta Suvi Ahola kirjoitti jo 1993. Kirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa. Aholan saamasta palautteesta voi tulkita kirjallisuuden merkityksen suomalaisen sielun elämälle.

Mauri Sariolan kulmien rypistys muuttuisi mitä ilmeisimmin karjunnaksi, kun Ahola ottaa Tuntemattoman jälkeen käsittelyynsä Anja Kaurasen kirjan Sonja O. kävi täällä. Siinä Suvi Aholan henkilökohtainen näkemys tulee esille jo esseen otsikosta: Minä, Sonja O. ja runotyttö. Itse esseessä Ahola käyttää kertojasta yksikön kolmatta persoonaa. Hänelle Sonja O. oli itsestään selvä romaani. Lisäksi hän arvioi, että Kaurasen kirjaa pidetään sellaisenakin mitä se ei ole: pelkkänä julistuksena, rivousennätyksenä, ehdottomana uutuutena. Hän lukee Sonja O.:n uudelleen kolmentoista vuoden kuluttua, ja sitten hän voikin työntää kirjan takaisin hyllyyn odottamaan oman tyttären kasvamista.

Aholan näkemyksen ja kokemuksen takana on aika, jolloin tultiin maalta kaupunkiin; töihin tai opiskelemaan. Sonja O. näytti nuorille tulijoille tavan tehdä, ajatella ja puhua. Kuitenkin kaupunkilaisten nuorten ja varsinkin sörkkäläisten mielipiteet Sonja O.:sta ovat hyvin erilaiset vaikkapa Aholaan verrattuna. Jos jostain kirjasta olisi vain yksi totuus, niin Sonja O. ei ole naisten kirja, vaan kaupunkilaisten työläisnuorten. Tätä tukee myös Mauri Sariolan reaktio Anja Kauraseen. 

Tuntemattoman ja Sonja O.:n jälkeen Suvi Ahola kirjoittaa Tove Janssonin kuudennesta muumikirjasta Taikatalvesta ja Heikki Turusen Kivenpyörittäjän kylästä. Näiden jälkeen Ahola siirtyy vaivatta Suomen nykytilan, henkisen maiseman perustan, tarkasteluun. Aholan mukaan Suomi on välitilassa ja kahtia jaettu. Helsingin Sanomien toimittajan yllättivät Kainuun Sanomien, Kalevan, Karjalaisen, Keskisuomalaisen, Lapin Kansan, Pohjalaisen, Satakunnan Kansan, Savon Sanomien ja Länsi-Savon jutut. Näissä lehdissä kerrottiin eri asioista kuin Helsingin Sanomissa.. Tämän hienommalla tavalla tuskin kukaan kykenee osoittamaan laajan ja monipuolisen lukemisen tarvetta oikeiden ja riittävien tietojen saamiseksi.

Kirjansa keskivaiheilla Ahola tuo esille varsinkin  kriitikon työtä, kirjailijoiden suhtautumista kritiikkiin ja kritiikin perinteitä.

Aholan ja Sonja O.:n välinen suhde paljasti, että hänen ”Elämänsä kirjat” ovat voittopuolisesti naisten tekemiä. Niiden esittelyyn Ahola käyttää kirjansa loput sivut.

Aholan paras saavutus on kiteytettynä se, että kirjan lukemisen jälkeen maailma näyttää erilaiselta.

Arto Suninen

[sivun alkuun] [osaston etusivulle] [etusivulle]