Paju – mainio luonnon materiaali

Kuinka näiden pyykkipoikien kanssa nyt työskennellään. Leipäkoriin pitäisi kyllä saada vähän reunaa...

Viikunalehdestä alkaen ihminen on oppinut käyttämään suojakseen tai hyödykseen erilaisia luonnosta saatavia materiaaleja. Yksi tällainen on paju. Siitä on valmistettu muun muassa apuneuvoja kalastukseen ja metsästykseen, makuusijoja ja koreja erilaisiin tarpeisiin.

Asumisen kehittyessä huonekalut ovat tulleet tarpeellisiksi ja myöhemmin vain luomaan viihtyvyyttä ja kauneutta ympärille, kuten Venäjän hoveissa.

Viime vuosina pajun käyttö on taas lisääntynyt. Sitä on alettu viljellä energialähteeksi nopean uudistumisensa vuoksi. Käsityömateriaalina sen monipuolisuus ja mukautuvuus ovat hyvät. Teetpä sitten tarve-, tai koriste-esineitä, erilaisia tukirakenteita puutarhaan. Se ei ole enää pelkkä kiusallinen, nopeasti ojanpientareita valloittava roskapuu. Varsinkin villin pajun käyttö on myös edullista, jos on maanomistajan lupa sen keräämiseen ei sinulle jää kuin työ.

Erilaisia pajunpunonnan kursseja on nyt paljon tarjolla. Me valitsimme Kuusamon Kansanopiston alkeiskurssin, koska se myös sopi ajallisesti lomasuunnitelmiin. 

Tämän vuoden nopea kesäntulo aiheutti kiirettä kinttuihin, jotta saimme pajut kerättyä tarpeeksi tuoreina, suuret lehtisilmut haurastuttavat pajun käyttökelvottomaksi punontaan.

Kurssin ohjaajalta olimmekin jo saaneet selkeät ohjeet materiaalin keruusta ja käsittelystä. Niinpä kuorimme, kuivasimme ja niputimme pajut pituuden mukaan omiin nippuihinsa. Pajua olikin tarvittava määrä ainakin yhteen leipäkoriin, kuten lähipiirimme naureskeli innostuksellemme.

Heinäkuun puolella pajukuorman kanssa matka kohti Kuusamoa alkoi. Lähestyessämme määränpäätä me etelän tytöt koimme hieman eksotiikkaakin väistellessämme sarvipäitä, harvinaisen itsetietoisia eläimiä, onneksi ei tullut yhtään osumaa.

Maanantaiaamuna kiiruhdimme opetusluokkaan mukanamme sekä kuivat, että jo vuorokauden märässä pyyheliina- ja muovipaketissa olleet pajut mukanamme. Nyt sitä leipäkoria alkaa syntyä, kuin liukuhihnalla vain. Mutta ei. Totuus on tarua ihmeellisempää, niin uin yleensä. Kurssilaisten, yhteensä kolmetoista naishenkilöä ja opettajan Anna-Maria Väätäisen, esittelykierroksen jälkeen jaettiin alustavaa tietoa erilaisista pajulaaduista ja kirjalliset ohjeet kulloisenkin harjoitustyön vaiheista.

Puolilta päivin, ruokailun jälkeen pääsimme viimein käsiksi ensimmäiseen työtehtävään, tasopunontaharjoitukseen. Aivan uusi materiaali oli käsissä. Pajun ominaisuuksiin tutustuttiin kantapään kautta. 

Ei tarpeeksi kosteaa, sormenpäistä ei oikeaa kierrettä, poikki, uusi paju esiin. Onneksi meillä  materiaalia riitti harjoituskappaleiksikin.

Myöhäinen ilta siinä tuli, ennen kuin posket punoittaen malttoi teoksensa jättää kostean pyyhkeen alle yölevolle. Siinä vaiheessa työ näytti kissakalalta.

Seuraava työ oli kukka-amppeli, joka sekään ei tahtonut niin vain kaventua mallin mukaiseen kauniiseen muotoon. Hartaasti odottamamme leipäkorin aloitus oli kolmannen päivän työ. Tukeva pohjaristikko, hyvä. Mutta mitenkä se reuna nyt sitten nousee, ei nämä pyykkipojat pidä näitä loimia ylhäällä. ”Mitä mä nyt teen, opettaja, opettaja!”

Tässä vaiheessa on syytä mainita, että ihanan opettajamme kokemus kurssinvetäjänä oli hyödyksi kaikille. Jo alkupuheenvuorossaan hän ilmoitti kiertävänsä kunkin oppilaan luona vuorollaan. Ei siis auttanut huutelut yhtään. Piti vain harjoittaa jotakin välikäsityötä. Aivan kansakouluajat tulivat mieleen.

Valmistuihan se kori, pienten ruhjevammojen ja hien vuodatuksen jälkeen. On vieläkin koossa koristamassa keittiön pöytää, siis aivan kunniapaikalla, jossa sitä tekee mieli hipaista ohi kulkiessaan. Leipäkorien myyntiä varten varattu toripaikka jouduttiin kyllä peruuttamaan.

Kurssin päätteeksi saimme valmistaa vapaamuotoisen työn tai useampia, kukin taitonsa ja nopeutensa mukaan. Punonta tapahtui erilaisten luonnonoksien ympärille. Esineestä tuli joko koriste tai käyttöastia, esimerkiksi hedelmävati. Materiaalina käytimme erilaisia pajulaatuja, kuorittua villiä pajua tai useamman värisiä kuorimattomia viljeltyjä pajuja. Lopputuloksena kaunis luonnon väriharmonia.

Päivien kuluessa olimme seuranneet, kuinka kurssilaiset, jotka eivät olleet varustautuneet omilla pajuilla, saivat opistolta ostaa erilaisia pajuja ja niistä osa oli kuorimatonta. Kuorimaton paju näytti käsittelyssä notkeammalta, kuin kuorittu ja paljon helpommalta työstää. Mutta omin sormin kokeiltuna huomasi sen paljon liukkaampi materiaaliksi. Nämä ja monet muut asiat selviävät vain kokeilemalla. Mutta mehän olimmekin alkeiskurssilla. Jonakin päivänä, runsaan harjoittelun ja oppimisen kautta hakeudumme kukaties jatkokurssille, niihin on kyllä runsaasti menijöitä.

Pajuesineitä ja punontaa esittelevää kirjallisuutta löytyy runsaasti, mutta useimmat niistä ovat tanskankielisiä. Suomeksi käännöksiä alkaa vähitellen ilmestyä kysynnän myötä.

Kuusamon Kansanopisto sijaitsee aivan Kuusamon keskustassa, kävelymatkan päässä palveluista. Ei mikään loistohotelli, mutta kaikki tarpeet täyttävä laitos, henkilökunta ansaitsee erityiskiitoksen, varsinkin yleisnainen, Mirkku. Opetus, majoitus ja ruoka maksoivat vain reilut 200 euroa. Samanaikaisesti pajunpunonnan alkeiskurssin aikana opistolla oli perhonsidonnan-, kuvanveisto- ja maalauskurssit.

Ensi-innostuksen jälkeen aikaa jäi tutustua Kuusamon lähimaisemiin ja osallistua vaikka vaellukselle, johon reittejä tarjolla on runsaasti. Hauska opiskelu, kauniit säät, valoisat illat ilman sääskiä, tekivät kurssimatkastamme nautittavan.

Marja Virtanen

[sivun alkuun] [osaston etusivulle] [etusivulle]