Jakajan työviikko: kuusi yötä töitä, yksi vapaata
Sanomalehdet on jaettava 
säällä kuin säällä

Työturvallisuus ei ole aina helppo juttu jakajien työssä. Sanomalehdet on nimittäin jaettava ajallaan, vaikka tie olisi liukas ja lumi tuiskuaisi päin näköä. Työssä ovat jalkineet tärkeämmät kuin saattaisi kuvitellakaan. Työn luonne asettaa jalkineille erityisvaatimuksia ja siksi asianmukaisten kengänpohjien tulee olla erikoiskäsiteltyjä.

Yrjö Vuorinen on tullut jalkineostoksille. Työnantaja Leijonajakelu maksaa hinnasta puolet, työntekijälle jää toinen puolikas 22 euroa.

Leijonajakelussa käytettävät jalkineet ovat suomalaisvalmisteisia ja samat jalkineet kelpaavat myös Ruotsissa.

Jalaksen talvijalkine on siis melkoinen vientituote. Ruotsiin Jalaksen talvijalkineita on myyty peräti 16 000 ja Suomessa tuhansia, koska niitä käyttää moni muukin jakeluyhtiö.

”Nämä ovat onneksi niin kestävää laatua, ettei kenkiä tarvitse uusia joka syksy”, toteaa Raija Kilpi Uudenmaan Leijonajakelun työsuojeluvaltuutettu. Hän vastaa 1 800 jakajan työsuojeluasioista.

Hän muistuttaa, että lehdenjakajien työ vaatii paitsi erityisen hyviä jalkineita myös erityistä vaatetusta. Vaatteiden pitää olla lämpimiä ja kestäviä. Käytännössä se on hyvälaatuinen tuulipuku, kesällä kevyt, talvella topattu.

Jakaja kestää tuulen ja tuiskun

”Sellaista säätä ei saisi olla, ettei lehteä jaeta. Maalaisjärkeä saa toki käyttää. Jos piha on umpihangessa tai peilikirkkaassa jäässä, jätämme lehden tien varteen tai ilmoitamme päivystykseen, että tilaaja voi hakea lehden jakelupisteestä”, Kilpi korostaa.

”Me jakajat olemme sellainen ammattikunta, että harvoin lehti jää jakamatta. Teemme työmme välillä todella mahdottomissa oloissa. Usein työ tehdään pimeällä.”

Työsuojelumielessä työ on vaativaa. Jakajien ammattisairauksien päällimmäisenä ovat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet.

”Kerrostaloissa saavat jakajat nivelrikkoja polviin, käsiin ja selkä on kovalla koetuksella. Varsinkin portaissa alaspäin astuminen on rasittavaa jaloille. Itselläni on alkava nivelrikko ranteessa. Leikkaus on luvattu vasta, kun ranne on täysin toimintakyvytön, ei ennen”, Raija Kilpi kertoo.

Sadan kilometrin kierros

Raija Kilpi on tehnyt työtään 16 vuotta. Hän asuu Somerniemellä, mutta hänen jakoalueensa on Länsi-Uudellamaalla Nummi-Pusulassa ja vähän Lohjankin puolella. Talouksia hänen piirissään on noin 550 ja lenkin pituus on hieman yli 100 kilometriä. Hänen jakopelinsä on auto, mutta lehtiä jaetaan myös polkupyörällä, kärryillä ja jalkaisin.

Uudellamaalla jaetaan Leijonajakelussa monia lehtiä jopa kymmentä eri nimikettä. Helsingin Sanomat on suurin ja painavin.

”Jaamme lehden jakolistan mukaan. Listaan merkitään lehti, tilaaja ja osoite. Samaa lenkkiä kun jakaa pitkään, osaa listan ulkoa, Kilpi sanoo. Jakajien työajat tuntuvat tavallisiin työaikoihin tottuneen mielestä aika hurjilta.”

”Työpäiväni alkaa yöllä puoli kolmelta ja lehdet on jaettu puoli seitsemään mennessä. Minulla on kollegoja, jotka tulevat töihin jo kello yksi yöllä. Jakajat saavat tuntipalkkaa eikä yötyölisää makseta. Työ on urakkaluontoista ja piirit on usein mitoitettu reilusti.”

Kuuden lapsen äiti

Työ sujuu näppärästi henkilöltä, jonka sisäinen unikello tikittää joustavasti. Jakajaksi ei sovi ihminen, jonka elämänrytmi menee herkästi sekaisen valvomisesta ja erikoisista nukkuma-ajoista.

Jakajien työviikossa on kuusi päivää, tai pikemminkin yötä, yötä työtä ja seitsemäs päivä vapaa.

”Minulla on aina ollut helppo nukahtaa eikä valvominen ole tuottanut ongelmia. Saan unen päästä kiinni riippumatta mitä ympärillä tapahtuu. En edes muista millaista oli tehdä säännöllistä työaikaa.”

Joustavuutta Raija Kilveltä todella vaaditaan, koska hänellä on kuusi lasta, viisi poikaa ja yksi tyttö. Nuorin lapsista on 3-vuotias. Nuorin on päiväkodissa kolmena aamupäivänä viikossa. Ne ovat äidin nukkuma-aamuja.

Vanhemmat sisarukset ja rakennusalalla työskentelevä puoliso huolehtivat, että äidillä on mahdollisuus nukkua muulloinkin.

”Tavallaan saan tällä työrytmillä enemmän aikaa perheelleni. Nukun kahdessa erässä. Aamupäiväunet ja iltayön tunnit.”

Uteliaisuus veti työsuojeluvaltuutetuksi

Raija Kilpi satsaa melkoisen osan ajastaan ay-toimintaan. Tässä hän on kierroksella Uudenmaan eri jakelupisteissä myymässä jakelijoille kunnon kenkiä.

Länsi-Uudenmaan jakajat kuuluvat Pääkaupunkiseudun sanomalehden jakajiin. Leijonajakelun perustamisen yhteydessä seitsemän vuotta sitten joku kysäisi, haluaisiko Raija Kilpi ryhtyä työsuojeluvaltuutetuksi.

Raija Kilvelle työsuojeluvaltuutetun tehtävät ovat sekä työ että harrastus. Nykyisin hän istuu myös Viestintäalan ammattiliiton liittovaltuustossa jakajien edustajana.

”Ryhdyin työsuojeluvaltuutetuksi uteliaisuuttani, mutta tehtävä on ollut kiinnostavampi kuin luulin. Tämä on vaihtelua ja tässä tapaa erilaisia ihmisiä. Ei silti, viihdyn hyvin myös jakotyössä, koska se on hyvin itsenäistä. Yöllä ei sinua kukaan vahdi ja saat työskennellä omassa rauhassa.”

”Jouluna mieltä ylentää, kun lehdenjakajakin saa suklaarasioita ja kahvipaketteja. Yleensä jakaja saa vain kehuja. Ainakaan maaseudulla ei lehden myöhästymisestä suututa, koska huonon kelin ymmärtää siellä jokainen."

Unelmana kaksi vapaapäivää viikossa

Työsuojeluun liittyvät kurssit ovat olleet Raija Kilvelle mieluisia ja myös työnantaja on suhtautunut koulutukseen myönteisesti.

”Minulla on niin ymmärtäväinen työnantaja, että saamme vaatimuksemme työsuojeluasioissa yleensä läpi.”

Nyt ajankohtaiset työsuojelumielessä pätevät talvijalkineet jaetaan eri pisteisiin koko Uudellemaalle. Näin jokaisella on mahdollisuus ostaa jalkineet omasta jakelupisteestä, joita on Loviisasta Hankoon.

”Olen muuten tyytyväinen jakajan työhön, paitsi palkkaan ja työaikoihin.”

”Minusta esimerkiksi yötyöstä pitäisi saada ylimääräistä yötyölisää. Liitot ovat lisästä tapelleet, mutta palkkaa ei ole nostettu. Ongelmaksi koetaan myös se, että vain joka seitsemäs viikonloppu on jakajilla kokonaan vapaa. Ellei palkkaa ja työaikoja paranneta, on jakeluun vaikea saada nuoria töihin. Asiaa auttaisi myös kaksi vapaapäivää viikossa niin kuin muillakin ihmisillä”, Raija Kilpi vetoaa tuponeuvottelijoihin.

”Ehkä voisimme saada äänemme kuuluviin, jos menisimme liittokohtaisiin neuvotteluihin”, Kilpi lisää.

Teksti ja kuvat Hilkka Kotkamaa

[sivun alkuun] [etusivulle]