NL:n
konelatojain saavutukset ihmeellisiä
Olisikohan selostaja erehtynyt?
Kirjatyön
vuoden 1952 ensimmäisessä numerossa kiinnittää
nimimerkki L.S. huomiota lehdessä edellisen vuoden
puolella julkaistuun matkakertomukseen eräiden liiton
jäsenten tutustumismatkasta Neuvostoliittoon.
Nimimerkki epäilee, että siäläisten konelatojien
taitoa on vahasti liioiteltua.
”Konelatojien
keskuudessa on herättänyt suurta huomiota eräässä
Kirjatyön n:ossa olleessa kirjoituksessa ”Liittomme
jäseniä vieraillut Neuvostoliitossa” seuraava
kohta, jonka lainaan tähän: ”Kylläpä
’femiinitkin’ näppäillessään aikaansaivat rätinää,
mitä tietysti kiihdytti urakkanormin: 71.000 lyöntiä
8 tunnin aikana ja normin ylittämisestä tietää
saavansa lisäpaikkaa. Näimme heidän joukossaan
stahanovilaisenkin, joka normin ylitettyään 129
4%:lla, toimi nykyisellään toisten opettajana.”
Nimimerkki
on suorittanut eräitä laskelmia ja saanut seuraavia
lukuja: ”Urakkanormi 71.000 lyöntiä 8 tunnissa
tekee tunnissa 8,875 ja minutissa 147 lyöntiä ja
laskien leveydeksi 17 cic., johon menee 48 matriisia
riviin niin minuutissa tulee hieman yli 3 riviä mutta
ei neljää, mikä on meikäläisen keskinkertaisen
tai ehkä paremman latojan koko 8 tunnin vuoron tulos
suurin piirtein. Mutta kun tämän ylittää 129 %:lla
tullaan lukuun, jota on 163.590 lyöntiä 8 t ja 1:ssä
tunnissa n. 20.449 ja minutissa n. 341 ja laskien, että
latoo näin 7 riviä minutissa tekee se 48,6 matr.
Riviin, jolloin saadaan leveydeksi l6-l8 cic.,
riippuen matriiseista ja niiden leveydestä, olen
laskenut me pet. Matriiseiksi. Ja nyt haluaisin hieman
lisäselvitystä, sillä Suomessa ei ole yhtään
sellaista latomakonetta, jolla voitaisiin mainittu
nopeus aikaan saada, sillä rivejäkin tulee
kokonaista 426 tunnissa, mikä tietää alun viidettä
hakaa!”
”Vaikkapa
’femiinien’ sormet vielä pystyisivät näppäilemään
mainitun luvun esim. Yhden tunnin aikana, niin ei kone
pysty sitä enää syöttämään, sillä makasiinissa
on tavallisesti vain 21 matriisia jokaisessa
kanavassa, ehkä korkeintaan mahdollisesti 22, joten
sekään ei riitä kunnolla kuin puoleen mainitusta
nopeudesta tai vähän yli. Lisäksi mainitussa
kirjoituksessa mainittiin, että koneet ovat suurin
piirtein NL:n konetuotantoa. NL:ssa ei tiettävästi
ole vielä keksitty tai ehkä paremminkin sanoen
valmistettu konetta, jossa olisi á 35 matriisia
kanavassa, sillä sellaisen määrän se vähintäänkin
laskelmien mukaan vaatisi.”
Nimimerkki
on laskenut, että meikäläisten lehtien 12,5 ciceron
leveydelle, jolle mahtuu noin 35 matriisia rivissä
tekee minuutissa 245, tunnissa 14 700 ja 8 tunnissa
117.600lyöntiä edellytyksellä, että kone pyörii
koko ajan 7 riviä minuutissa.
”Olisipa
mielenkiintoista nähdä sellainen latomakone että myöskin
sellainen, latoja kuin mitä ’Kirjatyössä’
esitettiin, vai oliko se ’painovirhepaholainen’
kun temppuili”, toteaa nimerkki L.S.
”Edellä
olevan johdosta
on
sanottava, että ihmettelevä arvostelu on paikallaan,
vaikka voimmekin ottaa huomioon sen seikan, että
NL:ssa lehdet ilmestyvät yleensä leveämpipalstaisina
kuin meillä, joten emme ole tulleet havainneeksi
kapeampaa kuin 14 cic. Leveyttä siellä lehtityössä
käytettävän. Kun lisäksi huomioimme, että venäjänkieli
sinänsä on konelatojan kannalta huomattavasti
edullisempaa latoa kuin esim. Pitkäsanainen
suomenkieli ja voimme siis jättää laskuista pois
sulukkeilla täyttämisen niin lienee työn joustavuus
tästäkin syystä melkoinen.
’71.000
lyöntiä 8 tunnissa’ on normisaavutus, joka
vakavasti ajatteluttaa, koska vielä niin myöhään
kuin v. 1944 NL:n kirjatyöläisten työehtosopimuksessa
mainittiin normeiksi linotype- ja inter-typekoneissa:
kun
riv. Sopii väh.
32 kirjasinta…50.000 kirj. 8 t
»
»
»
» 33-39 »
…54.500
»
»
»
»
»
» 40-50 »
…59.000
»
»
»
»
» enemp. Kuin 50
»
…64.000
»
»
Monotype-koneessa
olivat vastaavat luvut samana vuonna: 53.000,64.000,
75.000 ja 90.000.
Ero
v. 1944 vallinneiden latomisnormien ja kertojan
mainitseman 71.000 lyöntiä 8 tunnissa» määrän välillä
on melkoinen, joten nopeuskehitys on tässä suhteessa
ollut ilmiömäistä.
Ehken
meille tarjoutuu vielä jossakin yhteydessä tilaisuus
palata asiaan, sitäkin suuremmalla syyllä kun ei
kerrottua voida panna painovirhepaholaisenkaan
tilille.
Toimitus.”
[sivun alkuun] [osaston
etusivulle] [etusivulle] |