Pienkustantamot – 
vähälevikkisen kirjallisuuden pelastus

Jussi Ruskon mukaan kirjan elinkaarta on tietoisesti lyhennetty.

"Kirjallisuudessa tärkeää on se, että kirjoittaja valitsee rehellisesti näkökulmansa tästä maailmasta, ajasta ja ihmisistä. Hän tekee tarkkoja ja puhtaita havaintoja ja on koko prosessissa läsnä ja myöntää halunsa ja tunteensa. Silloin kirjoittaja voi vapautua ja myllyttää itseään. Hänen pitää kirjoittaa siten, että herättää lukijassa tunteita. Kirjoittamalla hän ei jäljittele todellisuutta vaan luo uutta todellisuutta. Runoilijakin palvelee runon totuutta ei kokevan minänsä totuutta. Luova minä on nähtävillä ja olemassa vain ilmaisun kautta. Kokeva minä elää ja kirjoittava minä tuottaa elämyksiä.”

”Omat runoni lähtevät eletystä elämästä eli miten sen koen. Tavallisessa puheessa ja keskustelussa ihmisten kanssa käytetään tavallisia sanoja ja niistä tulee kliseitä. Kaikki kirjoittajat joutuvat työskentelemään kliseiden kanssa. Tärkeintä on oivaltaa sanojen käyttö. Niitä pitää vain osata yhdistää uudella tavalla, jotta ne alkavat elää ja olisivat kuin ensi kertaa kuultuja.”

Ajatukset kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta ovat nokialaisen kirjailijan Jussi Ruskon. Hän oli Tampereen Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen Kirjallisuuskerhon vieraana joulun alla.

Jussi Rusko on syntyään tamperelainen ja vietti nuoruutensa Tammelan kaupunginosassa. Kirjoittamisen kipinä syttyi kuuluisassa taiteilijaravintola Tillikassa. Toisten tekstejä kuunnellessa hänelle syttyi ajatus, että enköhän minäkin osaa. Ajatus osoittautuikin todeksi. Jussi Rusko voitti Pirkanmaan kirjoituskilpailun ja kakkostila tuli J. H. Erkon runokilpailussa.

Jussi Ruskon kynästä on irronnut tekstejä vuodesta 1967 asti ja hän pitää itseään henkisenä sekatyöläisenä. Jussi Rusko on julkaissut viisi runokokoelmaa joista viimeisin Pirssi taivaaseen ilmestyi viime vuonna. Hän on kirjoittanut myös näyttämölle, radiolle ja lehdistöön. Varsinaiselta ammatiltaan Jussi Rusko on veturiasentaja. Ammattiyhdistysasiatkin ovat tuttuja, sillä hän toimi neljännesvuosisadan ajan VR:n Tampereen varikon työsuojeluvaltuutettuna. Vetureiden huoltamisen ja kirjoittamisen ohessa Jussi Rusko on ollut Nokian kaupungin sivutoimisena kulttuurisihteerinä sekä opettanut kyseisen kaupungin kouluissa kuvaamataitoa.

Kirjan elinkaarta on tietoisesti lyhennetty

Jussi Ruskolle runot ovat erittäin tärkeitä. Eivät ainoastaan omat runot vaan myös se, että saa lukea runoutta. Tärkeätä on myös se, että runoja kirjoitetaan ja runoja käännetään. Hän pahoittelee kirjan tuotteistamista. Jouluksi kirjoitettu kirja alkaa jo tammikuussa olla kirjakaupoissa tuotteena vanha. Hyvän kirjan elinkaari on toki pidempi ja joistain tulee kuolemattomia.

”Tosiasia on se, että jos runoilija pääsee ison kustantajan talliin niin se on lähes lottovoitto. Kun kirja julkaistaan niin iso kustantaja pystyy markkinoimaan sitä paremmin kuin pieni. Tosiasia on myös se, että isot kustantajat julkaisevat niin kotimaista kuin ulkomaistakin lyriikkaa melko kitsaasti. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tullut pieniä kustantajia melko paljon. Raskaan koneiston omaavat isot kustantajat laskevat kannattavuuden rajaksi 1 200 ja pienet 250 - 400 myytyä kirjaa.”

”Molemmissa on haittana se, että kustannustoimittajia on liian vähän verrattuna siihen, mitä heitä oli vielä pari vuosikymmentä sitten. Moni kustantajan tallissa oleva kirjailija tuntee olevansa hylättynä sen aikaa, kunnes tulee toinen kirja. Ainakin pienilevikkisen kirjallisuuden tekijälle tulee tukea vähän. Ei ole enää tällaisia Anhavoita, jotka paneutuivat asiaan ja joilla oli intohimo runoon. He hakivat koko ajan uusia ja tukivat niitä, jotka jo tekivät.”

”Kaikkihan tietävät, että omaan tekstiinsä sokeutuu ja näin käy ammattikirjailijallekin. Teksti saattaa junnata ja sivusta lukija voi ratkaista ongelman ja saada tekstin jälleen toimimaan aivan uudella tavalla. Kirjailijan työhän on yksinäistä puuhaa, mutta se vaatisi tällaisia ammatillisia suhteita. Kustannustoimittajan ohella se voisi olla hyvä kaveri, vaimo tai joku muu joka on kriittinen ja kykenee avaamaan kirjoittajalle uutta näkökulmaa.”

Jussi Ruskon mielestä isojen kustantajien jäykkyys, hitaus ja taloudellinen laskelmointi on synnyttänyt pienkustantajien aallon. Ne tekevät hyvää pioneerityötä ja ovat tuoneet kirjallisuuden kenttään kirjoa ja sellaista runoa, joka ehkä muuten olisi jäänyt julkaisematta. Tosin siitäkin joukosta löytyy monenlaista yrittäjää, mutta pidemmällä tähtäimellä eteenpäin pyrkivien on pakko panostaa laatuun.

”Mainio esimerkki pienkustantajatoiminnasta on Heli Laaksonen. Hänet löysi Kustannusliike Sammakko. Heli Laaksosen ensimmäistä runokirjaa on myyty jo huikeat 16 000 kappaletta. Viime vuonna häneltä ilmestyi jo toinenkin runokokoelma. Lukijoiden löytyminen johtui ensisijaisesti siitä, että Heli Laaksonen on hyvä runoilija ja myös verraton omien murrerunojensa tulkitsija.”

Kirjan ostopäätös tehdään julkisuuden innoittamana

Jussi Rusko painotti, että lehdistöllä on hyvin tärkeä osa kirjallisuudessa ja etenkin sen levittämisessä. Julkisuusmyllyhän lähtee siitä, mitä kirjoja arvostellaan. Toki ne kirjat joista kirjoitetaan eivät ole huonoja, mutta valinta on kapea-alainen. Vähälevikkisestä kirjallisuudestahan kirjoitetaan hyvin marginaalisesti sanoma- ja aikakauslehdistössä. Tähän vaikuttaa suuresti se, että kulttuuritoimituksia on valtalehdissä supistettu ja pienissä lehdissä kritiikkejä kirjoittaa joku toimittaja oman toimensa ohella. Joukkoviestimien jutuissa kirjan tekijän muu julkisuusarvo korostuu usein voimakkaammin kuin varsinaiset kirjalliset ansiot.

Kirjallisuuden arvostuksen avaimet ovat kritiikin ohella kustantamolla, lukijalla ja kirjailijalla. Yleinen käsitys kirjallisuudesta tulee ihmisille kuitenkin siitä mistä kirjoista kirjoitetaan. Ostopäätökseen taas vaikeutetaan huomattavasti kirjojen esilläololla ja saatavuudella kirjakaupassa. Aikoinaan Tammelantorilta sai helpommin ostettua pimeän viinapullon kuin nykyisin kirjakaupasta pienkustantajan runokokoelman, totesi Jussi Rusko.

Teksti ja kuva: Pekka Kuivalahti

[sivun alkuun] [osaston etusivulle] [etusivulle]