Kirjatyö
Pääkirjoitus
Ajankohtaista
Kolumni & pakina
Kansainvälistä
Muut jutut
Hessu
Ilmoitukset
På svenska
Arkisto
Mediatiedot
Yhteydenotot
Linkit
Ajankohtaista

Henkilöstö Ilkka-Yhtymän voimavara

Ilkka-yhtymän toimitusjohtaja Matti Korkiatupa kiittää erikseen ja erityisesti henkilöstöään omaehtoisesta, yrittäjämäisestä ja tuloksellisesta työskentelystä. Eikä perusteetta. Työn tuottavuus nousi konsernissa edelleen. Vuonna 1999 porukka teki jokaista henkilökulumarkkaa kohden arvonlisäystä yhden markan ja 87 penniä. Viime vuonna tehtiin viisi penniä enemmän. Tämä tuottavuuden tunnusluku, työn hyötysuhde, on Ilkka-Yhtymässä alan huippua.

Koko konsernin henkilöstö laitettiin viime syksynä kuntoremonttiin Härmän Kuntokeskukseen. Vuosikertomuksessa olevan kuvan perusteella henkilöstön kunto ei kyllä huonolta vaikuta. Kysymys lienee enemmänkin työvireestä.

Ilkka-Yhtymän vuosikertomuksen eräässä kappaleessa on myös ripaus televisiosarja Raidia: "Ympäristön muutospaineesta johdettujen menestystekijöiden hallitsemiseksi henkilöstön ydinosaamisen syventäminen ja laajentaminen on eräs tärkeimmistä haasteistamme. Ydinosaamiskartoitukset ja niistä johdetut kehittämistoimenpiteet ovat työn alla."

Komiat pylväät

Yhtymän vuosikertomuksessa esitetään graafisilla kuvilla keskeiset taloustiedot. Pylväskuvat osoittavat selkeästi menestyksen. Viimeisen viiden vuoden aikana Ilkka-konsernin toiminnan laajuus, kannattavuus ja rahoitus ovat jatkuvasti kohentuneet erittäin voimakkaasti. Vain vuonna 1997 tapahtui pienen pieni notkahdus. Saavutus on sitäkin hulppeampi, kun tiedetään yhtymän olleen jo ennestäänkin vahvan.

Viime vuonna yhtymän liikevaihdossa tapahtui selkeä hyppäys. Liikevaihtomarkat lisääntyivät reilusta 250 miljoonasta yli 300 miljoonaan markkaan. Siitä Sanomalehti Ilkka Oy teki 117 miljoonaa markkaa. Lehden liikevoitto oli yli 28 miljoonaa.

Liikevaihdolla mitaten toiseksi suurin tytäryhtiö oli I-print Oy. Sille kertyi liikevaihtoa 113 miljoonaa markkaa. Yhtiön liikevoitoksi jäi reilut seitsemän miljoonaa markkaa. I-print Oy omistaa tätä nykyä HSS Media Ab:ltä ostetun I-print Wasa Ab:n. Sen liikevaihto oli 26 miljoonaa markkaa ja liikevoitto pari miljoonaa pakkasella. Vaasassa toteutettiin tuotannon tehostamiseen ja materiaalihukan vähentämiseksi investointeja kuudella miljoonalla markalla. Vaasaan hankittiin CTP-levytulostinlinja, painokoneen rekisterien säätöautomatiikka ja uusi postituslinja. Ilkka-Yhtymän painotuotannossa keskityttiin viime vuonna yhtiöiden keskinäisen toiminnan kehittämiseen. Tytäryhtiöistä I-print oli suurin työllistäjä, 164 henkilöllä.

Vaasa Oy:n liikevaihdoksi tuli 84 miljoonaa markkaa. Siitä liikevoitoksi jäi kymmenen miljoonaa markkaa. Vaasa Oy julkaisee Pohjalaista, Vaasan Ikkunaa sekä Uutta Vaasalaista.

Pohjanmaan Lähisanomat Oy aloitti viime vuoden alussa. Yhtiöön siirrettiin kuusi tilattavaa, puolueisiin sitoutumatonta ja omaleimaista lehteä. Lehtien avulla yhtiö teki liikevaihtoa 22 miljoonaa markkaa. Liikevoitto oli hieman plussalla. Se on saavutus, koska lehdet ilmestyvät pääasiassa muuttotappioalueilla. Pohjanmaan Lähisanomien haasteena on levikki- ja ilmoitustulojen kehitys.

Vakaata toimintaa

Ilkka-Yhtymä ei kasvussa tinkinyt kannattavuudesta, vaan liikevoittoprosentti nousi. Se alkaa lähennellä jo 20 prosenttia. Ilkka-Yhtymälle liikevoitto taitaa olla sama asia, kuin muille käyttökate.

Yhtymään sijoitetuille varoille tuli viime vuonna melkein 19 prosentin tuotto. Viiden viimeisen vuoden aikana tuotto on alimmillaan ollut vajaat 11 prosenttia. Kiitettävä kannattavuus näkyy yhtymän pörssikurssissa. Kun vuoden 1996 alussa osakkeen sai viidellä kympillä, niin viime vuoden lopussa keskihinta oli 125 markkaa. Ilkka-Yhtymän omistajat nukkuvatkin yönsä rauhassa, samalla kun teknologiaan hullaantuneet sijoittajat pureskelevat yön pimeydessä kynsiään. Unen rauhallisuuteen vaikuttavat myös jaetut osingot. Yhdellä osakkeella niitä on saanut viidessä vuodessa 19 markkaa 30 penniä.

Menestyksestä myös henkilöstö saa osansa. Viime vuonna otettiin käyttöön henkilöstön voittopalkkiojärjestelmä.

Osinkojen maksaminen ei ole Ilkka-Yhtymän tasetta rasittanut. Omat pääomat ovat vahvat ja vahvistuneet. Toisten varat, vieraat pääomat, ovat lähinnä korottomia. Aivan vain teoreettisen tarkastelun perusteella Ilkka-Yhtymä voisi jakaa asiakkailleen lehdet ja muut painotyöt vähintään puolitoista vuotta ilmaiseksi joutuakseen selvitystilaan.

Laatu palkitsi

Yhtymän investoinnit yhdistettynä ihmisten osaamiseen toivat useamman palkinnon. Pohjalainen sai ensimmäisen palkinnon Sanomalehtien liiton vuoden 1999 lopussa järjestämässä nelivärilaatukilpailussa. Pohjalaisen päätoimittaja Kari Mänty olikin toukokuussa Yhdysvalloissa Bostonin helteessä mehulasi kädessään esittelemässä lehteään satojen muiden joukossa. Pieni särö Pohjalaisen laatuun tuli Vaasan käräjäoikeudessa. Siellä lehti määrättiin maksamaan lähes 290 000 markkaa vahingonkorvauksia julkaisusta jutusta. Tämäkin särö voi korjaantua hovissa.

Edellä mainitussa kilpailussa kolmannen palkinnon nappasi Ilkka. Vaikka lehdet ovat I-printin painamia, niin siellä ei ole jääty maineeseen paistattelemaan. Painon laatujärjestelmää parannetaan edelleen ja tänä vuonna saadaan valmiiksi laatustandardit.

Kerrottihin notta ...

Laadun lisäksi Ilkka-Yhtymän lehdissä panostettiin nuoriin lukijoihin. Maakuntaa kiersi myös Ilkan uutisauto. Vuosikertomuksen mukaan Ilkka koetaan paitsi modernina informaatiokanavana, myös perinteitä kunnioittavana eteläpohjalaisen elämänmuodon puolestapuhujana. Pohjalaiset aloittavatkin keskustelun vieraan kanssa toteamalla "Ilkassa kerrottihin notta..". Muut suomalaiset kun aloittavat "Säätiedotuksessa luvattiin ...".

Ilkka-Yhtymän tulevaisuus on mitä mielenkiintoisin. Vahvalla asemallaan se kehittää sähköistä viestintää Arena Partners Oy:ssa. Siinä on mukana kuusi lehtiyhtiötä, muun muassa Kaleva, Keskisuomalainen ja Savon Media. Ne julkaisevat seitsemää maakuntalehteä ja kymmeniä paikallis- ja kaupunkilehtiä. Savon Media omistuksesta yhtymä käy edelleen neuvotteluja Keskisuomalaisen kanssa.

Arto Suninen

Ilkka-Yhtymä (konserni)

TOIMINNAN LAAJUUS 2000 1999 1998
Liikevaihto, Mmk. 302,4 251,5 247,6
Henkilöstö 452 413 408
KANNATTAVUUS
Liikevoitto-%  17,5 16,8 13,8
Sijoitetun pääoman tuotto-% 18,5 15,4 13,0
RAHOITUS
Maksuvalmius, QR  3,06 3,14 3,29
Vakavaraisuus-% 85 86 86
TUOTTAVUUS
Arvonlisäys,Mmk.*  *188,8 163,0 -
Työn hyötysuhde* *1,92 1,87 1,81

* arvio

[sivun alkuun] [etusivulle]

pixtr.gif (85 bytes)

Viestintäalan ammattiliitto ry

logopieni.jpg (2555 bytes)
Siltasaarenkatu 4, PL 303 00531 Helsinki
puhelin (09) 6165 81