Kirjatyö
Pääkirjoitus
Ajankohtaista
Kolumni & pakina
Kansainvälistä
Muut jutut
Hessu
Ilmoitukset
På svenska
Arkisto
Mediatiedot
Yhteydenotot
Linkit
Muut jutut

Rolf Hirn

Yösuunnistaja siirtyy eläkkeelle

Rolf Hirnin siirtyessä eläkkeelle tämän vuoden 1. toukokuuta voidaan samalla puhua legendasta, joka on ehtinyt tehdä melkein mitä vaan.

Kun Rofi, joksi häntä yleisesti kutsutaan, 15-vuotiaana tuli Hufvudstadsbladetiin vuonna 1956 hän tuskin tiesi mitä kaikkea hän ehtisi tehdä 45 vuoden aikana saman työnantajan palveluksessa. Urheilu on vienyt osan hänen vapaa-ajastaan. Siitä huolimatta ammattiyhdistysliike on ollut hänelle läheinen.

Rofi kävi käsinlatojaopissa, työskenteli sen jälkeen käsinlatojana, jonka jälkeen hänestä tuli taittaja ja hän työskenteli kaksivuorotyössä, joka on aika yleistä sanomalehdessä.

Kun työsuojelulaki vuonna 1970 säädettiin, Rofi omaksui työsuojelun lempiaineekseen työpaikalla. Hän hakeutui kursseille heti kun niitä järjestettiin. Muun muassa Kiljavan opisto on hänelle tuttu. Hän on osallistunut työsuojelukerhoon omassa ammattiosastossaan, Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistyksessä. Hänelle on ollut itsestään selvää osallistua työpaikkansa työsuojelutoimikuntaan, jossa hän on toiminut puheenjohtajana useaan otteeseen. Rofi on osallistunut myös moniin muihin toimikuntiin, muun muassa tuotantokomiteaan, koulutustoimikuntaan ja yhteistoimintavaltuuskuntaan.

Ammattiosaston edustajana Rofi on osallistunut neljään liittokokoukseen, lukemattomat kerrat hän on ollut mukana piirikokouksissa omassa osastossaan sekä ruotsinkielisessä 15. piirissä. Luottamusmiehenä hän on toiminut monta vuotta.

Osaston, liiton tai työnantajan järjestämille opinto- ja vapaa-ajanmatkoille Rofi on myös osallistunut.

Rofi on osallistunut suuriin urheilutapahtumiin. Hänen päälajeinaan ovat olleet suunnistus ja hiihto. UPI-hiihtoon Rofi osallistui useimmiten ja sijoittui kärkisijoille. Jukolan viestiin, joka on yksi maailman suurimmista suunnistustapahtumista, Rofi on osallistunut ja voittanut. Ruotsissa järjestettäviin Tiomila-kilpailuihin Rofi on myös osallistunut kunnollisella tuloksella. Hän oli Esbo IF:n jäsenenä 50-luvun lopulla ja 60-luvun alussa, ja tällöin suunnistus ja hiihto luonnollisesti olivat hänen lajejaan.

Hän siirtyi Helsingin Suunnistajiin, jossa hän vielä osallistuu aktiivisesti. Hän on myös toiminut nuorten suunnistusohjaajana. Osallistuminen ruotsinkielisenä suomenkielisille kursseille oli Rofille haaste, josta hän selviytyi hienosti. 

Hän on myös todellinen Lapin ystävä. Hän on osallistunut ja vetänyt useita patikkaretkiä erämassa. Parinkymmenen vuoden aikana hän on vetänyt hiihtolomaviikkoja eri paikkakunnilla Lapissa.

Viimeisten 15 vuoden aikana hänellä on ollut harrastus, joka hyvin sopii kerrostalossa asuvalle. Hän on viljellyt juureksia, vihanneksia, perunaa jne. Kahden palstan hoitaminen kunnolla vaatii aikaa ja kiinnostusta ja samalla saa olla ulkona luonnossa; asia, joka sopii hyvin Rofille. Tämän jälkeen olet monen hyvän eläkeläisvuoden arvoinen.

Göran Lindgren

[sivun alkuun] [osaston etusivulle] [etusivulle]

pixtr.gif (85 bytes)

Viestintäalan ammattiliitto ry

logopieni.jpg (2555 bytes)
Siltasaarenkatu 4, PL 303 00531 Helsinki
puhelin (09) 616 581