Kirjatyö - etusivulle
Pääkirjoitus
Ajankohtaista
Kolumni & pakina
Kansainvälistä
Muut jutut
Ruokavihje
Ilmoitukset
På svenska
Arkisto
Mediatiedot
Yhteydenotot
Linkit
Ajankohtaista

Auraprint Oy

Auraprint laajeni konserniksi

Auraprint on käypä esimerkki siitä, miten pitkään jatkunut kannattava toiminta ja hyvä taseen hallinta johtaa liiketoiminnan laajentamiseen. Viime vuonna yhtiö osti Jaakkoo-Taara Oy:n osakkeet. Samalla mukana tuli Painoprisma Oy. Ostoon meni Auraprintin viime vuoden investoinneista yli 38 miljoonaa markkaa. Seurauksena oli konsernin muodostuminen, kun ostetut yhtiön tulivat kirjanpitoon mukaan maaliskuun lopusta lukien. Konserniin kuuluu myös Auraprint Svenska AB.

Loput 45 miljoonan markan investointirahoista käytettiin hankkimalla emolle koneita etikettien ja merkintätuotteiden jälkikäsittelyyn ja reproon.

Tehdyt investoinnit vaikuttivat yllättävän paljon Auraprint Oy:ssä taseen tunnuslukuihin. Velkojen suhde liikevaihtoon nousi ja vakavaraisuus heikkeni. Markkamääräisesti yhtiön velat lisääntyivät noin 24 miljoonaa markkaa, joten puolet varoista investointeihin otettiin omasta takaa. Vakavaraisuus säilyi kuitenkin 62:ssa prosentissa ja on edelleen hyvä.

Auraprint piti maksuvalmiutensa yhä erinomaisena. QR osoitti noin kahta. Vaikka se onkin perinteisesti ollut Auraprintilla vahva, niin jotain saataa edelleen olla ostopuolella kiikarissa.

Venäjä rokotti

Samalla kun konserni aloitti toimintansa, kärsi emoyhtiö sille poikkeuksellisesta taantumasta. Selvimmin se heijastui liikevaihdon pienentymisenä yli kuudella prosentilla. Eniten laskussa olivat lomakkeet ja tarraetiketit. Viimeksi manittuihin vaikutti erityisesti Venäjän tilanne. Myös muissa tuoteryhmissä kehitys oli heikkenevä. Auraprint Oy:n Lomakepainon veroton myynti oli 77 miljoonaa markkaa. Aurapak pääsi 41 miljoonaan markkaan ja Pikapaino seitsemään miljoonaan. Kaiken kaikkiaan emon liikevaihto oli 125 miljoonaa markkaa. Siitä vientiä oli vajaat 19 miljoonaa markkaa, josta Ruotsiin suuntautui yli kuusi miljoonaa.

Kun kulut pysyivät kuka kuinkin entisellään, heikkeni emoyhtiön käyttökate. Markkoina se oli viime vuonna 15 miljoonaa ja prosentteina liikevaihdosta 12.

Investoinnit lisäsivät hieman poistoja, mutta liikevoitoksi Auraprint Oy sai jäämään kuusi miljoonaa markkaa. Heikennystä vuotta aikaisempaan tuli kuitenkin melkoisesti.

Koska Auraprint rahoitti osin toimintaansa velkarahalla, niin korkokulut lisääntyivät. Viime vuonna niihin meni nettona 1,6 miljoonaa markkaa. Rahoituksen jälkeistä tulosta paransivat alipoistot yli miljoonan, ja tilikauden voitoksi jäi hieman päälle neljä miljoonaa markkaa. Siitä esitettiin osinkoihin vajaata neljää miljoonaa markkaa. Se on paljon, lähes yhtä paljon kuin koko Auraprint OY:n osakepääoma.

Uudet yhtiöt kannattavia

Jaakkoo-Taara, Painoprisma ja Auraprint Svenska tekeivät yhdessä emonsa kanssa viime vuonna 174 miljoonaa markkaa liikevaihtoa. Konsernin käyttökateprosentti oli 14. Siitä voi päätellä jotain ostettujen yhtiöiden kannattavuudesta. Sen kerrotaan olleen samalla tasolla vuonna 1997. Tilikaudella konserni teki voittoa kuusi miljoonaa markkaa.

Aloittaneen konsernin tase on rakenteeltaan varsin vakaa. Selvimmin emon luvuista konserni jäi vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden kohdalla, eli Jaakkoo-Taaran mukana tuli myös velkoja. Niitä on konsernin taseessa 38 miljoonaa markkaa enemmän kuin Auraprint Oy:llä. Koko konsernin tunnusluvut olivat kuitenkin hyviä tai tyydyttäviä.

Auraprintillä on myös osakkuusyhtiö, Kiinteimistö Priima Oy, omistus oli vuoden lopussa 37 prosenttia. Sitä ei ole yhdistetty konsernitilinpäätökseen, koska kyseessä on liiketoimintaan kuulumaton kiinteistöomistus. Sisällyttäminen olisi nostanut konsernin omaa pääomaa.

Piilevää omaisuutta Auraprintin taseessa on ainakin omistetuissa vakuutusyhtiö Sammon osakkeissa. Niitä on 2504 kappaletta, kirjanpitoarvoltaan 123.000 markkaa. Päivän arvo olisi noin 440.000 markkaa.

Alkaneena vuotena Auraprint-konsernin odotetaan parantavan tulostaan viime vuodesta.

Arto Suninen

AURAPRINT (konserni)
                              1998
Liikevaihto, Mmk.            174,5
Käyttökate-%               14,3
Nettorahoituskulut, Mmk.       2,1
Tilikauden voitto, Mmk.        6,1
Maksuvalmius, QR       1,53
Vakavaraisuus-%               47
Velat / liikevaihto, %        53
Työn hyötysuhde        1,45
Henkilöstö             343

AURAPRINT OY (emo)
                              1998   1997
Liikevaihto, Mmk.            125,0 133,6
Käyttökate-%               11,9   17,4
Nettorahoituskulut, Mmk.       2,1  0,0
Tilikauden voitto, Mmk.        4,2 10,8
Maksuvalmius, QR       2,01   2,70
Vakavaraisuus-%               62  75
Velat / liikevaihto, %        43           23
Työn hyötysuhde        1,38   1
Henkilöstö             227    -

[sivun alkuun] [etusivulle]

pixtr.gif (85 bytes)

Viestintäalan ammattiliitto ry

Kirjatyö
Siltasaarenkatu 4, PL 303 00531 Helsinki
puhelin (09) 6165 81