Kirjatyö
Pääkirjoitus
Ajankohtaista
Kolumni & pakina
Kansainvälistä
Muut jutut
Hessu
Ilmoitukset
På svenska
Arkisto
Mediatiedot
Yhteydenotot
Linkit
Ajankohtaista

Savon Medioiden arvo: luotettavuus

Savon Mediat Oy:n toimitusjohtaja Heikki Aurasmaa kertoo katsauksessaan lehtimaailman ja yhteiskunnan yhteistyön olennaisen arvon olevan hyvinäkin nousuvuosina luotettavuuden. Aurasmaan mukaan valitsemme päivittäisessä roolinäytelmässä hahmomme, piiloutuen naamioiden taakse. Hän kirjoittaa tulosten naamioita riisuttaessa huomattavan, että vuosi 2000 oli hyvä.

Katsotaanpa aluksi Savon Mediat-konsernin talousluvut, jotta voimme arvioida väitteen luottavuuden.

Jatkuvaa kehitystä

Oheisesta tunnuslukutaulukosta ilmenee, että Savon Mediat-konsernin toiminta on viime vuosina supistunut. Sekä liikevaihto että henkilöstö ovat pienentyneet huomattavasti. Toisaalta voidaan havaita, että lähes kaikki kannattavuuden, rahoituksen ja tuottavuuden luvut ovat olleet suunnaltaan selvästi nousevia.

Pääasiallinen selitys toiminnan supistumiselle löytyy kannattamattomasta toiminnasta luopumisesta. Savon Mediat-konserni myi IS-Printin liiketoiminnan vuonna 1999. Lisäksi konserni on myynyt Kustannuskiilan oppimateriaalien kustannustoiminnan ja Kuopion Oikea Asema Oy:n. Myynneistä johtuen tunnusluvut eivät ole keskenään täysin vertailukelpoisia.

Viime vuoden liikevaihto Savon Media-konsernilla oli 273 miljoonaa markkaa. Vaikka liikevaihto aleni lähes kahdeksalla prosentilla, niin liikevoitto nousi muhkeasti. Vuoden 1999 liikevoitto oli 18 miljoonaa markkaa. Siitä se nousi 29 miljoonaan markkaan. Liikevoittoprosentiksi tuli lähes 11. Voiton nousu ei johtunut liiketoiminnan muista tuotoista, vaan konserni alensi selvästi kaikkia kulujaan.

Vuosien kehitys näkyi myös rahoituksessa. Kun rahoitustuotot ja -kulut laitettiin päittäin, niin plussaa tuli tuloslaskelmaan reilusti päälle kahdeksan miljoonaa markkaa. Konserni sai sekä osingoista että koroista kummastakin yli kuusi miljoonaa markkaa. Korkokuluihin käytettiin vajaat neljä miljoonaa.

Rahoituksen jälkeen konsernin voitto oli 38 miljoonaa markkaa. Siitä jäi tuloslaskelman viimeiselle riville 25 miljoonaa. Hallitus esitti, että puolet siitä jaetaan osinkoina.

Kannustuspalkkioita

Osaltaan parempiin lukuihin on vaikuttanut henkilöstön ponnistus. Se näkyy varsinkin arvonlisäyksen nousussa suhteessa henkilöstökuluihin. Kun vuonna 1998 jokainen henkilöstömarkka sai aikaan 1,42 markkaa arvonlisäystä, niin vuonna 2000 päästiin jo yhteen markkaan ja 63 penniin. Tällainen tuottavuuden nousu on merkittävä. Savon Mediat-konserni on kannustanut henkilöstöään sekä henkilöstörahastolla että tulospalkkioilla. Viime vuoden kesäkuun lopussa henkilöstörahastossa oli osuuksien arvo melkein kahdeksan miljoonaa markkaa. Siitä nostettavissa oleva osuus oli 1,6 miljoonaa markkaa. Vuoden 2000 tuloksesta henkilöstörahastolle kertyi voittopalkkiota 1,1 miljoonaa markkaa. Tämän päälle konserni maksoi tulospalkkioita 900 000 markkaa.

Kannattavuuden ja tuottavuuden nousu heijastuu aina taseeseen. Savon Mediat-konsernin taseen loppusumma on alentunut, mutta sijoitetut pääomat tuottavat enemmän tehokkaassa käytössä. Viime vuonna sijoitetun pääoman tuotto oli yli 15 prosenttia.

Konsernin vakavaraisuus on noussut selvästi päälle 50 prosentin. Vakavaraisuus saataisiin laskennallisesti pienemmäksi, jos 68 miljoonan markan pääomalaina katsottaisiin velaksi. Korollisia velkoja konsernilla oli vain 34 miljoonaa markkaa, eli kymmenen prosenttia taseen loppusummasta.

Sisäistä kilpailua

Tehokkuuttaan Savon Media-konserni on rakentanut sisäisellä kilpailulla ja yhteistoiminnalla. Ensin mainittu toteutuu esimerkiksi Warkauden Lehdessä. Se kilpailee konsernin päälehden, Savon Sanomien, kanssa uutisista ja ilmoituksista. Lisäksi Warkauden Lehden alueella ilmestyy konsernin paikallislehtiä. Sisäisellä kilpailulla vältetään lehtien samankaltaistuminen ja pidetään huolta journalistisesta tasosta.

Yhteistoimintaa Savon Sanomat-konserni tekee Sunnuntaisuomalaisessa. Sen sivustossa ovat mukana myös Ilkka, Karjalainen, Keskisuomalainen ja Pohjalainen. Sunnuntaisuomalaisella on 800 000 lukijaa.

Konsernin emon, Savon Mediat Oy:n liikevaihto oli viime vuonna 192 miljoonaa markkaa. Sen keräsivät Savon Sanomat, Iisalmen Sanomat ja Leväsen painon rotaatiomyynti. Liikevoittoa emoyhtiö teki lähes 18 miljoonaa markkaa.

Emon tytäryhtiöistä Lehtisepät keräsi 31 miljoonan markan liikevaihdon. Siitä painotyöt tekivät 24 miljoonaa ja kustantaminen vajaat seitsemän miljoonaa markkaa. Yhtiön liikevoitoksi tuli vajaat neljä miljoonaa markkaa.

Kymmentä paikallislehteä kustantava Savon Lehtikustannus sai aikaan liikevaihtoa 35 miljoonaa markkaa. Siitä jäi liikevoitoksi vähän päälle kolme miljoonaa markkaa.

Warkauden Lehti ylitti budjettinsa, kun se saavutti lähes neljän miljoonan markan liikevoiton. Yhtiö liikevaihto oli 20 miljoonaa markkaa.

Kuopiossa, Varkaudessa ja Pieksämäellä toimiva Savon Jakelu pääsi myös lievästi voitolle 23 miljoonan markan liikevaihdollaan.

Missä naiset?

Kiireet ne on vuosikertomusten tekijöilläkin. Ainakaan Savon Mediat ei ole kertomuksensa rakenteeseen juuri puhtia saaneet. Työn lopputulos on kylläkin värikäs ja kiiltävä. Ympäristöasioista ei kerrota mitään, eikä juuri muustakaan mitä laki ja asetus eivät vaadi. Mutta sellainen seikka sattuu kyllä silmiin, että kuvituksessa on käytetty paljon naisten kuvia. Kuudesta henkilöstä peräti kaksi on naisia. Suhteessa tätä on paljon, sillä Savon Mediat Oy:n hallintoneuvoston, hallituksen, toimitusjohtajan ja tilintarkastajien joukosta löytyy myös kaksi naista: toinen on varatuomari Lapinlahdelta ja toinen johtaja Kuopiosta. He tekevät työtään 24 miehen joukossa. Hallintoneuvostoon tai hallitukseen ei ole valittu ainoatakaan kirjatyöntekijää tai graafista toimihenkilöä. Henkilöstöä edustavat ilmoituspäällikkö ja toimittaja.

Arto Suninen

Savon Mediat (konserni)

TOIMINNAN LAAJUUS 2000 1999 1998
Liikevaihto, Mmk. 272,8 296,0 343,5
Henkilöstö 673 728 856
       
KANNATTAVUUS      
Liikevoitto-%  10,7 6,2 -5,4
Sijoitetun pääoman tuotto-% 15,2 7,0 -4,2
       
RAHOITUS      
Maksuvalmius, QR  0,70 0,59 0,81
Vakavaraisuus-% 55 48 34
       
TUOTTAVUUS      
Arvonlisäys,Mmk.*  *193,4 202,4 213,1
Työn hyötysuhde* *1,62 1,52 1,43

* arvio

[sivun alkuun] [etusivulle]

pixtr.gif (85 bytes)

Viestintäalan ammattiliitto ry

logopieni.jpg (2555 bytes)
Siltasaarenkatu 4, PL 303 00531 Helsinki
puhelin (09) 6165 81