Kirjatyö
Pääkirjoitus
Ajankohtaista
Kolumni & pakina
Kansainvälistä
Muut jutut
Hessu
Ilmoitukset
På svenska
Arkisto
Mediatiedot
Yhteydenotot
Linkit
Muut jutut

Viestintäliiton kunniajäsen Erkki Virtanen kuollut
Linjastaan kiinnipitävä ay-mies

Viestintäalan ammattiliiton kunniajäsen Erkki Virtanen kuoli elokuun 12. päivänä 2003 Hämeenlinnassa. Erkki Virtanen oli syntynyt 18. toukokuuta 1921 Hämeenlinnassa.

Kirjaltajan ammattiuran hän aloitti hämeenlinnalaisen työväenkirjapainon, Hämeen Kansan palveluksessa vuonna 1936 tultuaan taloon käsinlatojan oppiin. Ammattilaisen uran Hämeen Kansassa katkaisivat viime sodat sekä sen jälkeinen ”visiitti” naapurikirjapainoon.

Kirjatyöntekijäin liiton jäseneksi Erkki Virtanen liittyi vuonna 1936 ja hän on saavuttanut vuonna 1973 liiton sääntöjen mukaisen vapaajäsenyyden. Liiton kunniajäseneksi hänet kutsuttiin vuonna 1985 pidetyssä edustajakokouksessa.

Hämeenlinnan kirjatyöntekijöiden ammattiyhdistystoimintaan Erkki on osallistui toimikunnan jäsenenä vuodesta 1947 lähtien. Yhdistyksen varapuheenjohtajana hän toimi vuodet 1958-72 sekä yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1973-79.

Hämeenlinnan yhdistyksen kesäpaikan, Kirjarannan, toimintaan Erkki Virtasella on ollut merkittävä panos aina alueen hankinnasta lähtien. Hän on myös hoitanut useiden vuosien ajan Kirjarannan isännän tehtäviä.

Ammattikerhotoimintaan Erkki Virtanen on osallistunut useissa luottamustehtävissä, muun muassa Konelatojain Kerhon puheenjohtajana. Työpaikallaan Erkki Virtanen toimi luottamusmiehenä useiden vuosien ajan.

Kirjatyöntekijäin liiton päättävien elinten toimintaan Erkki Virtanen on osallistunut vuodesta 1959 lähtien, jolloin hänet valittiin ensimmäisen kerran liittoneuvoston jäseneksi.

Liittotoimikuntaan hänet valittiin ensimmäisen kerran vuonna 1973 pidetyssä edustajakokouksessa. Neljä vuotta myöhemmin hänet valittiin toiseksi nelivuotiskaudeksi liittotoimikuntaan ja hän sai hoitaakseen myös liiton luottamustoimisen varapuheenjohtajan tehtävän.

Erkki Virtanen oli Kirjaliiton liittotoimikunnan jäsenenä kun liitolle ryhdyttiin hankimaan jäsenistölle tarkoitettua virkistysaluetta. Virpilammen alueen hankinnassa Erkki Virtanen oli keskeisesti mukana ja hän toimi useiden vuosien ajan Virpilammen isäntänä. Erkki Virtanen kuului myös Virpilampi-jaostoon.

Työväenliikkeen arvomaailman Erkki Virtanen omaksui jo hyvin nuorena. Sosialidemokraattisen nuorisoliikkeeseen hän liittyi 1930-luvun puolivälissä ja ajan ilmiöihin liittyen joutui kokemaan Lapuanliikkeen työväenliikkeelle aiheuttamat vaikeudet. SDP:n jäseneksi Erkki liittyi vuonna 1938 Hämeenlinnan Työväenyhdistyksen kautta.

Kunnallisiin luottamustehtäviin Erkki Virtanen on osallistunut useiden lautakuntien jäsenenä Hämeenlinnassa ja hän toimi vesilautakunnan puheenjohtajana lähes vuosikymmenen ajan.

Järjestötoiminnassa Erkki Virtanen muistetaan linjastaan kiinnipitävänä ammattiyhdistysmiehenä, jolla kuitenkin oli tiukan paikan tullen varaa joustaa ja huomioida myös muiden esittämät näkemykset.

Erkki Järvinen

[sivun alkuun] [osaston etusivulle] [etusivulle]

pixtr.gif (85 bytes)

Viestintäalan ammattiliitto ry

logopieni.jpg (2555 bytes)
Siltasaarenkatu 4, PL 303 00531 Helsinki
puhelin (09) 616 581