Teollisuus on äijäilyä

Reetta Kuosmanen

Istuimme pohtimassa ammatillisen koulutuksen arvostuksen kysymyksiä eräänä perjantai-iltana eräässä Hakaniemen kuppilassa. Seurueeseemme kuului kaksi sosiaali- ja terveysalaa opiskelevaa miestä, yksi naispuolinen tuleva sähköasentaja ja yksi muuten vaan. Lystinpidon lomassa ruodimme teollisuuteen ja tehdastyöhön liittyviä ennakkoluuloja, joita aika usea tavallinen torintallaaja pitää tosiasioina.

Päällimmäisenä johtopäätöksenä oli se, että teollisuus on äijäilyä. Tehtaita ja teollisia laitoksia johtavat miehet ja niissä työskentelevät miehet. Nainen tässä joukossa on otettu mukaan kahvinkeittoon, oli insinöörin tai asentajan paperit tai ei. Hartaana toivomuksena olisi kuitenkin, että nainen pysyisi lestissään ja valitsisi tehtaalla jonkun naiselle sopivamman alan, esimerkiksi siivouksen tai kirjanpidon. Pajalla tosin pärjäät myös naisena, mikäli olet ulkonäkösi osalta rajoitteinen tai muuten hyvä jätkä. Luonnetta se tosin kysyy. 

Koska työ on likaista, niin on myös huumori. Fyysisesti vaativan työn tueksi seinälle on ripustettu sormenjälkien tahraama tyttökalenteri kymmenen vuoden takaa. Sen sai joku äijistä asuntolan sälleiltä valmistujaislahjaksi. Koneet, joiden parissa työskennellään ovat suuria, mutta niin on kalenterikin. Ammattikouluun tuli mentyä silloin, kun ei ollut tuota lukupäätä. Ja lukeminen on oikeastaan kilttien tyttöjen hommaa.

Äijäily on siis jonkinlaista epätasa-arvoa. Äijäily tehtaissa on ympäröity vanhoilla, luutuneilla asenteilla ja elitistisellä ylenkatseella työtä ja työtätekeviä kohtaan ja toimii toisaalta rajanvedonvälineenä kirjanoppineiden ja duunareiden välillä. Vain likaa sietävä äijä kykenee sen luokan fyysistä työtä tekemään, mitä tehtaiden seinien sisäpuolella tapahtuvan työn arvellaan sisältävän. Äijäily on perinteistä suomalaista miestyötä, ja sen vastarannalta löytyy ylemmän keskiluokan edustaja, koulutusmahdollisuuksilla itsensä säädyssä ylemmäksi kohottanut. 

Jos maamme ammatillisen koulutuksen opiskelijaedunvalvonnan valiot saavat kehitettyä huumorimielessä tällaisen listan yleisimpiä ennakkoluuloja yhdessä illassa, millainen mahtaa olla tilanne laajemmassa mittakaavassa.

Tunnustettu tosiasia on se, että jo parin vuoden päästä alkaa suuri muutto työelämästä eläkkeelle. Oppilaitoksista ei samaan tahtiin saada tilalle korvaavaa työvoimaa. Samaan yhtälöön lisätään se, että teollisuuden aloja vaivaava äijäytynyt imago ei houkuttele tämän päivän nuorta tarttumaan teollisuuden töihin. Ja juuri niille aloille pitäisi nyt löytää uudet tekijät erityisesti.

Nykynuori joutuu ammatinvalintavaiheessa kamppailemaan aikaisempaa suurempien elämänurakysymysten äärellä. Koulutusmahdollisuuksien kirjo on laajentunut; enää ei ole – eikä sen anneta olla – itsestään selvää, että valitaan ammatti, joka on kulkenut suvussa jo useiden sukupolvien ajan.

Ympäristö kannustaa itsensä kokonaisvaltaiseen toteuttamiseen ja jatkuvaan joka elämänalueelle ulottuvaan itsensä kehittämiseen. Jos onkin löytänyt elämänuransa nopeasti, saattaa ohimennen ajatella epäonnistuneensa urasuunnittelussa, koska oma ura pitäisi tämän päivän elämänkaariajattelussa luoda itse ja itselle. 

Työvoimapulasta tiedottamisen keskittyminen teollisuuden alojen koulutusohjelmien ympärille vahvistaa esiteltyjä ennakkoluuloja: jotain täytyy olla vialla, kun ihmiset poistuvat alalta, eikä nuorisoa kiinnosta sinne hakeutua.

Ratkaisun avaimet teollisuuden ammatteja koskevan oikean tiedon levittämiseksi löytyvät peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten opintojen ohjauksesta. Imagokampanjat, yritysvierailut ja muut lähestymisyritykset tekevät isojen koneiden ja äijien maailman tutummaksi ja niitä tulee edelleen jatkaa.

Jatko-opintoja suunnitellaan yhdessä vanhempien kanssa, joten heidät on syytä myös johdattaa tiedon lähteille. Vanhemmat tahtovat aina lapsilleen parempaa ja toivovat heidän tekevän oikeampia valintoja kuin itse. Teollistumisen alkuaikojen savuttama tekniikan alueen työ ei vastaa noita, vanhempien asettamia ja tukemia unelmia. 

Vaikka luulisi, että olemme siirtyneet protestanttisen työmoraalin ohjaamasta yhteiskunnasta kohti jotain uudempaa ja innovatiivisempaa, työ edelleen määrittää ihmisen aseman yhteiskunnassa. Sen huomaa muun muassa tämän paikkojen täyttämisen hädän aiheuttamassa katkeruudessa opiskelijoita kohtaan: työelämä tarvitsisi tekijöitä ja nuoriso lorvehtii oppilaitoksissa! Mitään ei ole tarjottu tämän päivän nuorille niin valmiina, kuin näitä tulevia teollisuuden työpaikkoja. Ehkä meidän on vaikea uskoa, että se todellakin on totta. 

Kirjoittaja on Suomen Ammattiin Opiskelevien Keskusliitto – SAKKI ry:n puheenjohtaja.

[sivun alkuun] [etusivulle]