
Omistus keskittyy Pohjanmaalla:
HSS Printistä
Ilkka-Yhtymän painotalo
Juuri ennen vuoden vaihdetta Vaasassa sijaitseva kirjapaino HSS Print vaihtoi
yllättäen omistajaa. Harry Schauman -säätiön hallitsema HSS Media myi sen
Ilkka-Yhtymän tytäryhtiölle I-printille ja muutti laitoksen nimen I-Print Wasaksi.
Osapuolten sopimuksen mukaan Vasabladetin, Jakobstads Tidningenin, Syd-Österbottenin
ja Pietarsaaren Sanomien painatus pysyy omistajanvaihdoksen jälkeenkin Vaskiluodossa
sijaitsevassa kirjapainossa. Sopimus koskee seuraavaa seitsemää vuotta. Kaupan
julkistamisen yhteydessä kuitenkin kerrottiin, että sunnuntainumeroiden painatus siirtyy
I-printin lehtitehtaalle Seinäjoelle.
Seinäjoella kapasiteettiliä
Seinäjoella on viikonloppuisin vapaata painokapasiteettia, joten sunnuntainumerojen
painaminen siellä on järkevää, toteaa I-printin toimitusjohtaja Erkki Kulmala
Ilkka-lehdessä 30.12.1999.
Uuden omistajan edustajien lausuntojen mukaan kauppa ei aiheuta välittömiä muutoksia
henkilökunnan asemassa. Pääluottamusmies Tomas Lassander kertoi heti kaupan jälkeen
Pohjalainen-lehdessä, että työntekijät ovat suhtautuneet rauhallisesti työnantajien
yllättävään siirtoon.
Kaupan osapuolet aikovat tiivistää yhteistyötään myös Internet-sovellutusten
alalla.
HSS Print pyöritti 30 työntekijän henkilökunnallaan runsaan 20 miljoonan
liikevaihtoa. Runsaat kaksi vuotta sitten yritys teki 15 miljoonan markan tuotannollisen
investoinnin. Se ei kuitenkaan johtanut tuotto-odotusten täyttymiseen. Tärkeänä syynä
oli painoalan ylikapasiteetti, jota on kärjistänyt Venäjän markkinoiden kuivuminen
elokuun 1998 talouskriisin seurauksena.
Ilkka-Yhtymä on Etelä-Pohjanmaan viestintäteollisuuden lippulaiva. HSS Printin
hankinta vahvistaa 248 miljoonan markan liikevaihdon vuonna 1998 tehneen Ilkka-Yhtymän
maakunnallista ykkösasemaa.
Mediayhtiöiden valtakunnalliseen kamppailuun Ilkka-Yhtymä on reagoinut
tiivistämällä yhteistyötään Väli-Suomen muiden johtavien viestintäyritysten
kanssa.
Sanoma WSOY tuli viime kesäkuussa tytäryhtiönsä Arnedon kautta Ilkka-Yhtymän
suurimmaksi omistajaksi. Arnedo osti silloin 34,1 prosenttia Ilkka-Yhtymän osakkeista. Ne
vastaavat 9,4 prosentin ääniosuutta.