Kirjatyö
Pääkirjoitus
Ajankohtaista
Kolumni & pakina
Kansainvälistä
Muut jutut
Hessu
Ilmoitukset
På svenska
Arkisto
Mediatiedot
Yhteydenotot
Linkit
Ajankohtaista

Alma Median Siperian vuosi

Almamedialaisista noin 400 henkeä muutti Siperiaan. Osa Alpressin, kustannustoiminnan yksikön ja New Median, uuden viestinnän ihmisistä siirtyi viime vuoden pääsiäisen paikkeilla Finlaysonin vanhaan, Siperiaksi nimettyyn kehräämöön Tampereen keskustassa.

Loputkin henkilöstöstä kokivat Siperian vähintäänkin henkisesti. Kun Alma Media-konsernin talousluvut pääosin edelleen vain heikkenivät, niin kyyti muuttui kylmäksi.

Pimeintä ennen sarastusta

Vai mitä voidaan sanoa seuraavien takaiskujen perusteella. Mediamainonta väheni kuudella prosentilla. TV-mainonnassa romahdus oli peräti yhdeksän prosenttia. MTV Oy kärsi tästä yli 17 miljoonan euron myynnin pudotuksen. Broadcasting-liiketoimintaryhmän (televisio ja radiotoiminta) ohjelmakustannukset nousivat noin viidellä miljoonalla eurolla. Nousu johtui lähinnä urheiluohjelmien kallistumisesta. Kaiken tämän päälle MTV maksoi edelleen toimilupamaksua YLE:lle melkein 34 miljoonaa euroa. Tyhjille katsomoille aloitettu digi-tv vaati lähes neljän miljoonan euron panostuksen.

New Mediassa suuntaa muutettiin ja toimintoja lopetettiin. Niistä seurasi kuuden miljoonan euron kulu. Tämän päälle tuli vielä alaskirjauksista miljoonan euron miinus.

Sanomalehtipaperin hinta kohosi 15 prosenttia. Aikakauslehtipaperin hinta nousi kymmenen prosenttia. Alprintin poikkeuksellisiin ja kertaluontoisiin toiminnan tervehdyttämiskustannuksiin meni reilut kaksi miljoonaa euroa. Lisäksi painotoiminnan tappiota syvensivät toiminnan ohjauksen puutteista johtuneet suuret reklamaatiohyvitykset.

Alma Median osakkuusyhtiöt painuivat kokonaisuudessaan tappiolle. Pisin miinus tuli osuudesta Talentumin tappioihin, vajaat kolme miljoonaa euroa. Suomen Urheilutelevision osuus miinuksesta oli puoli toista miljoonaa euroa. Vaikka ruotsalainen TV4 pysyi voitolla, niin sen kannattavuus heikkeni jyrkästi. 

Henkilöstö kovilla

Viime vuoden ongelmat kohdistuivat luonnollisesti myös henkilöstöön. Tämän Alma Media myöntää reilusti. Konserni on määritellyt keskeisimmiksi arvoikseen taloudellisen kannattavuuden ja sen kautta riippumattomuuden sekä vapaan ja moniarvoisen viestinnän. Näiden kahden arvon mainitaan olevan keskenään sidoksissa ja siksi konsernissa käynnistettiin myös henkilöstömäärien vähentämiseen johtaneet kustannustehokkuuden parantamisohjelmat.

MTV Oy:ssä porukka pieneni yli 130 henkilötyövuoden edestä. Vähennykseen eivät riittäneet ulkoistamiset ja eläkejärjestelyt, osa jouduttiin irtisanomaan. New Media ryhmän henkilöstömäärän alenemista auttoivat työsopimusten määräaikaisuudet. Eniten porukkaa joutui kilometritehtaalle kuitenkin Alprintista. Sieltä ”uudelleenmitoittamisen” kautta lähti 215 henkilöä. Vähentämisneuvottelut sujuivat vuosikertomuksen mukaan hyvässä hengessä henkilöstön edustajien kanssa.

Kaikesta huolimatta Alma Media oli viime vuonna tutkimusten mukaan media-alan halutuin työpaikka. Alma Median halu olla raikkaan kaupallinen ja journalistisesti korkealaatuisia tuotteita tekevä houkuttelee nykynuoria.

Kokoaikaista henkilöstöä työllisti liiketoimintaryhmistä eniten Alpress. Sen osuus oli 43 prosenttia keskimääräisestä henkilöstöstä. Broadcasting-ryhmän osuus oli 20 prosenttia ja Alprintin 18 prosenttia. Yhteensä konsernissa oli töissä keskimäärin 2 817 henkilöä. Heidän lisäkseen hommia paiskoi 1 343 osa-aikaista työntekijää. Kirjatyöntekijöiden osuus henkilöstöstä oli 24 prosenttia vuoden 2001 lopussa.

Henkilöstöasioita varten Alma Media on käyttänyt neljä keskeistä sivua vuosikertomuksestaan. Väliotsikot kuuluvat ”Kannattavuus ja moniarvoinen viestintä”, ”Haluttu työnantaja”, ”Muutoskyky ja jatkuva oppiminen”, ”Avoimuus ja luotettavuus” sekä ”Vuorovaikutusta ja aloitetoimintaa edistetään”. Panostukset olevaan ja tulevaan työntekijäporukkaan ovat tarpeen myös Alma Mediassa, sillä henkilöstöstä lähes 60 prosenttia on yli nelikymppisiä.

Alma Media voinee jo ensi kesänä perustaa väliaikaisen toimipisteen Esplanadin Kappelin terassille ja sulatella Siperian kohmettamia luitaan. Rankan kunto-ohjelman jälkeen on luvassa vetreää menoa. Tämän on huomannut konsernia seuraavista tahoista ainakin Osuuspankkikeskus, joka on antanut Alma Median osakkeelle ostosuosituksen.

Perusteet suositukselle ovat vankat. Jo viime vuotisten suoritusten perusteella suurin osa Alma Median toiminnoista on hyvässä kunnossa ja varsin kannattavia. Alpressin liikevoitto oli vajaat 23 miljoonaa euroa. Se aleni edellisvuodesta vain kahdeksalla prosentilla. Liikevaihtoaan Alpress nosti seitsemällä prosentilla, 208 miljoonaan euroon. Vaikka lehtien ilmoitustuotot pienenivät, niin levikkituotot kasvoivat. Erityisen hyvin sujui Iltalehdellä. Se kasvatti levikkiä jo seitsemättä vuotta. Myötätuulessa kulkivat myös Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat sekä Kainuun Sanomat. Tämä, jos mikä on saavutus väestöllisesti ja taloudellisesti taantuvilla alueilla.

Toinen vankka kassavirran tuoja on Alma Mediassa ollut taloustiedon tuottamiseen keskittynyt Business Information Group (BIG). Sen liikevaihto nousi hieman, päätyen 44 miljoonaan euroon. Siitä jäi liikevoittoa lähes kahdeksan miljoonaa euroa. Tämän liiketoimintaryhmän päätuote on Kauppalehti. Sen levikki nousi uuteen ennätykseen, 85 147 kappaleeseen. BIG:n osalle sattui konsernin suurinvestointi. Se toteutettiin ostamalla Talentum Oyj:stä 33 prosenttia. Kauppaan tarvittiin liki 60 miljoonaa euroa. Tätä kautta Alma Media läheni Satama Interactivea. Tämä internet-yhtiö on 62 prosenttisesti Talentumin omistuksessa.

Sekä Alpressin että BIG:n ajattelutavoista kerrotaan vuosikertomuksessa avoimesti. Ostoillaan ja muilla toimilla Alpress on hakenut toiminnassaan tuottavuutta nostavaa ketjuuntumisen etua. Lehtiketjuajatteluksi esitetään vahva paikallisuus (brandi) yhdistettynä tehokkaisiin prosesseihin (ketjumaiseen toimintaan). Etujen täysimääräinen saavuttaminen liittyy julkisuudessa esillä oleviin tekijänoikeuksiin. Alma Median maakuntalehdissä on sovittu kaikkien toimittajien tuottaman materiaalin vapaasta käytöstä. Tätä käyttöä tukee Doris-toimitusjärjestelmä, joka otetaan kaikissa Alpressin lehdissä käyttöön tämän vuoden kesään mennessä. 

Taloustiedon välittämisessä BIG käyttää superdeskiä. Sen ympärille rakennetaan tulevaisuuden malli; multimedia-uutishuone. Käytettävien kanavien kautta saavutetaan lähes kymmenen miljoonaa kontaktia viikoittain.

Kun Alma Median vahvuuksien päälle laitetaan tehtyjen leikkausten ja panostusten tulosvaikutus, on selvää että liikevoitto lähtee nousuun. Lisäkertoimia kannattavuuden parantumiselle antavat todennäköinen TV-toimilupamaksun puolittaminen sekä yhtä mahdollinen talouden nousukausi. Saa nähdä kuinka Alma Media tulevan nousun käyttää. Kauppalehden päätoimittaja Lauri Helve nimittäin kirjoittaa: ”Pitkän nousun aikana kertynyttä kustannusrakennetta on pakko leikata.” 

Ei niin huono

Koska vuoden 2001 talousluvut jäävät tasoltaan väliaikaisiksi, on turha käsitellä pitkään. Alma Media-konserni teki liiketappiota. Siihen vaikuttivat useat kertaluontoiset erät. Niitä tuli tahtoen ja tahtomatta. Konsernin tilinpäätös on inhorealistinen, lähes kaikki nurkat on käännetty ja putsattu. Toimitusjohtaja Matti Packalén jätti konsernin tyylillä. Uudelle toimitusjohtajalle putsattiin pöytä ja luotiin kunnon perusta kannattavuudelle. Moni muu olisi käyttänyt kirjanpidon tekniikkaa tuloslaskelman kaunistamiseen.

Kokonaisuudessaan Alma Media-konserni teki viime vuodelta 478 miljoonan euron liikevaihdon. Se pieneni kymmenellä miljoonalla eurolla. Kuluista nousivat kaikki erät. Materiaaleihin ja ulkopuolisiin palveluihin kului lähes 12 miljoonaa euroa aikaisempaa enemmän. Henkilökulut nousivat hivenen, vaikka väkeä poistui satamäärin. Liiketoiminnan muissa kuluissa oli noin yhdeksän miljoonan euron nousu. Vuonna 2000 konsernin liikevoitto oli vajaat 16 miljoonaa euroa. Seuraavana vuonna liiketappio oli 19 miljoonaa euroa.

Useista seikoista johtuneet kulukirjaukset rasittivat arvonlisäyksen tekemistä. Se heikkeni edelleen. Tehty arvonlisäys oli kuitenkin suuri, 178 miljoonaa euroa. Suhteessa henkilöstökuluihin se merkitsee, että jokaista henkilöstölle maksettua euroa kohden konsernille jäi arvonlisäyksestä 11 senttiä. Viestintäalan ammattiliiton tutkimusosaston analyysin mukaan suhde tulee olemaan tältä vuodelta noin 1,50.

Ostaessaan osan Talentumista joutui Alma Media-konserni turvaamaan velkaan. Sen määrä taseessa oli vuoden viimeisenä päivänä 286 miljoonaa euroa. Korolliset velat aiheuttivat tuloslaskelman puolelle 43 miljoonan euron rahoituskulut. Yhdessä liiketappion ja satunnaisten kulujen kanssa ne veivät tilikauden tuloksen 24 miljoonaa euroa pakkaselle.

Alma Media-konsernin taseen loppusumma oli vahvassa nousussa, mikä kielii johdon ja omistajien vahvasta uskosta tuleviin tuottoihin. Tase nousi 427 miljoonasta eurosta 453:een miljoonaan euroon. Tästä summasta oli rahoitettu toisten varoilla 63 prosenttia.

Kiiltävä vuosikertomus

Alma Media näkee vuosikertomuksensa tuotteena. Siksi siihen on panostettu paljon kaiken kiireen keskellä. Virastomaisuus on väistynyt. Tilalle on tullut kiiltävä paperi, värirunsaus, aikauslehtimäinen taitto ja laaja tekijäjoukko, 32 henkilöä. Silmämääräisesti tulos on erinomainen ja poikkeavuudessaan piristävä sekä Alma Medialle eduksi.

Toisaalta Alma Median vuosikertomus tuo tahtomattaan esille ne seikat, jotka liittyvät sen omaan liiketoimintaan vaaroina. Nykyteknologian sallima mahdollisuus kopioida asiat, esineet ja tavarat suurelle kuluttajajoukolle useiden kanavien kautta voi johtaa päällekkäisyyden aiheuttamaan kyllästymiseen. Tämä ilmiö näkyy esimerkiksi uutispalveluiden kiertoartikkeleissa. Lukijalle tulee monesti pettymyksen tunne, kun lukee saman asian heti perään toisesta lehdestä. Vuosikertomuksessaan Alma Media toistaa samoja asioita perä perään. Esimerkiksi Talentumin osan osto mainitaan ainakin viisi kertaa. Tämä koskee myös montaa muuta kertomuksen kohtaa.

Jos tällainen tilanne toistuu ja toistuu vaikkapa BIG:n superdeskin kautta, niin sama pienikin tieto välittyy samalle ihmiselle painetun sanan (Kauppalehden) kautta, internetin (Kauppalehti Online) kautta, kännykän avulla WAP:n kautta, MTV3 Talousuutisissa ja vielä Radio Novan kanavalta. Tällöin tuntuu Alma Median ajatus raikkaasta kaupallisuudesta kovin tunkkaiselta.

Vuosikertomuksen sivujen kainalojutuissa on monta mielenkiintoista kirjoitusta. Viestinnästä kiinnostuneiden kannattaa lukea väitöskirjaa verkkoviestinnästä tekevän Marja Keinosen juttu. Siinä hän kertoo kuinka puhelimeen yritettiin kehittää taloudellisia ja teknisiä menetelmiä, joilla naisten ”täysin tyhjänpäiväinen” juoruilu yritettiin estää.

Arto Suninen

Alma Media (konserni)
  2001 2000 1999
TOIMINNAN LAAJUUS      
Liikevaihto, M € 478,3 484,3 482,3
Henkilöstö 4 160 4 236 4 232
KANNATTAVUUS      
Liikevoitto -% - 4,1 3,2 6,5
Sijoitetun pääoman tuotto -% - 5,1 5,3 10,5

RAHOITUS

     
Maksuvalmius, QR 0,43 0,79 0,71
Vakavaraisuus -% 37 48 51
TUOTTAVUUS      
Arvonlisäys, M € * 178,0 205,7 235,6*
Työn hyötysuhde * 1,11 1,34 1,57 *
* arvio      

 

Alma Media on panostanut toimintakertomukseensa: kiltävä paperi, värien runsaus, aikauslehtimäinen taitto.

[sivun alkuun] [etusivulle]

pixtr.gif (85 bytes)

Viestintäalan ammattiliitto ry

logopieni.jpg (2555 bytes)
Siltasaarenkatu 4, PL 303 00531 Helsinki
puhelin (09) 6165 81