Kirjatyö
Pääkirjoitus
Ajankohtaista
Kolumni & pakina
Kansainvälistä
Muut jutut
Hessu
Ilmoitukset
På svenska
Arkisto
Mediatiedot
Yhteydenotot
Linkit
Ajankohtaista

Hämeen Sanomille uusi rakenne

Hämeen Sanomat päätti strategiansa mukaan ruveta viestintäyhtiöksi. Osana strategian toteutusta kerättiin paikalliset voimat yhteen. Tämän vuoden tammikuussa Hämeen Sanomat, Hämeen Puhelin ja Hämeen Tietotekniikkakeskus sopivat yritysjärjestelystä. Se toteutetaan osakkeita vaihtamalla. Tavoitteena on lähentää tietoliikennettä, tietotekniikkaa ja mediaa lähemmäksi toisiaan. Näiden yhdistelyllä Hämeen Sanomat aikoo pärjätä kumppaneineen tietoyhteiskunnassa. Hämeen Sanomien hallituksen mukaan tulevaisuudessa tarvitaan entistä enemmän sekä taloudellisia ja henkisiä resursseja riittävän osaamisen säilyttämiseksi paikallisten yhtiöiden käsissä. Hallitus näkee järjestelyn varmistavan itsenäiset toimintaedellytykset ja vahvan aseman markkinoilla. Viime tilivuoden loppuun mennessä Hämeen Sanomat oli käyttänyt Hämeen Puhelimen osakkeiden hankintaan yli 34 miljoonaa markkaa.

Myös painoinvestointeja

Mihinkään sähköisen viestinnän huumaan Hämeen Sanomat ei ole sortunut. Ei, vaikka konserni on mukana seudullisessa portaaliyrityksessä. Lisäksi konserni sai tämän vuoden alussa toimiluvan paikallisradiolle. Toimitusjohtaja Arto Kajanto toteaa katsauksessaan olevan vaarallista, jos perinteisen vahvan liiketoiminnan kehittäminen ja painotoimintaan panostaminen unohdetaan.

Itse asiassa Hämeen Sanomat on investoinut runsain mitoin perinteiseen toimintaansa viime vuosina. Sanomalehtituotantoon panostettiin erityisesti vuosina 1998 ja 1999. Näiden jatkoksi uusittiin viime vuonna postituslaitteisto. Rahallisesti rajuinta investointi oli vuonna 1999. Silloin yli 30 prosenttia liikevaihdosta käytettiin investointeihin. Vuonna 1998 vastaava suhde oli 20 prosenttia. Viime vuonna liikevaihdosta investointeihin meni hieman päälle kahdeksan prosenttia.

Konsernissa on jo niin paljon painokapasiteettia, että ulkopuolisten asiakkaiden saaminen rotaatiolle on yksi keskeisistä haasteista. Toistaiseksi merkittävin ulkopuolinen asiakas on Länsiväylä-lehti. Sitä Hämeen Sanomat painoi jo neljättä vuotta. Lehden painosmäärä on 160 000 kappaletta. Viime elokuun alusta Hämeen Sanomat alkoi painaa Moskovassa viikoittain ilmestyvää tabloidlehteä.

Vahva talous

Rakennejärjestelyihin Hämeen Sanomat-konserni lähtee taloudellisesti vahvana. Konserni on kyennyt laajentamaan toimintaansa useina peräkkäisinä vuosina, kun mittarina käytetään liikevaihtoa. Sitä kertyi vuonna 1996 vajaat 70 miljoonaa markkaa. Viime vuonna liikevaihto hätyytteli jo 108 miljoonaa markkaa. Kasvussa on ollut myös konsernin henkilöstön lukumäärä. Vuonna 1996 konserni työllisti 220 henkeä, viime vuonna 322.

Osa kasvusta tuli Riihimäen Sanomista. Se hankittiin konserniin keväällä 1998. Lehti on alueensa luetuin ja levikki kasvaa. Riihimäen kaksi suurinta päivittäistavaraliikettä on siirtänyt ilmoittelunsa Riihimäen Sanomiin.

Kasvu on vaatinut veronsa. Hämeen Sanomat-konsernin liikevoittoprosentti on alentunut tasaisesti. Kun vielä vuonna 1997 konsernissa päästiin lähes 12 prosentin liikevoittoon, niin viime vuonna ylitettiin kolmen prosentin raja vain niukasti. Sama kehitys on nähtävissä konserniin sijoitettujen varojen tuotoissa. Sijoitetusta pääomasta saatiin viime vuonna hieman päälle seitsemän prosentin tuotto.

Yllättävän hyvin Hämeen Sanomat kykeni pitämään kulunsa kurissa. Kaikki kuluerät olivat lähes saman suuruiset kuin vuonna 1999. Siten myös liikevoitto oli liki sama, noin 3,4 miljoonaa markkaa. Tulokseen tuli kelpo parannus saaduista osingoista. Joku muu kuin tytär- tai osakkuusyhtiö maksoi osinkoja Hämeen Sanomille lähes 1,6 miljoonaa markkaa. Hämeen Sanomat-konsernin rahoitus tuotti enemmän kuin kulutti, vaikka 40 prosentin omistusosuus Paletista aiheutti yli 300.000 laskennallisen tappion.

Konsernin tulosta rasittivat voimakkaasti satunnaiset erät. Niihin kirjattiin yli kolmen miljoonan markan eläkevaraus. Satunnaiset erät kuvaavat Hämeen Sanomissa hyvin rahan (tuloksen) kiertoa konsernin sisällä. Viime vuonna emoyhtiö sai 750 000 markan konserniavustuksen, mutta myös antoi täsmälleen saman suuruisen avustuksen.

Tuloslaskelman viimeiselle riville jäi vajaan kahden miljoonan markan verojen jälkeen noin 200 000 markkaa. Kun omistajat eivät joustaneet, niin osinko pidettiin entisellään 2,6 miljoonassa markassa. Omistajat puuttuivat siten aikaisemmin tehtyihin voittoihin.

Hämeen Sanomat-konsernin vakavaraisuus on pysynyt hyvänä. Jokaisesta taseen markasta oli viime vuoden lopussa omaa 68 penniä, ja muiden rahaa 32 penniä. Tosin vuonna 1998 konsernin vakavaraisuus oli erittäin kovalla tasolla, 80 prosentissa.

Kasvu investointeineen on rasittanut rahoitusta. Tämä näkyy maksuvalmiuden, quick ratio, heikentymisenä. Jokaista lyhytaikaista velkamarkkaa kohden konsernilla oli varoja 83 penniä. Konsernin kassavirta oli viime vuonna kuitenkin sen verran investointimaksujen jälkeen plussalla, ettei rahojen riittävyydestä ole huolta.

Edustus johtoryhmässä

Hämeen Sanomat ei piiloita henkilöstöä vuosikertomuksen loppuosaan. Varsin alussa osoitetaan, että hallintoedustus on konsernissa kunnossa. Johtoryhmässä on sekä kirjatyöntekijöiden että graafisten toimihenkilöiden edustaja. Toimitusjohtajan kiitos henkilöstölle on yksilöllinen.

Vaikka henkilöstön lukumäärä ei keskimääräisesti viime vuonna kasvanut, niin käsitellyt määrät nousivat. Hämeen Sanomien vuosikerta paksuni 276 sivulla. Samalla vuosikerran paino nousi reilusta 46 kilosta lähes 48 kiloon. Riihimäen Sanomien vuosikerta painoi vajaat 21 kiloa.

Pitkän historiansa aikana Hämeen Sanomille on kertynyt laadukasta taidetta. Sitä on käytetty vuosikertomuksen kuvitukseen. Taidevalinnat antavat kertomukselle selkeän, rauhallisen luonteen. Vuosikertomuksen taiton ja painamisen on tehnyt hämeenlinnalainen OffsetKolmio. Ainoa mikä Hämeen Sanomien vuosikertomuksen kuvallisessa viestissä särähtää silmään on kansi. Jostain syystä siihen on valittu kotilon kuoret. Saman valinnan teki Alma Media etusivulleen vuonna 1999.

Arto Suninen

Hämeen Sanomat (konserni)

TOIMINNAN LAAJUUS 2000 1999 1998
Liikevaihto, Mmk. 107,7 105,3 97,6
Henkilöstö 322 322 253
       
KANNATTAVUUS      
Liikevoitto-%  3,2 3,2 7,9
Sijoitetun pääoman tuotto-% 7,1 5,4 14,3
       
RAHOITUS      
Maksuvalmius, QR  0,83 1,05 1,68
Vakavaraisuus-% 68 66 80
       
TUOTTAVUUS      
Arvonlisäys,Mmk.*  *67,7 66,0 59,5
Työn hyötysuhde* *1,28 1,28 1,33

* arvio

[sivun alkuun] [etusivulle]

pixtr.gif (85 bytes)

Viestintäalan ammattiliitto ry

logopieni.jpg (2555 bytes)
Siltasaarenkatu 4, PL 303 00531 Helsinki
puhelin (09) 6165 81