Talentum konsernissa tehtiin erittäin paljon
arvonlisäystä. Arvion mukaan vajaan 700 miljoonan markan
liikevaihdosta jäi jaettavaksi lähes 520 miljoonaa. Kun
puhutaan tulonjaon muutoksesta pääomien hyväksi, niin
Talentum-konsernissa on huolehdittu palkansaajan osasta
hyvin. Jokaista palkkamarkkaa kohden konsernissa jäi 52
penniä pääoman hyväksi. Se on toinen juttu, että osa
jaettavista rahoista tuli Sataman osakkeiden jonottajilta.
Talentumin ja Kauppakaaren liitto sinetöitiin viime
vuoden alkupuolella. Tuloksena syntyi vahva
kustannustoimintaan toimintansa pohjaava kokonaisuus.
Multiprintistä tappiota
Suurimman osan konsernin liikevaihdosta teki viime vuonna
Talentum Media. Se julkaisi yhdeksää lehteä, laki-,tieto-
ja yrityskirjoja. Lisäksi sillä oli premediaa ja
koulutusta.
Talentum Median lehdistä erittäin hyvät tulokset
tekivät Talouselämä ja Tekniikka&Talous. Hyvään
tulokseen pääsi Metallitekniikka. Tyydyttävällä tasolla
olivat Marrkinointi&Mainonta, Tietoviikko ja MikroPC.
Tappioita tekivät Bisnes.Fi, IT-Kanava sekä Mediauutiset.
Kirjojen kustantamisen Talentum hoitaa aputoiminimillä
Kauppakaari ja Satku. Kauppakaari on edelleen juridisen
kustantamisen markkinajohtaja.
Yhteensä kustantamisesta tuli konsernille liikevaihtoa
322 miljoonaa markkaa. Siitä jäi liikevoitoksi 42
miljoonaa markkaa. Pudotusta liikevoitossa oli lähes 15
prosenttia.
Talentum-konsernin sisällä toimii ryhmä, jota
kutsutaan muuksi liiketoiminnaksi. Siinä ovat mukana
Kauppakaaren mukana tulleet premedia-yhtiöt Reprostudio
& Heku, Lito-Scan ja Offset-Kopio sekä
liikelahjatoiminta. Nämä tekivät liikevaihtoa yhteensä
195 miljoonaa markkaa.
Kauppakaaressa ollut Multiprint Oy myytiin toimivalle
johdolle. Myyntihinta oli vajaat 45 miljoonaa markkaa.
Talentum otti kaupassa takkiinsa seitsemän miljoonaa
markkaa.
Suomen Satama kannattaa
Kuuluisin Talentumin osa on Satama Interactive Oyj. Sen
ja WOW-verkkobrandit Oy:n kautta tehdään
verkkoliiketoimintaa.
Sataman epämiellyttävä maine johtuu yhtiön
osakekurssin romahduksesta. Viime vuoden maaliskuussa
toteutetussa osakeannissa osakkeita myytiin 13 eurolla, 77
markalla. Henkilöstö sai merkitä osakkeita 305.300
kappaletta 11,7 euron, noin 70 markan hinnalla. Nyt osakkeen
arvo on parisen markkaa. Pelkästään henkilöstölle
suunnatuista osakkeista on tullut laskennallista tappiota
vajaat 22 miljoonaa markkaa.
Sataman liiketoiminta jakaantuu neljään osaan:
langattomiin internet-järjestelmiin, sähköiseen
kaupankäyntiin, sähköiseen asiakashallintaan ja
sähköiseen viestintään. Talentumin hallituksen mukaan
näköpiirissä ei ole sellaista vaihtoehtoa, etteikö
internetin ja e-kaupan kehittäminen jatkuisi vahvana.
Satama Interactiven liikevaihto oli 179 miljoonaa
markkaa. Kasvu oli huima, 115 prosenttia. Mutta niin oli
tappionkin kasvu. Kun vuonna 1999 liiketappiota tuli 28
miljoonaa markkaa, niin viime vuonna jo 101 miljoonaa.
Satama Suomen toiminnot olivat kuitenkin voitollisia.
Tappiot johtuivat Yhdysvalloissa tehdyistä uudelleen
organisoinneista ja Englannin toimistosta, joka päätettiin
sulkea. Satama Interactiven tavoitteena on edelleen olla
yksi johtavista eurooppalaisista internettiin liittyvien,
liiketoimintaa tehostavien järjestelmien ja palvelujen
kehittäjistä.
Hurjan kasvun ja kovien tappioiden kestäminen vaatii
mielenkohennusta. Sitä Sataman väki sai palkinnoista.
Yhtiön WAP-Look-ohjelmisto tuli toiseksi 250 kilpailijan
joukosta saksalaisten järjestämässä kisassa. Satama
voitti myös Kulta- ja Hopeahuippupalkinnot. Suomen
Punaiselle Ristille tehdyistä palveluista yhtiö sai
ensimmäisen sijan Suomen suurimmassa uusmediakilpailussa.
WOW-verkkobradit Oy:n liikevaihto oli vajaat 14 miljoonaa
markkaa ja liiketappio lähes 20 miljoonaa. Sonera lähti
yhtiöstä. Samalla WOW.verkkobrandit myi Soneralle
kuluttajapalvelut www.fi, Sinkut.net ja Virtahepo.net.
Megavoitto
Talentum-konserniin kuuluu eräs alan vanhimmista
suoramarkkinointiyhtiöistä, vaikka se on perustettu vasta
1986. Suoramarkkinointi Mega teki liikevaihtoa 35 miljoonaa
markkaa. Siitä liikevoitto oli huikeasti lähes kymmenen
miljoonaa markkaa. Megassa työskenteli 18 vakinaisen
lisäksi 147 osa-aikaista puhelinmyyjää.
TV-sisältötuotantoa tekevästä Varesvuo Partners
Oy:stä Talentum omistaa hieman vajaa puolet. Varesvuo
Partners muodostaa oman konsernin. Sen liikevaihto nousi 19
prosenttia ja markkoja tuli 148 miljoonaa. Liikevoitto oli
15 miljoonaa.
Osakeannilla plussalle
Koko konsernin liikevaihdoksi tuli viime vuodelta 698
miljoonaa markkaa. Edellisvuodesta liikevoitto nousi
selvästi. Jokaisesta liikevaihtomarkasta jäi seitsemän
penniä. Liikevoitto käännettiin positiiviseksi myymällä
Sataman ja WOW-verkkobrandien osakkeita. Tästä
operaatiosta johtuen Talentum teki myös sijoitetulle
pääomalle tuottoa. Oheisen taulukon luvuista monet
olisivat erilaiset, jos osakeantiraha olisi kirjattu eri
tavalla.
Talentum-konserni on yksi lukuisista panostajista.
Painetusta viestinnästä ja halukkaista sijoittajista on
tehty kasvun rahoittajat. Panoksia Talentumilla edelleen on.
Vakavaraisuus oli 60 prosenttia. Maksuvalmius konsernilla
oli erinomainen.
Vaikka Talentumin vuosikertomuksen luvut on saatu
näyttäviksi, niin omistajat päättivät vähentää
riskiään myymällä osakkeita Alma Medialle. Miksi eivät
olisi myyneet, uusi omistaja sopii erittäin hyvin
Talentumin toimintaan. Alma Media tulee tuomaan vanhoille
omistajille lisäarvoa.
Arto Suninen
Talentum (konserni)
| TOIMINNAN
LAAJUUS |
2000 |
1999 |
1998 |
| Liikevaihto,
Mmk. |
697,9 |
623,7 |
537,2 |
| Henkilöstö |
1081 |
1094 |
768 |
| |
|
|
|
| KANNATTAVUUS |
|
|
|
| Liikevoitto-% |
7,3 |
2,4 |
10,6 |
| Sijoitetun
pääoman tuotto-% |
15,2 |
11,1 |
35,6 |
| |
|
|
|
| RAHOITUS |
|
|
|
| Maksuvalmius,
QR |
1,83 |
1,60 |
- |
| Vakavaraisuus-% |
60 |
56 |
- |
| |
|
|
|
| TUOTTAVUUS |
|
|
|
| Arvonlisäys,Mmk.* |
*518,2 |
369,3 |
- |
| Työn
hyötysuhde* |
*1,52 |
,48 |
- |
* arvio