Kirjatyö
Pääkirjoitus
Ajankohtaista
Kolumni & pakina
Kansainvälistä
Muut jutut
Hessu
Ilmoitukset
På svenska
Arkisto
Mediatiedot
Yhteydenotot
Linkit
Ajankohtaista

Gummerus kasvoi Libri-Logistiikan avulla

Gummerus-konsernin vuosi oli yhden suuren surun, pienten pettymysten ja monien ilonaiheiden sävyttämä. Suru näkyy heti Gummeruksen vuosikertomuksen alusta. Mustareunainen in memoriam kertoo kirjailija, professori, kunniatohtori Kalle Päätalon poismenosta. Hallituksen puheenjohtaja Pekka Salojärvi kirjoittaa "Gummeruksen kirjailijakunnan vanhin, koko kansakunnan ikoni, kirjailija Kalle Päätalo kuoli marraskuussa pitkään edenneeseen vaikeaan sairauteen. Kirjailijan etuoikeus on kuitenkin, että hänen työnsä elää."

Ilonaiheita konserni sai kustantamisen menestyksistä ja kiinteistöyhtiöstä. Lievästi tavoitteistaan jäivät kirjapaino, Libri-Logistiikka ja arvopaperikauppa.

Kirjapainossa koulutusta

Gummerus Kirjapaino Oy:n GRAM-koulutusohjelma päättyi viime vuonna. Toteutettu koulutus tuotti osaltaan tulosta, kun paino palkittiin eurooppalaisittain merkittävällä laatupalkinnolla. Siitä kerrottiin edellisessä Kirjatyö-lehdessä.

Vuonna 2000 Gummerus Kirjapaino Oy teki liikevaihtoa 108 miljoonaa markkaa. Operatiivinen liikevoitto oli kolme prosenttia liikevaihdosta. Paha kyllä se puolittui vuodesta 1999. Syy on selvillä. Paino teki kolme vuotta työtä matrikkeleissa, mutta niistä tuli tappiota kolme miljoonaa markkaa, jotka kirjautuivat viime vuodelle. Kirjapainon peruskannattavuuden sanotaan edelleen olevan tyydyttävällä tasolla.

Viime vuonna Jyväskylän sitomolinjalta valmistui yli seitsemän miljoonaa kirjaa. Ne kirjapaino voi toimittaa digitaalisesti tai offsetilla painettuna, netissä, cd:llä tai sähkökirjana. Kirjanimikkeitä yhtiö tuotti 2 700. Elektronisesti valmistettiin yli 600 nimikettä.

Kirjapainossa investoitiin 2-väriseen Heidelberg B1-arkkioffset painokoneeseen. Liima- ja heftauslinjoja parannettiin keruu- ja vastaanottolaitteiden uusimisella.

Vaikka GRAM-ohjelma loppui, niin uusi alkoi. Kirjapainossa aloitettiin syksyllä Laatu Stepit-projekti. Sillä tähdätään vuonna 2002 sertifioitavaan ISO 9001-laatujärjestelmään.

Gummerus Kirjapainossa työskenteli vuoden lopussa 224 henkilöä. Vähennystä tuli kolme ihmistä.

Kustannukselta e-kirja

Gummerus Kustannus Oy:n liikevaihto oli 65 miljoonaa markkaa. Loppuvuoden myyntiponnisteluissa yhtiö pettyi ja jäi tavoitteistaan. Toinen pettymys oli Kotikirjaston asiakaskunta, joka ei kasvanut riittävästi, siksi Kotikirjasto lopetettiin.

Kustannuksen liikevoitto nousi jonkin verran. Se oli vajaat viisi miljoonaa markkaa. Yhtiön tulosta kuvataan tyydyttäväksi. Kustantamisen laatupuolella yhtiö vahvisti asemiaan. Se ei riittänyt vielä markkinaosuuden pitämiseen. Se mikä painon henkilöstömäärässä menetettiin, korvattiin kustannusyhtiö resurssien vahvistamisella. Palvelukseen kiinnitettiin kielten oppikirjojen toimituspäällikkö, kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannustoimittaja ja myyntipäällikö.

Tämän vuoden alussa Gummerus Kustannus osti Book Studio Oy:n liiketoiminta. Gummerus oli myös perustamassa Taskukirja Loisto Oy:tä. Siitä omistusosuus on 25 prosenttia.

Kustannusyhtiö julkaisi samaan aikaan Matti Saaren kirjan, Kari Kairamo - kohtalona Nokia, sekä perinteisenä kirjana että e-kirjana ensimmäisenä Suomessa.

Logistiikka kasvoi

Libri-Logistiikka Oy vain kiihdytti vauhtiaan. Yhtiön liikevaihto kohosi 99 miljoonaan markkaan. Nousua tuli 67 prosenttia. Markkinaosuuden kasvu rasitti yhtiön liikevoittoa, mutta se oli edelleen lievästi positiivinen. Tänä vuonna kasvuvauhdin uskotaan hidastuvan, samalla tuottavuuden sekä kannattavuuden pitäisi nousta.

Libri-Logistiikka jaettiin kesällä kahteen toimialayksikköön. Libri Media Logistics huolehtii graafisista ja media-alan tuotteista ja Logia Hitec Logistics´lle kuuluvat IT-, kulutuselektroniikka- ja lääketeollisuus.

Yhtiön toiminta vaatii paljon tiloja. Niitä oli vuoden lopussa jo lähes 50 000 neliötä. Niistä Vantaalla oli 30 000 neliötä ja Hyvinkäällä 18 000. Vuoden 2000 helmikuussa yhtiölle alettiin rakentamaan uutta tilaa 13 000 neliön verran.

Libri-Logistiikkan koko henkilöstö oli mukana Toiminnan kehittäminen-koulutuksessa. Koulutus jatkuu asiakaspalvelutyytyväisyyden lisäämiseksi ja toimintojen järkiperäistämiseksi. Libri-Logistiikka on työllistänyt jatkuvasti enemmän ihmisiä. Viime vuonna yhtiön vakituisessa palveluksessa oli 220 henkilöä, eli hieman vajaa puolet koko konsernin ihmisistä.

Tilikauden päättymisen jälkeen Gummerus osti Tammen osuuden Libri-Logistiikasta ja Kiinteistö Libristä. Kaupan jälkeen Gummeruksen omistusosuus näissä yhtiöissä nousi 85 prosenttiin.

Gummerus Kiinteistöt Oy teki viiden miljoonan markkan liikevaihdon. Siitä jäi vajaan kahden miljoonan markan liikevoitto. Kiinteistöyhtiön keskeinen toiminta tapahtuu Grafila-projektissa. Grafilassa oli vuoden lopussa 25 vuokralaista. Heistä kymmenen teki jatkuvaa yhteistyötä Gummeruksen kirjapainon kanssa.

Paperia varastoon

Gummerus-konserni teki vajaan 260 miljoonan markan liikevaihdon. Sen kasvu oli 22 prosenttia. Suurempi liikevaihto ei nostanut liikevoittoa, joka jäi vähän päälle 12 miljoonaan markkaan. Kuluista kohosivat käytännössä kaikki erät. Suurin hyppäys tapahtui ainekuluissa, tosin suuri osa ostoista meni varastojen kasvuun. Tämä kielii siitä, että konserni odottaa hintojen nousun jatkuvan, tai sitten isolla kaupalla on saatu edullisempi hinta. Henkilöstökuluihin konsernissa käytettiin kolmannes liikevaihdosta.

Konserni sai edelleen enemmän rahoitustuottoja kuin maksoi. Hyvä rahoitustilanteen tuomat korkotuotot vaikuttivat konsernin nettotulokseen. Sijoitetulle pääomalle tuli yli kymmenen prosentin tuotto.

Konsernin taseen vakavaraisuus nousi, vaikka toiminnan kannattavuus ja tuottavuus hieman notkahtivat. Jokaisesta konsernin taseen markasta oli omaa rahaa liki 53 penniä. Liiketoiminnan kasvun rahoittaminen heikensi maksuvalmiutta. Quick ratio oli kuitenkin edelleen tyydyttävä, 1,09.

Gummeruksen hallituksen puheenjohtaja Pekka Salojärvi ennusti, että Gummeruksen kaikkien yhtiöiden tulos paranee. Gummeruksen hallituksen tekemien strategioiden oikeasuuntaisuuteen kuitenkin luotetaan. Gummerus on verkostunut operatiiviseen yhteistyöhön jopa kilpailijoiden kanssa.

Puheenjohtaja Salojärven mukaan konsernin peruskunto on hyvä, ja tulosta tullaan tekemään tänä vuonna vauhdikkaammin.

Arto Suninen

Gummerus (konserni)

TOIMINNAN LAAJUUS 2000 1999 1998
Liikevaihto, Mmk. 258,8 212,0 196,9
Henkilöstö 478 445 413
KANNATTAVUUS
Liikevoitto-%  4,8 6,6 7,9
Sijoitetun pääoman tuotto-% 10,5 12,4 12,1
RAHOITUS
Maksuvalmius, QR  1,09 1,34 1,40
Vakavaraisuus-% 53 51 53
TUOTTAVUUS
Arvonlisäys,Mmk.*  *121,7 107,1 -
Työn hyötysuhde* *1,43 1,49 1,56

* arvio

[sivun alkuun] [etusivulle]

pixtr.gif (85 bytes)

Viestintäalan ammattiliitto ry

logopieni.jpg (2555 bytes)
Siltasaarenkatu 4, PL 303 00531 Helsinki
puhelin (09) 6165 81