Kirjatyö
Pääkirjoitus
Ajankohtaista
Kolumni & pakina
Kansainvälistä
Muut jutut
Hessu
Ilmoitukset
På svenska
Arkisto
Mediatiedot
Yhteydenotot
Linkit
Muut jutut

Riehassa nähtiin hassuja hattuja

Forssassa toista kertaa talvirieha

Forssan Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry järjesti lauantain 10. maaliskuuta järjestyksessään toisen talviriehan jäsenilleen ja heidän perheilleen. Viime vuonna tapahtuma sai mukavan vastaanoton, joten tapahtumalle oli olemassa selvä ”tilaus”:

Räntäsateinen päivä ei ollut paras mahdollinen innoittaja ulkoilemaan lähdölle, mutta velvollisuus kutsui, joten allekirjoittanutkin vetäisi toppavaatteet ylle ja suuntasi Forssan hiihtostadionille Vieremään. Paikalle oli jo saapunut mukavasti väkeä, vaikka ilma ei ollutkaan kovin hääppönen.

Lapset laskivat, innoissaan mäkeä, kuka pulkalla, kuka milläkin mäenlaskuvälineellä. Ja hauskaa tuntui olevan eikä sade haitannut pätkääkään iloista menoa ja laskemisen riemua. Märkää porukka kylläkin oli.

Muutama tosi hurjannäköinen laskukin nähtiin, kun pulkat ohjautuivat alamäessä olevaan hyppyriin. Mutta vaarallisen tuntuisista tilanteista selvittiin muutamalla ylimääräisellä sydämentykytyksellä.

Hassuja hattuja vilahteli myös joukossa, olihan kutsussa lupaus parhaan hatun palkinnosta. Neljä hassuinta hattua omistivat: Pirjo Linnala, Juho Linnala; Marja-Leena Salama ja Karoliina Kauppi.

Nälkäinen ”riehajoukko” sai palanpainikkeeksi Humppilan palokuntanuorten kokkaamaa hernesoppaa. Päälle hörpättiin mehua ja kahvia muhkeitten laskiaispullien kera. Kaiken kruunasi Marjatta ja Erkki Koiviston paistamat muurinpohjaletut mansikkahillon kera.

Tapahtuma sai taas osakseen kiitettävästi huomiota kävihän mäessä liki 50 henkilöä. Järjestelyissä on aina parantamisen varaa ja toivon, että tapahtuma voitaisiin järjestää ensi vuonnakin ”uusin kujein”.

Tällaiset tapahtumat ovat tervetullutta vaihtelua perinteisten risteilyjen ja teatterimatkojen lisäksi: Oman paikkakunnan kirjatyöntekijät tulevat parhaiten tutuiksi paikallisten tapahtumien kautta.

Yhdistyksen hallituksen puolesta: Kiitos kaikille osanottajille! Ja oikein hyvää ja aurinkoista kevättä kaikille Kirjatyö -lehden lukijoille.

Teksti ja kuva Anne Kemppainen

[sivun alkuun] [osaston etusivulle] [etusivulle]

pixtr.gif (85 bytes)

Viestintäalan ammattiliitto ry

logopieni.jpg (2555 bytes)
Siltasaarenkatu 4, PL 303 00531 Helsinki
puhelin (09) 616 581