Kirjatyö
Pääkirjoitus
Ajankohtaista
Kolumni & pakina
Kansainvälistä
Muut jutut
Hessu
Ilmoitukset
På svenska
Arkisto
Mediatiedot
Yhteydenotot
Linkit
Ajankohtaista

SanomaWSOY:llä rahkeita uusiin yritysostoihin:
Keskittyminen ydinliiketoimintaan 
ohjaa ratkaisuja

SanomaWSOY luopui elokuussa ehdollisesti yli 20 prosentin omistusosuudestaan taloudellisesti menestyksekkäässä mediayhtiössä Jantonissa. Kesäkuussa SanomaWSOY myi lähes 30 prosentin osuutensa Norjan suurimpiin mediayhtiöihin kuuluvan A-pressenin osakkeista.

Molempia kauppoja SanomaWSOY perusteli tuoreeltaan strategisella valinnallaan luopua ydinliiketoimintaan kuulumattomasta omistuksesta. Konsernin toimitusjohtaja Hannu Syrjänen toteaa, että Suomessa SanomaWSOY:n linjana on toimia monimediatalona. Se sisältää sanoma-, ja aikalehdet, kirjat, elektronisen viestinnän ja laajasti ymmärretyn jakelun.

”Kansainvälisesti meidän on toimittava fokusoidummin, kohdennetummin kuin Suomessa. Resurssimme eivät riitä kansainvälistymään samanaikaisesti median kaikilla osa-alueilla.”

Vähemmistöosakkuuskin voi yhä kiinnostaa

Strategian toiseksi kivijalaksi Syrjänen määrittelee pyrkimisen enemmistöomistajan asemaan. ”Vasta saamalla bisnes kontrolliin siitä voi tulla ydinliiketoimintaa. Vähemmistöomistajana ei voi hoitaa ydinliiketoimintaa.”

Jantonin ja A-pressenin osakkeiden myynnistä ei pidä kuitenkaan päätellä, että SanomaWSOY olisi päättänyt luopua kaikista vähemmistöosuuksistaan, Syrjänen korostaa. ”Jossain voimme olla mukana vähemmistöomistajana hyvinkin pitkällä aikajänteellä. Jossain tapauksessa vähemmistöomistus voi tarkoittaa strategista sijoitusta.”

Jantonissa ja A-pressenissä mahdollisuudet hankkiutua enemmistöasemaan törmäsivät Syrjäsen mukaan osaksi kilpailuoikeudellisiin, osaksi muihin sopimusoikeudellisiin esteisiin. Osakkeiden myynnin taustalla on myös muutos SanomaWSOY:n yleisessä suuntautumisessa. ”Painopisteemme on siirtynyt kotimaasta ulkomaille. Mahdollisuutemme kasvaa kotimaassa ovat kohtalaisen vähäiset.”

Kysymykseen, kuinka pitkällä SanomaWSOY on ydinliiketoimintaan kuulumattoman omaisuuden myynnissä, ei Syrjäsen mukaan ole tarpeellista vastata.

”Tämänkokoinen konserni elää jatkuvasti. Ostamme ja luovumme, jotain tulee lisää, jotain poistuu. Koskaan emme voi todeta, että nyt olemme luopuneet ydinliiketoimintaan kuulumattomista osista tai että prosessi on puolivälissä.”

”Ostellaan ja myydään. Se on meidän hommamme”, Syrjänen kuvailee osaa johtamansa mediakonsernin päättäjien tehtäväkentästä.

Laajeneminen tarjoaa lisäetuja

SanomaWSOY laajeni ja kansainvälistyi harppauksellisesti kesän 2001 yritysostossa. Konsernin tiedotusvälineiden liikevaihto yli kaksinkertaistui ja niiden ulkomailla kertyvä liikevaihto kasvoi kotimaisia myyntituloja suuremmaksi.

Syrjänen arvioi, että konsernin uusien ja vanhojen yksiköiden yhdentäminen on sujunut erittäin hyvin. Kauppa on poikinut runsaasti säästöjä ja muita etuja eli niin sanottua synergiaa. ”Lisäksi paljon on vielä saavutettavissa. Eniten synergiaetuja on syntynyt aikakauslehtidivisioonassa, mutta hyötyjä on kehitelty myös divisioonien välisestä yhteistyöstä.”

Omistus useassa maassa ja erilaisissa organisaatioissa tarjoaa yritysjohdon käyttöön tietoa parhaista toimintatavoista. Niiden tunnistaminen ja analysoiminen pohjustavat parhaiden toimintatapojen käyttöönottoa kautta koko konsernin.

Syrjänen mainitsee painopaperin hankinnan esimerkkinä siitä, miten toiminnan mittasuhteiden kasvu antaa lisäetuja. Niitä on löytynyt tutkimalla paperin ostoa eri maissa ja yhdistelemällä hankintoja. ”Keskittymällä tuotekehittelyn avulla tiettyihin paperilaatuihin voimme vielä laajentaa yritysostojemme synergiaetuja.”

Mediasisältöihin liittyvistä synergiaeduista kuva-aineistojen yhteiskäyttö on ollut toistaiseksi merkittävämpää kuin eri toimitusten tekemien juttujen kierrättäminen tiedotusvälineestä ja maasta toiseen. ”Tavoitteemme on yhteistyössä toimittajiemme kanssa lisätä myös juttujen käyttöä. Jos teemme esimerkiksi jutun Lapista, sen voi julkaista useassa maassa.” Lehtien erilaisuus kuitenkin rajoittaa selvästi juttujen kierrättämisen mahdollisuuksia.

Aikakauslehdet etenemisen kärkenä

SanomaWSOY velkaantui ronskisti kesän 2001 suurostosta. Sen jälkeen omaisuuserien myynti ja hyvä toiminnallinen kassavirta ovat mahdollistaneet velan lyhentämisen ja taseen keventämisen.

”Taseemme alkaa kestää kohtalaisesti yritysostoja. Se ei ole enää pullonkaulana, kun suunnittelemme uusia yritysostoja.”

Syrjänen pitää selvänä, että tuleviin yritysostoihin sisältyy uusia aluevaltauksia. ”Haemme koko aika uusia markkina-alueita ja varmasti niitä löydämmekin.”

Venäjästä SanomaWSOY on puhunut pitkään yhtenä mahdollisena laajenemissuuntana. ”Etsimme siellä sopivia yhteistyökumppaneita. Venäjä on lähellä ja meidän näkökulmastamme se on yksi potentiaalisimmista kohdealueista.”

”Aikakauslehdet toimivat nyt kansainvälistymisemme keihäänkärkenä, mutta emme aio edetä ainoastaan niiden varassa. Etsimme jatkuvasti aikakauslehtien rinnalle muutakin uutta kansainvälistä liiketoimintaa. Jakelu kuuluu mielenkiintoisiin aloihin muun muassa Venäjällä.”

Juhani Artto

[sivun alkuun] [etusivulle]

pixtr.gif (85 bytes)

Viestintäalan ammattiliitto ry

logopieni.jpg (2555 bytes)
Siltasaarenkatu 4, PL 303 00531 Helsinki
puhelin (09) 6165 81