Kirjatyö
Pääkirjoitus
Ajankohtaista
Kolumni & pakina
Kansainvälistä
Muut jutut
Hessu
Ilmoitukset
På svenska
Arkisto
Mediatiedot
Yhteydenotot
Linkit
Ajankohtaista

Kuva: Teemu Vestovuo

Ritva Peltoniemi
Länsi-Uusimaan pääluottamusmies Ritva Peltoniemi suhtautuu omistajan vaihdokseen luottavaisesti.

Jantonin omistusjärjestelyt eivät 
pelota Länsi-Uudenmaan painossa

Jantonin uudeksi omistajaksi tulee loppusyksyllä yhdysvaltalaisen Bank of Americanin jättimäinen sijoitusrahasto Bacme, jos asiat etenevät esisopimuksen tehneiden osapuolten aikomalla tavalla. Rahasto operoi Helsingin Sanomien mukaan huikealla yli 300 miljardin euron sijoituspääomalla.

Bacmen sijoitusneuvostolla on aikaa joulukuun 18. päivään asti ratkaista esisopimuksen kohtalo. Kilpailuviranomaisilla on tuskin syytä kaupan estämiseen.

Mahdollinen siirtyminen suuren maailman yhtiön omistukseen ei ole pelästyttänyt Jantonin henkilökuntaa. Yhtymään kuuluvan Länsi-Uusimaa Oy:n kirjapainossa Lohjalla omistusrakenteen muutosnäkymään suhtaudutaan odottavan myönteisessä hengessä, pääluottamusmies Ritva Peltoniemi kertoo.

Jantonin henkilökuntaa informoitiin omistusjärjestelyn esisopimuksesta elokuun 12. päivänä samanaikaisesti konsernin eri toimipisteissä. Peltoniemen mukaan Jantonin tyyliin on pitkään kuulunut avoimuus. Tällä kertaa olennaisimpiin kysymyksiin ei kuitenkaan saatu vastauksia, sillä ostajaehdokkaan lopullisista aikeista Jantonin suhteen ei ole tietoa edes Jantonin johtoportaalla.

Luottamusta tulevaisuuteen suuren rahaston omistuksessa ruokkii se, että Jantonin useimmat osat ovat taloudellisesti vahvassa iskussa. Konserni teki viime vuonna 53 miljoonan euron liikevaihdolla 12 miljoonaa euroa liikevoittoa.

Jantonin henkilökunnalla on ollut vuosia perusteltuja syitä varautua konsernin omistajien vaihtumiseen. Yhtymän suurin yksittäinen omistaja ja hallituksen puheenjohtaja Kai Mäkelä ei ole salannut kantaansa, jonka mukaan kaikki on myytävissä, kunhan vain hinnoista löytyy yhteisymmärrys, Peltoniemi toteaa.

Henkilöstöä on kohdeltu reilusti

Työntekijöitä Jantonissa on kannustettu tuloksen tekemiseen bonuksella, joka on maksettu budjettitavoitteen saavuttamisesta. Konsernin kullakin yhtiöllä on ollut oma tavoitteensa. Runsaan 500 euron bonus on maksettu tasasuuruisena asianomaisen yhtiön kaikille työntekijöille. Länsi-Uusimaa Oy:ssa budjettitavoitteisiin yllettiin sekä viime että toissa vuonna.

Työpaikan tarjoamiin etuihin kuuluvat myös edullinen automaattiruoka sekä maksuton kahvi, tee ja kaakao. Työjalkineet työnantaja on kustantanut kaikille. Silmälasien hankintakuluihin Janton on osallistunut työehtosopimuksen määräyksiä laajemmin.

Työsuhdeturva on ollut viime vuosina menestyksen myötä hyvä. Irtisanomisilta ei ole kuitenkaan kokonaan vältytty, sillä kone- ja laitekannan modernisointi on paikoin vähentänyt työvoiman tarvetta.

Peltoniemen mielestä Janton on kohdellut työntekijöitään reilusti. Työntekijät odottavat saman linjan jatkuvan, vaikka omistaja vaihtuisikin. Yhtymän taloudelliset tulokset osoittavat, että reilu henkilöstöpolitiikka kannattaa.

Juhani Artto

Janton

Vuonna 2002 Jantonin liikevaihto oli 53 miljoonaa euroa. Lehtiryhmän osuus siitä oli 51 prosenttia, jakeluryhmän 43 prosenttia. Konserniin kuuluvien yhtiöiden lehtiä ovat muun muassa City-lehti, Alueuutiset, Länsi-Uusimaa, Uutislehti 100, Turkulainen ja Tamperelainen. Konsernin palveluksessa on noin 350 henkeä.

Viime vuoden lopussa Kai Mäkelä omisti suoraan ja yhtiöidensä kautta 28,5 prosenttia Jantonin osakkeista. SanomaWSOY:n omistusosuus oli 21,4 prosenttia ja Markku Laineen Veljesten Viestintä Oy:n kautta 21,3 prosenttia.

[sivun alkuun] [etusivulle]

pixtr.gif (85 bytes)

Viestintäalan ammattiliitto ry

logopieni.jpg (2555 bytes)
Siltasaarenkatu 4, PL 303 00531 Helsinki
puhelin (09) 6165 81