Kirjatyö
Pääkirjoitus
Ajankohtaista
Kolumni & pakina
Kansainvälistä
Muut jutut
Hessu
Ilmoitukset
På svenska
Arkisto
Mediatiedot
Yhteydenotot
Linkit
Muut jutut

Vasemmistoliiton valintoja Porissa

Vasemmistoliiton Porin Kirjatyöntekijät piti vuosikokouksensa 4.3.2001 ravintola Amadon kabinetissa. Ilma ulkona oli kauniin aurinkoinen. Aivan selvästi kevättä kohti ollaan menossa, talven selkä on taittunut, ihmismieli on kesän odotusta tulvillaan. Mikä onkaan hienompaa aikaa kuin alkava kevät ja kesä.

Kokouspaikalle oli saapunut kymmenkunta osastomme jäsentä ja ystävää. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kaija Alander, sihteeriksi Jouko Valo sekä pöytäkirjan tarkastajiksi Esteri ja Kalle Kantola.

Käydyssä keskustelussa menneen vuoden tapahtumista todettiin, että enemmänkin olisi voinut tapahtua. Mutta, hyvä kun näinkin. Yleisesti voidaan todeta, että kiinnostavuus kokouksia kohtaan on selvästi laimentunut. Mutta, sekin on pakko sanoa, että kokoukset ovat liian usein niin pitkälle valmisteltuja, ettei niissä ole enää mitään kiinnostavuutta.

Toimintaa vuodelle 2001 suunniteltaessa totesimme, että jottain tarttis tehrä. Mitään varsinaisia päätöksiä emme tehneet, vaan odotamme hyviä ideoita ja asioita siitä, mitä voisimme tehdä. Tutustumisretkiä jonnekin voisimme tehdä, vaan minne.

Puheenjohtajaksi vuodelle 2001 valittiin Kaija Alander, rahastonhoitajaksi Arto Träskelin ja sihteeriksi Jouko Valo. Tilintarkastajiksi valittiin Esteri ja Kalle Kantola. Porin Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen hallituksessa jatkavat edelleen Jouko Valo sihteerinä ja Arto Träskelin taloudenhoitajana.

Oikein hyvää alkavan kesän jatkoa kaikille tuttaville ja ystäville eri puolille suomea. Hymyillään kun tavataan.

Jouko Valo

[sivun alkuun] [osaston etusivulle] [etusivulle]

pixtr.gif (85 bytes)

Viestintäalan ammattiliitto ry

logopieni.jpg (2555 bytes)
Siltasaarenkatu 4, PL 303 00531 Helsinki
puhelin (09) 616 581